13. lokakuuta 2011
Teksti:

Aki Arjola haluaa tutustuttaa kaupunkilaiset ruuantuotannon vaiheisiin Kluuvin Kauppahallissa. Opettelemista on vielä Vantaan kasvatilla itselläänkin. Esimerkiksi se, että lampaita ei saa tainnuttaa kirveellä.

Aki Arjolan viime viikonloppu kului lampaita teurastaessa Karstulassa.

”En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt sitä. Se oli kova paikka kaupunkilaispojalle lähteä niitä lahtaamaan.”

Lampaiden omistaja, muotoilija Harri Koskinen piti määkijän jaloista kiinni, ja Arjola tainnutti eläimen lyömällä sitä kirveen hamarapuolella. Sen jälkeen lampaan kurkku viillettiin auki. Hommaa tuutoroi lihanleikkaaja Markus Maulavirta.

”Kun eläin pitää ensin tappaa, jotta sen voisi syödä, rupeaa miettimään, onko lihan syöminen nyt sittenkään niin hirveän tärkeää.”

Iltanuotioilla teurastajat nauttivat lampaanmaksaa. Arjola arvelee, että maalla suhtaudutaan lihaan eri tavalla kuin kaupungissa.

”Se on selkeästi juhlaruokaa, ei jokapäiväistä.”

Monien kaupunkilaisten suhde ruokaan taas on hänen mielestään vääristynyt. Mikään ei saisi maksaa mitään ja tehotuotetut raaka-aineet niellään mukisematta.

”Jos ajattelumme ei muutu, vajoamme entistä syvemmälle teolliseen suohon.”

Arjola on yhtiökumppaneineen päättänyt oikoa tätä kieroutumaa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kellarissa.

 

”Raadollista tästä tuleekin”, Arjola naurahtaa ja esittelee tyhjää, valkeaksi kalkittua huonetta, jossa voidaan järjestää esimerkiksi paloittelukursseja.

”Eläimet tuodaan tänne isoina palasina. Ideana on, että kaikkiin käsittelytiloihin näkee sisään. Ruuan valmistusvaiheita pitää nähdä ja kokea.”

Olemme Kluuvin Kauppahallin työmaalla. Sen omistaa Unione Oy, jonka hallituksen puheenjohtaja 40-vuotias Arjola on. Kohta mylly jauhaa nurkassa jauhoja, järvikalat pötköttelevät kalatiskissä ja leppähaloilla lämpiävässä uunissa paistuu leipiä. Vähän eri meininki kuin Siwassa.

”Täällä pyritään tekemään mahdollisimman paljon käsin.”

Kluuvin Kauppahalliin toimittaa ruokaa viisisataa suomalaista pientuottajaa, ilman keskusliikkeiden välikäsiä.

”Varo noita hienoja led-valoja!” Arjola sanoo ja osoittaa pahvikasaa maassa. Olemme perunakellarissa, jossa työmies viimeistelee kaakeleiden saumausta. Avajaisista lähtien täällä soi ambient.

”Perunoille pitää olla omaa musiikkia, koska ne ovat niin herkkiä ja niiden pitää viihtyä tässä tilassa”, Arjola huomauttaa.

”Perunalajikkeita on geenipankissa yli 18 000 lajia, joista syömme pääsääntöisesti vain neljää.”

Suomessa on vielä muutamia perunanviljelijöitä, jotka viljelevät harvinaisia lajikkeita. Arjola toivoo, että juuri niitä saisi Kluuvin perunakellarista.

Miten ihmeessä Vantaalla kasvanut bisnesmies huolestui suomalaisten ruokatottumuksista ja maaseudun pientuottajista?

 

”Ehkä se hyppäsi yhden sukupolven yli.”

Kun katsotaan kauemmas, Arjola on maalta ja pientuottajan jälkeläinen, ihan niin kuin suurin osa suomalaisista. Orimattilan mummi oli innokas kuivakukkaharrastaja ja pil-kkijä, joka kiikutti kukat ja kalat toreille myytäväksi. Arjola kasvoi Viherkummussa Itä-Vantaalla ja kävi Suomalais-venäläisen koulun.

”Isä ajatteli, että jos ei vilkas lapsi mitään muuta opi, oppiipahan ainakin kielen ja saa työtä.”

Kotona äiti luki ahkerasti tuoteselosteita, ja Arjola osasi jo pikkupoikana suhtautua lisäaineisiin negatiivisesti. ”Lisäaineleipää” eli Fazerin paahtoleipää sai syödä vain viikonloppuisin. Muuten popsittiin isän tekemää ruisleipää.

Lukion jälkeen Arjola opiskeli merkonomiksi. Eräänä iltana pian valmistumisen jälkeen nuoren kauppamiehen puhelinvastaajassa oli mielenkiintoinen viesti.

”Haluaisitko työskennellä Arkangelissa?”

Niin kysyi yhdysvaltalainen kaveri, jonka kanssa hän oli kolunnut Helsingin yökerhoja.

”Luulin, että Arkangeli on Amerikassa, ja sanoin joo.”

Joo ei vaihtunut empimiseksi, vaikka pian paljastui, että Arkangeli olikin hajoamisen kourissa kärvistelevässä naapurimaassa.

”Tuli vain tunne, että täytyy lähteä. Osasinhan paremmin venäjää kuin englantia.”

Nuorukaiset perustivat Arkangeliin kaupungin ensimmäisen iltaravintolan.

”Opetimme venäläistä suurtalouskeittiötä tekemään hampurilaisia.”

Arkangelista Arjolan tie vei elektroniikkayrityksen palveluksessa Pietariin ja Baltiaan. Hän palasi Suomeen 2000-luvun alussa lähes kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen.

 

Kotimaassa Arjola tempautui mediabisnekseen. Hän tutustui it-firma Aktivist Networkissa Eeropekka Rislakkiin ja Jari Etelälahteen. Heidän kanssaan Arjola perusti Unione Oy:n, joka julkaisi ennen ruokakauppabisnestä vuosia ravintola-alan Viisi tähteä -lehteä.

Tuore yrittäjä väänsi pitkää päivää.

”Jotta jaksoin olla hereillä jatkuvasti, piti muuttaa elämäntapaa.”

Kolmikymppinen mies mietti, miten saisi maksimaalisen määrän ravinto- ja hivenaineita mahdollisimman vähällä syömisellä. Ajatukset konkretisoituivat pienissä ihmiskokeissa.

”Kokeilin, miten eri asioiden poisjättäminen vaikuttaa kroppaan ja ajatteluun.”

Vuorotellen jäivät niin alkoholi, maitotuotteet, sokeri kuin median seuraaminenkin. Testailu jatkuu edelleen.

”Koko ajan olo vain paranee, kun vähentää. Yltäkylläisyyden keskellä täytyy löytää tärkeät asiat, joihin keskittyy.”

Arjolalle yksi tärkeimmistä ovat ruuan pientuottajat.

 

Arjola tutustui pientuottajiin Viisi tähteä -lehden myötä ja ihastui heidän ”geneettiseen viisauteensa” –  siihen, kuinka hyvin he tuntevat luonnon kiertokulun.

”Saan heiltä kaupunkilaispoikana jatkuvasti vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiini, kuten miten liityn tähän maahan ja miksi olen täällä. On hienoa, kun viisaus tulee hyvin yksinkertaisessa muodossa.”

Pientuottajista ja heidän ahdingostaan tuli Arjolalle sydämen asia. Niin tärkeä, että hänen on vaikea puhua itsestään, kun jokainen puheenvuoro tuppaa luiskahtamaan pientuottajien tukalaan asemaan. Kuristus johtuu siitä, että pientuottajilta puuttuu Kesko- ja Osuuskauppa-Suomessa oma tuotteiden vaihtoehtoinen jakelukanava. Pientuottajien elämä on Arjolan mukaan jatkuvaa eloonjäämistaistelua.

”Tilanne on katastrofaalinen.”

Lähiruokabuumi on Ruohonjuurista, Anton & Antoneista ja Kluuvin Kauppahallin kaltaisista vaihtoehtoruokakaupoista huolimatta Arjolasta ”pelkkää haippia”.

Hän ei usko maataloustukiaisiin.

”Tuottajia voidaan parhaiten auttaa siten, että he saavat tuotteista hinnan, jolla he pystyvät elämään.”

Siksi leivän pitäisi maksaa Arjolan mielestä enemmän. Ruokakauppias on sitä mieltä, että siihen taipuu myös opiskelijan kukkaro.

Ensinnäkin ostamme aivan liian paljon ruokaa ja toisekseen heitämme sitä liikaa pois.

”Meidän pitää pystyä muuttamaan ruokakoriamme. Samalla rahalla saa varmasti parempia raaka-aineita, jos tekee ostokset järkevästi. Silloin kun miettii, mistä energian saisi parhaimmin, ajautuu yleensä perusasioiden äärelle.”

Niitä ovat muun muassa sesonkivihannekset, laadukkaat jauhot ja ruisleipä.

Arjolan omat kauppakassi ei ole pullea. Hän ostaa paljon jauhoja ja hiutaleita, koska hänen pääateriansa on aamupuuro erilaisilla lisukkeilla, kuten nokkosilla tai pähkinöillä. Aamiaisen valmistamiseen menee tunti.

”Mielestäni kannattaa herätä tuntia aikaisemmin ja käyttää se aika vaikka yöunesta. Jos ajankäyttömme on sellaista, että meillä ei ole aikaa tehdä ruokaa, on se vääränlaista. Mitä hemmettiä teemme täällä, jos emme ravitse itseämme kunnolla?”

 

Kun vertailee Eat&Joyn ja Lidlin asiakaskuntaa, näyttää siltä, että puhtaasta ruuasta tai siihen käytetystä ajasta on muodostumassa luokkakysymys. Opiskelijalla tai yksinhuoltajalla ei välttämättä ole mahdollisuutta shoppailla trendikkäissä luomukaupoissa tai käyttää aterioiden valmistamiseen tuntikausia.

Arjola on eri mieltä.

”Kun itse tekee, ei ole kallista. Se on monille kaikkein vaikeinta hyväksyä. Olemme halunneet ulkoistaa ruuantuotannon kokonaan elämästämme.”

Ennen Kluuvin Kauppahallia Maatilatoreja on ennestään Lasipalatsissa, Kannelmäen Prismassa ja lentokentällä.

”Kannelmäki on harmaata tuloaluetta ja siellä nähtiin, että kiinnostusta on yli kaikkien tuloluokkien.”

Siksi Arjola nukkuu lamapilvien alla yönsä hyvin, vaikka Helsinkiin avataan tänä syksynä monta muutakin erikoisruokakauppaa, jotka taistelevat samoista asiakkaista. Mies uskoo asiaansa ja saarnaa siitä mielellään, mutta ehdoton hän ei ole.

”Olen käynyt remontin aikana työmiesten kanssa ainakin kolme kertaa McDonaldsissa ja yllättynyt, että ruoka on ihan ok-makuista”, hän kertoo.

”Kaikkein vaarallisinta on tehdä näistä fanaattisia juttuja. Eihän tämä ole kuin ruokaa.”

 

Palataan vielä Karstulaan, jossa Arjola ystävineen teurasti lampaita. Ylitarkastaja Sari Salminen Evirasta kertoo, että lampaan saa lain mukaan tainnuttaa vain ampumalla, pulttipistoolilla tai sähköllä, ei lyömällä sitä päähän kirveen hamarapuolella.

Teurastusta tuutoroinut Markus Maulavirta myöntää, että tällä kertaa ei toimittu aivan lain mukaan. Miehet luulivat, että perinteinen kolkkausmenetelmä olisi sallittu kotioloissa. Lihat eivät menneet myyntiin.

Maulavirran mielestä kuolema tapahtui ”hienoimmalla mahdollisimmalla tavalla isännän läsnä ollessa”.

Hänen sanojensa mukaan lähtö oli nopea ja kivuton.

”Lampaalla oli suu täynnä luomujyviä, joita se iloisena märehti.”

 

KUKA

Yrittäjä Aki Arjola, 40, on yksi seitsemästä miehestä Kluuvin Kauppahallin takana.  Arjola asuu Helsingissä vaimonsa kanssa. Perheen esikoinen syntyy joulukuussa. Mies harrastaa joogaa, ”tai enemmänkin se on mennyt viime aikoina hengittelyksi”.

Himottaa 

Päästä kokopäiväisesti rengas- ja telinevoimistelun aktiivivalmennukseen.

Kaduttaa 

Jätin liikkumisen vähälle 20-30- vuotiaana.

Kyrpii 

Meidän suomalaisten hidas herääminen omiin upeisiin raaka-aineisiimme ja oikean ruuan arvostamiseen.

sanat Maria Ruuska, kuva Jenni Häyrinen