pikkunortti

Nörtit valloittivat maailman

Nörtit ovat kaikkialla. He hallitsevat politiikkaa, bisnestä ja pop-kulttuuria. Nyt he ovat muokanneet yhteiskunnasta itselleen sopivan.

”Haluan, että jokaisesta lapsesta kasvaa nörtti. Vastustakaa yhteis­kunnan painetta anti-intellektuaali­suuteen! Olkaa ylpeästi älykkäitä!”

Gerald Sussman, palkittu teko­älyn tutkija MIT:istä, kehotti vuonna 1993 nörttejä ulos kaapista. Hänen mielestään tulevaisuus oli niiden, jotka “arvostavat opiskelua ja oppi­mista enemmän kuin kilpailua siitä, kuka on suosituin”. Nörtit ympäri maailmaa vastasivat Sussmanin kut­suun.

1990-luvulla New Yorkin osavalti­ossa juhlittiin Geek Pride Festivaleil­la, Espanjassa 25. toukokuuta julistet­tiin Geek Pride Day:ksi (silloin juhlitaan ensimmäisen Star Wars -elokuvan julkaisua, Linnunradan kä­sikirja liftareille -kirjojen inspiroimaa Pyyhepäivää ja Terry Pratchettin kirjaan viittaavaa päivää Glorious 25 May). Suomessa Irti elämästä -yhdis­tyksen jäsenet kipusivat irkkaamaan Helsingin rautatieseman matkatava­ralokeroihin. Samaan aikaan kun uu­den nörttisukupolven itsetunto kas­voi, nörteistä tuli hitaasti, kulissien takana kuten nörteille sopii, maail­man tärkeimpiä ihmisiä.

Muu maailma huomasi tämän uu­den vuosituhannen kynnyksellä. Kat­seet kääntyivät Silicon Valleyn suun­taan, mistä käsin nörtit johtivat maailman teknologiateollisuutta. Kansa hamusi uusimpia nörttien kek­simiä laitteita ja rukoili, etteivät lait­teet menisi rikki, kun vuosituhat vaihtuu. Jolleivät nörtit pelastaisi maailmaa Y2K:lta, lentokoneet alkai­sivat putoilla, pankit kaatuisivat ja ih­misten henkilötiedot katoaisivat.

Seuraavassa vaiheessa, 2000-lu­vun lopulla, kaikista tuli nörttejä. Älypuhelimien applikaatioita (huo­matkaa nörttijargon) vertaillaan niin päiväkodeissa kuin vanhustentalois­sakin. Kahvilassa täytyy olla wifi. Baarissa voi huoletta aloittaa keskus­telun siitä, kumpi on kovempi jätkä, Magneto vai Professori X.

Nörtit ovat valloittaneet maailman.

Ensin vallataan Hollywood

Ensimmäisenä nörtit valtasivat pop-kulttuurin. Siihen oli kaksi syytä: en­sinnäkin nörteille kannattaa suun­nata kulttuurituotteita, toisekseen nörtit alkoivat itse tuottaa niitä.

“Nörtit ovat uusi musta”, sanoi televisioyhtiö NBC:n varajohtaja Teri Weinberg vuonna 2007. Sinä vuonna 20 prosenttia Yhdysvaltain isojen kanavien prime-time -ohjel­mistosta oli tavalla tai toisella nört­titavaraa: scifiä, fantasiaa tai super­sankareita. Toki tällaisia sarjoja oli ollut ennenkin, Star Trekista Salai­siin kansioihin, mutta nyt tuntui siltä, ettei suurta tv-tuotantoa kannatta­nut tehdä ilman nörttielementtiä.

Kaukana ovat ajat, jolloin suoma­laisnörtit odottivat Star Trekin uutta jaksoa kolmoselta. Jos joku nörtti vie­lä katsoisi jotakin telkkarista, hän oli­si voinut seurata Suomessa ainakin sarjoja Terminator: Sarah Connorin aikakirjat, Dollhouse, Myytinmurtajat, Heroes, Rillit huurussa, Daria, Taiste­luplaneetta Galactica, Buffy vampyyrin­tappaja, Angel, Game of Thrones - kaik­ki nörttien tekemiä sarjoja nörttejä kiinnostavista aiheista.

Nörtit ovat haluttu kohderyhmä. Sarjojen, elokuvien ja musiikin jako ilmaiseksi netissä on vain yksi puoli nörttikulttuuria – toinen on rahan käyttö nörttikrääsään. Nörttikult­tuuriin kuuluu intohimoinen keräily ja se, että elokuva tai televisiosarja otetaan kokonaisvaltaisesti haltuun. Ostetaan sarjaan liittyvä videopeli, dvd-boksi, t-paita ja muki, tilataan kaikki ohjaajan edelliset elokuvat.

Perinteiset nörttiammatit ovat hyvin palkattuja, joten nörteillä on varaa tilata platinabokseja 1980-luvun B-luokan kulttielokuvista. Nörttien fa­nitus on laadultaan kaikenkattavaa ja intohimoista: nörttien omakseen ot­tama ohjaaja voi luottaa siihen, että rakkautta riittää vielä vuosikymme­nen päästä. Nörtit ovat myös varhai­sia omaksujia: tavaran valmistaja tie­tää, että nörtit ostavat uusimman vimpaimen, keskustelevat siitä foo­rumeilla ja hypettävät sitä sosiaali­sessa mediassa.

Nörtit ovat valloittaneet myös elo­kuvamaailman. Fantasiaromaanien ja supersankarisarjakuvien parissa kasvaneet nörtit ovat nyt aikuisia, ja he tekevät elokuvia intohimonsa kohteista.

Säälittävä rillipäänörä, joka kou­lussa fanitti 1960-luvun scifi-sarja Thunderbirdsia ja uppoutui fantasia­maailmoihin, ohjasi aikuisena maailman katsotuimman trilogian Sor­musten herrasta.

Tänä vuonna maailman suosi­tuimmat elokuvat ovat olleet Harry Potter ja Kuoleman varjelukset 2 (nör­tiksi julistautuneen kirjailijan tarina itsetuntonsa löytäneestä nörtistä) ja Transformers: Kuun pimeä puoli ( jät­tiläisrobotit taistelevat). Viime vuonna top-5:ssa olivat Liisa Ihme­maassa (nörtti-idoli Tim Burtonin uusin), Harry Potter ja Inception (unimaailmoissa operoiva scifi-acti­on). Toissa vuosi näytti samalta: Ava­tar, Harry Potter ja Transformers.

Vuonna 2008 maailman katsotuin elokuva oli Batman-leffa Yön ritari, joka todisti, että nörttileffoilla me­nee hyvin paitsi rahallisesti, myös taiteellisesti. Yön ritari voitti kasan maailman tärkeimpiä elokuvapalkin­toja ja Jokeria näytellyt Heath Led­ger oli niin loistava, että sai Oscarin vaikka oli kuollut. Se rillipäänörän ohjaama Sormusten Herra oli toki tyhjentänyt Oscar-pöydän jo vuonna 2003.

Baarissa voi huoletta aloittaa keskustelun siitä, kumpi on kovempi jätkä, Magneto vai Professori X.

Vuonna 1984 valmistunut nörttikan­san kulttielokuva Revenge of the Nerds kertoo college-nörttien taistelusta heitä kiusaavia atleetteja vastaan. Nyt ajat ovat muuttuneet ja nörtit nous­seet arvostetuimpien oppilaitosten kunnioitetuimmaksi opiskelija-ai­nekseksi.

Kun nörteistä on lisäksi tul­lut pop-kulttuurissa ihailtuja hahmo­ja, oli vain ajan kysymys, milloin hockey-jätkät alkaisivat tuntea alem­muutta. Ja katso, Jeff Tremaine, Jackass-elokuvien ohjaaja ja The Du­desons in America -sarjan tuottaja val­mistelee elokuvaa nimeltä Revenge of the Jocks. Siinä kolme entistä collegen urheilusankaria yrittää pärjätä nört­tien hallitsemassa maailmassa.

Elo­kuvan käsikirjoittivat Rami ja Ethan Cohen, mutta veljekset taisivat olla liian suopeita nörteille – onhan hei­dän kynistään lähtöisin muun muas­sa Idiocracy, satiiri, jossa tarkastel­laan miten maailmalle käy, jos nörtit katoavat (huonosti). Veljekset syrjäy­tettiin ja käsikirjoituksen viimeisteli I Huckabees-elokuvan kirjoittanut Jeff Baena.

Jos nörtit ovat ottaneet haltuun te­levision ja elokuvat, he ovat myös antaneet suurelle yleisölle jotakin: videopelit. Ensin ne olivat lasten hu­pia. Sitten niistä tuli nörttikamaa, ja sellaisina ne pysyivät melkein 20 vuotta. 1990-luvun lopulla videope­lien myynti alkoi kasvaa huimasti, ja niistä tuli osa jokapäiväistä elämää.

Sen huomasi pienistä merkeistä: Cosmopolitan listasi halutuimpia joululahjapelejä ja itärannikon räp­pärit esittelivät MTV:llä bling-autoi­hinsa asennettuja Playstationeita.

Vuonna 2008 videopelibisnekses­tä tuli ainakin jollain mittarilla länsi­maiden suurin kulttuuriteollisuuden ala. Tuolloin esimerkiksi Britannias­sa myytiin pelejä yli neljällä miljardil­la punnalla (5,06 mrd euroa), mikä on enemmän kuin dvd- ja musiikki­myynti yhteensä ja neljä kertaa enem­män kuin elokuvien lipputulot.

Suo­malaisen tietokonepelaajan keski-ikä on 33 vuotta, alle kaksikymppisistä 97,4 prosenttia pelaa tietokonepelejä ja yli 70-vuotiaistakin joka viides. WiiFit-peleillä kohotetaan Suomen armeijan sotilaiden ja vanhainkodin asukkien kuntoa, ratikassa Angry Birdsiä sormeilevat rinnakkain pikku­tyttö ja pukumies. Videopelejä pela­taan tasaisesti kaikissa yhteiskunta­luokissa. Ne ovat kaikin puolin kulttuurin valtavirtaa.

Jostain syystä nörttien omanar­vontunto ei yllä pelien sisältöön. Pe­lien päähenkilöt ovat fyysisesti yli­voimaisia sporttihirmuja, jotka etenevät elämässä ampumalla ja hakkaamalla. Isoista peleistä ainoas­taan Half-Lifen päähenkilö Gordon Freeman on filosofian tohtori ja rilli­päänörä, mutta hänkin ratkaisee on­gelmat älyn sijaan lähitaisteluun so­veltuvalla sorkkaraudalla.

Se lienee myönnytys, joka nörttien oli tehtävä voidakseen ansaita rahaa rakkaim­malla harrastuksellaan. Niin, pelien tekeminen on yhä tiiviisti nörttien hallussa – heidän, jotka kasvoivat pelaten ja ohjelmoiden niitä.

Nörtistä geekiksi

Se, että nörtit pitelevät käsissään suurta osaa maailman viihdebisnek­sestä, on vaikuttanut siihen, mikä on mielestämme kaunista ja haluttavaa. Fantasiamaailmat haltiakorvineen, kääpiöineen ja maagisine taistelui­neen olivat vielä parikymmentä vuot­ta sitten nörttien omaa estetiikkaa, jota löytyi vain roolipeleistä ja fanta­siakirjoista ( joita kuluttivat vain nör­tit).

Vuonna 2001, samaan aikaan kuin Angelina Jolie teki lihaksi teini­poikien märkien unien kohteen Lara Croftin, tytöt ympäri maailman huo­kailivat Orlando Bloomin supersek­sikkäille haltiakorville.

Kun nörteistä tuli maailman valtiaita ja kaikki halusivat ryhtyä nörteiksi, tarvittiin uusi sana. Sana, joka kuvaisi tyylikästä, sosiaalisesti lahjakasta, deodorantin omistavaa nörttiä. Se sana oli geek.

Geek laajentaa nörtin käsitystä: se on henkilö, joka on into­himoisen kiinnostunut jostakin, ol­koon se sitten matematiikka, teatteri, sarjakuvat tai kutominen. Geekiksi on helppo ryhtyä, onhan jokainen in­tohimoisen kiinnostunut jostakin.

Ja kun sana on kerran keksitty, ta­vikset ja julkkikset viljelevät sitä tiu­haan. Nörttiydestä tuli muotia – asia, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Eikä tällä viitata vain nörteiltä omak­suttuun vaatemuotiin, paksusankai­siin silmälaseihin ja slipovereihin. Nörttiys, anteeksi geekkeys, elämän­tapana on muodissa.

Nörttislangista tuli mainstrea­mia. LOL! Ja enemmänkin, siitä tuli pissis-kieltä, siis OMG.

Geekeiksi, nykyisiksi tai entisiksi, ovat julistautuneet vuorotellen Op­rah, Jessica Alba, Tobey Maguire ja hallitseva miss USA Alyssa Cam­panella. Kaikki eivät sulata tällaista kaapista tuloa. Kun Megan Fox pu­keutui Star Wars -fanipaitaan, nörtit tuhahtelivat, että Fox kuvitteli kapi­nallisten tuhonneen Imperiumin suuren laivaston Yavinin taistelussa. Tämä kuuluu muoti-ilmiön kehityk­seen: jotkut haluavat korostaa ol­leensa geekkejä ennen kuin Vogue esitteli geek-muotia kansijutussaan huhtikuussa 2010.

Nörttejä vastaan ei kannata sotia

Jos pop-kulttuurin visuaaliset osa-alueet ovat nörttien hallussa, miten lienee musiikin laita? Nörttimusiik­ki on elävä genre, mutta geek-rock-bändit kuten Weezer, They Might Be Giants ja Nerf Herder ovat margi­naalissa.

Nörttiskenen ulkopuolella vain harva tunnistaa hip hopin alala­ji nerdcoren tunnetuinta edustajaa MC Frontalotia, eikä nintendoco­re, Nintendon vanhojen pelien mu­siikkeja rockiin yhdistelevä tyyli, ole saanut juurikaan suosiota muiden kuin hc-fanien keskuudessa.

Nörtit eivät ehkä valloita stadio­neja, mutta he tekivät jotain muuta: mullistivat musiikibisneksen.

Kun yliopistonörtti Shawn Fan­ning julkaisi Napsterin vuonna 1999, musiikkiteollisuus olisi voinut liittoutua nörttien kanssa. Sen si­jaan levy-yhtiöt päättivät julistaa sodan nörttejä vastaan – sodan, jon­ka ne hävisivät. Nörtit ovat jakaneet musiikkia ( ja paljon muutakin) il­maiseksi toisilleen niin kauan kuin se on ollut teknisesti mahdollista, ja nyt niin tekevät kaikki.

Levy-yhtiöt maksavat kovaa hintaa siitä, etteivät ymmärtäneet tehdä rahaa musiikin nettilevittämisellä ja -jakamisella silloin, kun siihen vielä oli mahdolli­suus.

Vaikka levy-yhtiöt vielä käyvätkin hävittyä sotaa, nörtit ovat siirtyneet eteenpäin. He ovat tehneet sen, mitä suuret firmat väittävät mahdotto­maksi: ansainneet rahaa musiikin jakamisella internetissä.

Artisti nimeltä Girl Talk, oikealta nimeltään Greg Gillis, on hyvä esi­merkki nörttien tavasta ajatella asi­oita uudesta kulmasta.

Girl Talk teki levyn Feed the Ani­mals, joka on hieman alle tunnin mittainen remix noin 300 kappa­leesta, jotka hän on piratisoinut ja joita hän käyttää ilman lupaa. Girl Talk julkaisi levyn sivuillaan, jossa kuuntelijat saivat maksaa siitä valit­semansa summan. Idea toimi, ja lu­kemattomat kulttuurilehdet ja -si­vustot Pitchforkista Rolling Stoneen ja Time Magazinesta Wirediin listasivat Feed the Animalsin vuoden parhai­den levyjen joukkoon.

Mitä sitten? Radiohead julkaisi le­vyn maksa mitä haluat -periaatteella jo vuonna 2007, vuotta ennen Girl Talkia. Totta, mutta sillä oli taka­naan vankka fanipohja ja isolla ra­halla pyörivät taustajoukot. Girl Talk on kudosteknologiaan erikois­tunut lääketieteen tekniikan opiske­lija Pittsburghin lähiöstä, ja silti, nörttien kehittämän musiikinjako­kulttuurin ansiosta, hänestä tuli juh­littu artisti, jonka kotikaupunki ju­listi joulukuun seitsemännen Gregg Gillis -päiväksi.

Nörtit hallitsevat taloutta

Yhtä aikaa kulttuurin kanssa nörtit val­tasivat bisneksen. Länsimaiden liuku­minen teollisuusyhteiskunnista tieto­teollisuusyhteiskunniksi teki nörteistä kuninkaita. Steve Jobs, Bill Gates ja Mark Zuckerberg ovat vain esimerk­kejä siitä, mitä tapahtui, kun nörttien nippelitiedolla alettiin 1990-luvun alussa tehdä rahaa. Tietotekniikan hal­litseminen teki peruskoulujen päähän­potkituista matikkanörteistä varteen­otettavia bisnesmaailman pelaajia.

Ominaisuudet, jotka tekivät nör­teistä koulun pohjasakkaa, ovatkin työnantajien arvostamia. Kukapa ei haluaisi palkata fiksua, työlleen omistautunutta, peräänantamaton­ta, omaperäistä ihmistä. Nörtti on haluttu työntekijä: hän tekee palaval­la intohimolla sitä, mikä muiden mielestä on vaikeaa tai tylsää.

Nört­tien keskuudessa syntyi hokema, jol­la aikuiset lohduttivat koulussa kär­visteleviä älypäitä: If you know the definition of “schadenfreude” in ele­mentary school, you’ll probably get to experience that very feeling at a school reunion one day.
Niin, ala-astetta nörtit eivät ole vielä valloittaneet. Siellä puhuu edelleen nyrkki.

Maailmassa tarvitaan enemmän ja enemmän ammattilaisia aloille, jotka pitkään oli varattu nörteille. Ohjelmoi­jia ja videopeliteollisuuden työntekijöitä ei ehditä kouluttaa tarpeeksi. Nörttitaidoista on etua missä vain: mitä paremmin ymmärrät tietokonei­ta ja käytät nettiä, sitä kovempi jätkä olet melkein millä tahansa alalla. Suo­men vientiteollisuus on 1990-luvulta lähtien ollut nörttien käsissä. Ensin Nokia nosti Suomen lamasta, nyt Rovi­osta ja tietotekniikan start up -yrityk­sistä odotetaan seuraavia lippulaivoja.

Nörtit astuvat politiikkaan

Viimeisenä nörtit ottivat haltuun politiikan.

Vuoden aikana maailmanpolitii­kan ovat panneet sekaisin Assange ja Anonymous, kaksi peluria, jotka tulevat presidenttien, pääministerien, keisarien ja maailmanpolitii­kan asiantuntijoiden tutkien ulko­puolelta. Vallanpitäjät niin lännessä kuin arabimaailmassakin ovat avut­tomia nörttien edessä. Yksikään po­liitikko ei voi enää sivuuttaa heitä, eikä yksikään vallankumousjohtaja aliarvioi sosiaalista mediaa.

Nörtit ovat maailman vaikutusval­taisimpia ruohonjuuritason poliittisia toimijoita – siitäkin huolimatta, ettei nörttejä voi niputtaa yhdenkään puo­luekannan alle. Mutta on nörttejä myös maailman huipulla: presidentti Barack Obama keräilee Hämähäkki­mies- ja Conan Barbaari -sarjakuvia, kieltäytyy eroamasta älypuhelimes­taan edes nukkuessaan, poseeraa Val­koisen talon sivuilla Teräsmies-pat­saan kanssa ja väläyttää kannattajilleen vulcanuslaisen tervehdyksen.

Takaisin autotalleihin

Nörttiskene on kyllä valmis nautti­maan sille suunnatusta pop-kulttuu­rista, ja harva jää kaipaamaan stereo­typioita hikiläikistä ja rasvatukasta. Mutta suloinen yhteisöllisyys ja tun­ne erityisyydestä ovat poissa.

Nörttien sisäpiirivitseistä on tullut maailmanlaajuisia. Republikaanipo­liitikko Mike Huckabee teki vuoden 2008 Yhdysvaltain presidentinvaa­leissa sarjan televisiomainoksia, jois­sa hän kertoi Chuck Norris -vitsejä. Kesken Macy’s-tavaratalon kuuluisan kiitospäivän paraatin karnevaalivau­nusta könysi Rick Astley laulaen kap­palettaan Never Gonna Give You Up. Rickrolling, jolla nörtit joitakin vuosia sitten kiusasivat toisiaan, on niin kuu­luisa vitsi, että sen voi panna paraatiin ja olla varma, että kuusivuotiaat ja heidän kotiäitinsä ymmärtävät.

Noloja lausuntoja kommentoivat remixit olivat alun perin nörttien keksintö. Nyt jokainen juppi, hippi ja punkkari vääntää pilavideoita Teu­vo Hakkaraisen neekeriukko-kom­mentista. Kovakantisia Lolcat-kirjo­ja saa Suomalaisesta kirjakaupasta.

Nörttiä harmittaa. Hän katsoo his­toriaansa ja sulkeutuu autotalliinsa kolvaamaan kasaan Commondore 64:n jäänteitä voidakseen pelata ret­ropeliä vuodelta 1983. Siitä ei aina­kaan tule suosittua. Nörtti on rikas, voimakas ja haluttu, mutta hänpä ei suostukaan pelaamaan julkisuuden säännöillä. Mitä nörtti tekee nyt, kun hän on valloittanut maailman?

Sitä, mitä nörtit ovat tehneet alus­ta asti: haistattaa valtavirralle paskat ja painuu kotiinsa irkkaamaan.

Lähteet: Pelaajabarometri 2010 Robbins, Alexandra: The Geeks Shall Inherit the Earth: Popularity, Quirk Theory, and Why Outsiders Thrive After High School The Guardian, The New York Times , The Independent, Wired

Sanat Maria Pettersson
Kuvat Antti Puomio

11 kommenttia
  1. Täytyy ihmetellä artikkelin tietokonepeli- ja sarjiskeskeisyyttä mitä nörttiyteen tulee. Näkemys. On pitkälti 80-luvun perukoilta, vain roolipelit puuttuvat. Internetin myötä kaikista tuli nörttejä. Joidenkin kohde on ruokabloggailu, jotkut taas tietävät sisustuksesta kaiken. Syy on pitkälti myös wikipedian, koska tätä nykyä nörtiksi on myös todella helppo ryhtyä. Ennen sellaista vanhan koulun nörttitietoa saattoi olla joku DC:n Blackest Nightsiin kuuluvien lehtien luetteleminen kronologisessa järjestyksessä, nyt sen voi tarkistaa wikipediasta. Se ainoa yhdistävä tekijä eri nörttiyden alalajeissa on, että sen intohimon ja ihmisen välissä on tietokone.

    Näin vanhana nörttinä on kyllä pakko olla tyytyväinen. Koko ikänsä sitä on saanut tehdä niitä asioita mistä todella välittää ja nykyään siitä maksetaan palkkaakin. Nörttiyden sijaan kiitän kyllä enemmän sitä, etten yläasteella vielä lähtenyt siihen ”pakko olla aikuinen” -kelkkaan mukaan vaan nautin lapsuudestani täysin siemauksin 18-vuotiaaksi asti. Aikuisena kerkeää kuitenkin olemaan jokusen monta vuotta kauemmin, halusi tai ei.

    1. Sanotaahan tuolla, että ”Seuraavassa vaiheessa, 2000-lu­vun lopulla, kaikista tuli nörttejä” ja puhutaan muutenkin siitä, miten kaikki ovat muuttuneet nörteiksi. Se taitaa olla jopa yksi artikkelin olennaisia näkökohtia.

      Roolipelejä ei mainittu varmaankaan siksi, että nörttien noususta huolimatta ne eivät edelleenkään ole cool:)

  2. Epäilin, että väite siitä, että kuka tahansa voi olla nörtti / kaikki ovat nörttejä, on toiveajattelua. Tänään luin Seiskaa, ja siinä bikiniasuinen Tähtityttö kertoi harrastuksekseen wowaamisen. Nörtit valloittivat maailman, MOT.

  3. Höpöhöpö.

    On eri asia kuluttaa ja kunnioittaa. Nörtit luovat ja kehittävät. Osaavat ovat aina muovanneet maailman omaksi kuvakseen. Antiikin Kreikassa arvostettiin ajattelijoita, renessanssiajalla yleisneroja. Se ero mitä kirjoittaja havaitsee ”geekin” ja ”nörtin” välillä on kuin yhdistäisi 1700-luvun säätyläisen Mozartiin, kun molemmat oletettavasti pitävät samankaltaisesta musiikista.

    ”Nörtit” oli se porukka, joka sattui määrittämään 2000-luvun taitteen kulttuurin ja yhteiskunnallisen rakennemuutoksen. Pinnan alla kuplii jo seuraava vallankumous. Ja siihenkin kuuluu irtautuminen tämänhetkisestä valtavirrasta ja sen vähittäinen korvaaminen omalla jutulla. Nörtit ja kulttuuriin kasvaneet ei tätä tule huomaamaan. Ja se on hyvä.

  4. ”Isoista peleistä ainoas­taan Half-Lifen päähenkilö Gordon Freeman on filosofian tohtori ja rilli­päänörä, mutta hänkin ratkaisee on­gelmat älyn sijaan lähitaisteluun so­veltuvalla sorkkaraudalla.

    Se lienee myönnytys, joka nörttien oli tehtävä voidakseen ansaita rahaa rakkaim­malla harrastuksellaan.”

    Dead Spacen Isaac Clarke on insinööri, luulisi, että hänetkin voisi laskea nörtihköksi päähenkilöksi ”isossa pelissä”. Toivottavasti tällaisia päähenkilöitä tulee lisää.

  5. Idiocracy-leffan sanoma ei kyllä ollut, että nörtit pärjäävät – maailman valloittamisesta nyt puhumattakaan…

  6. Vielä jäi politiikkapuolelta Piraattipuolue, joita löytyy yli 40 maasta ja on europarlamentissa asti. Piraatithan ovat paljolti juurikin nörttejä ja haluavat että edes muutama nörtti pääsisi konkreettisesti vallankahvaan kun muut ei tunnu osaavan.

    Berliinissä saattavat päästä kohta läpi, kyselyiden tuloksen näyttäessä lähes vaadittua 5% kynnystä.

    http://torrentfreak.com/german-pirate-party-on-course-to-election-win-110820/

VASTAA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.