02. syyskuuta 2011
Teksti:

Naiset ovat aina kiinnostaneet Astrid Swania enemmän kuin miehet. Naistutkimuksen pänttäys tunkee nyt läpi musiikissa.

”Silloin oli mukiloitu olo.”

Astrid Swan, 29, sai viime syksynä potkut levy-yhtiös­tään Johanna Kustannukselta, kun se myytiin Universalille. Maailman suurimmassa levy-yhtiössä ei ollut paikkaa taiderokkarille.

”Tunsin tulleeni hylätyksi.”

Kevätkesällä ennen potkuja Swan seisoi All Tomorrow´s Parties -festi­vaaleilla Pavementin keikalla Lon­toossa. Seurueen kolmikymppiset perheenisät purskahtelivat vuoro­tellen kyyneliin. Heille 1990-luvun kultti-indiebändi oli nostalgiatrippi.

”En istunut musiikillisesti Pave­mentin maskuliiniseen muottiin, mutta kappaleiden työstäminen kiehtoi mua.”

Kun Swan kertoi ystäväpiirissään, että aikoi tehdä cover-levyn Pave­mentin kappaleista, idea ei herättä­nyt innostusta. Hämmentävältähän se kuulostaa, lahjakas laulaja-laulun­tekijä levyttämässä toisten hittejä.

Swan inhoaa kompromisseja, joten hän päätti tehdä kaiken itse. Nick Trianin, Swanin aikaisempien levyjen tuottajan ja avomiehen, piti miksata levy, ”mutta eihän siitä mitään tullut, kun halusin kontrolloida kaikkea”.

 

Swan, oikealta sukunimeltään Joutseno, on ollut kasvissyöjä vauvasta asti. Hänen mukaansa kotona vallitsi ”hippimeininki”. Opet­tajaäidin ja muusikkoisän ainokaista rohkaistiin varhain tekemään lauluja, tauluja ja kirjoja. Kun Swan oli seitse­män, hän piti taidenäyttelyn kotitalon­sa pihalla helsinkiläisessä lähiössä.

”Sinne tuli pari kohteliasta naa­puria. Olin oppinut, että niin toimi­taan. Ei tullut mieleen miettiä, ovat­ko työni hyviä vai eivät.”

Swanin isovanhemmat ostivat ty­tölle pianon, kun hän täytti kuusi. Musiikkiopistoon Swan pyrki vasta 11-vuotiaana.

”Olin ikäisekseni huono pianon­soitossa, joten käskettiin valita pu­hallinsoitin.”

Swan kävi kiltisti klarinettitunneil­la ja eli kotona kaksoiselämää.

 

”En kertonut koskaan opettajalle­ni, että teen pop-biisejä. Ajattelin, että pop ei ole yhtä arvokasta kuin opistos­sa opetettu klassinen musiikki. ”

Teininä Swan oli suuri USA:n ihailija. Hän kuunteli Su­zanne Vegan lauluja ja ajat­teli, että Yhdysvaltojen on oltava hienostunut ja sofistikoitunut maa. Jenkkeihin sijoittuviin elokuviin yh­distyi ajatus aikuisuudesta, siitä mil­laista on naisen elämä.

”Halusin aina tulla aikuiseksi. Sil­loin saa itse päättää ja valita.”

Swan järjesti itsensä vaihto-oppi­laaksi Michiganiin 17-vuotiaana. Orientaatioleirillä hän myi matka­laukusta pinkkejä demojaan.

”Leirillä oli monia, jotka osasivat huonosti englantia, ja minä olin se, joka puhui sujuvasti ja oli tullut hankkimaan Jenkeistä levydiilin. Är­syynnyin, jos joku kutsui minua vaihto-oppilaaksi.”

Isäntäperhe kuljetti lainatytär­tään keikoille ja kannusti esiinty­mään open mic -illoissa. Muutama kykyjenetsijä soittelikin Swanille.

”He pyysivät tapaamiseen New Yorkiin, mutta minähän olin motissa siellä Michiganissa.”

 

Puolen vuoden kuluttua Swan palasi Suomeen, teki lisää biisejä, etsi tyyliään ja jatkoi Steiner-lukion loppuun.

Levytyssopimusviritykset kaatui­vat Suomessa yleensä siihen, että yhtiöiden pamput halusivat Swanin laulavan suomeksi. Siihen hän ei suostunut.

”Halusin maailmankuuluksi su­pertähdeksi, niin isoksi kuin mah­dollista, mutta vain omilla ehdoilla­ni.”

Swan haaveili paluusta Yhdysval­toihin. Lähtösuunnitelmat vaikeu­tuivat, kun Swan tutustui Trianiin pian kotiinpaluunsa jälkeen. Ro­manssi Swanin ja häntä 16 vuotta vanhemman miehen välillä roihahti pari vuotta myöhemmin.

 

Swanin esikoislevy Poverina julkaistiin vuonna 2005, kun laulaja oli 23-vuotias. Spartan Picnic tuli ulos kolme vuotta myö­hemmin ja kaksi vuotta sitten ilmes­tyi Better Than Wages.

Swanin levyt ovat rohmunneet musiikkilehdissä paljon tähtiä, mut­ta suuri läpimurto on antanut odot­taa itseään.

”Ei mua tyydytä se, että olen pieni marginaaliartisti, ei se ole mikään yl­peyden aihe”, Swan sanoo.

”Totta kai haluaisin myydä paljon levyjä ja elättää itseni musiikilla. Pari viime vuotta olen elänyt apurahojen ja keikkatulojen turvin. Mulla ei ole varaa kuin ihailla sitä, kuinka joku Chisu voi käydä jossain saaressa joogakursseilla.”

Swanilla on Radio Helsingissä ohjelma nimeltä Pop-puutarha. Ra­haa saadakseen hän on miettinyt myös muiden sivuduunien hankki­mista.

”Mua kiinnostaa edelleen myös akateeminen ura.”

 ”Ei mua tyydytä se, että olen pieni marginaaliartisti. Ei se ole mikään ylpeyden aihe.”

Samaan aikaan kun Swan sä­velsi ja sanoitti kolme albu­mia, hän myös tahkosi yli kolmesataa opintopistettä ja valmis­tui naistutkimuksen maisteriksi.

Opiskelu oli laulajalle intohimo. Hän teki englantilaisesta filologiasta kandin ja pyrki sen jälkeen naistutki­muksen maisteriohjelmaan.

”Olen ollut aina paljon kiinnostu­neempi naisista kuin miehistä. Halu­sin tietää, miten istun naisena tänne maailmaan.”

Opiskelijana Swan oli ”arka ja in­nokas suorittaja”, joka tykkäsi lukea yksin kotona tentteihin ja jätti aine­järjestöriennot väliin. Hän vierasti naistutkimuksen opiskelijoiden ryh­mittymistarvetta, oli irigaraylaisia ja butlerilaisia, mutta myös vahva ho­mo-hetero-jako.

”Se oli mielenkiintoista laitoksel­la, joka kyseenalaistaa stereotyyppi­siä rajauksia. Kaikki olivat kuitenkin hyvin tietoisia siitä, mikä on toisten seksuaalinen suuntautuminen.”

Heterot nähtiin Swanin mielestä täysääliöinä.

”Musta on inhottavaa lokeroitua. Jos elää miehen kanssa pitkään, ei se tarkoita sitä, ettei joskus voisi elää naisen kanssa.”

Gradun kirjoittamista Sylvia Plathin päiväkirjoista hän suoras­taan rakasti.

”Siinä sai tutkia jotain itse, yhdis­tellä asioita ja luoda jotain uutta.”

Ajatus väitöskirjan aloittamisesta tulevaisuudessa ei ole Swanille mah­doton: ”Pelkään vaan, että en saisi ikinä mitään apurahoja.”

 

Opiskeluaikana Swanille oli tärkeintä musiikin teke­minen.

”Kun muut puhuivat, että meillä on naistutkimuksessa huonot työllisty­misnäkymät, ajattelin että ihan sama.”

Opiskelulla oli läpitunkeva vaiku­tus musiikkiin. Uusimman levyn ni­meenkin, Hits (Pavement for Girls), liittyy monia feministisiä aspekteja.

”Toi `for girls` levyn nimen lopus­sa ärsyttää monia. Tytöttelyä pide­tään heti loukkaavana.”

Swan halusi tutkia Pavementin musiikkia tekemisen kautta ja huo­masi samalla tuovansa siihen suku­puolittuneen näkökulman.

”Heti ajatellaan, että jos korostaa miesten ja naisten eroja, ei voi kannat­taa ainakaan tasa-arvoa. Tykkään rans­kalaisesta eroja korostavasta feminis­mistä, jossa voi leikkiä ja herätellä.”

Hits-sana on myös monitulkin­tainen, tarkoittaahan se englanniksi hittejä ja lyöntejä. Laulajan ensim­mäinen kansivisio oli öljyvärimaalaus, joka esittää häntä itseään pa­hoinpideltynä.

”Lähtötilanne levyntekoon tuntui niin väkivaltaiselta potkujen jälkeen.”

Naisiin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta puhutaan Swanin mie­lestä aivan liian vähän.

”Jos siitä puhutaan, se on ongel­ma, joka ei kosketa ikinä ketään hen­kilökohtaisesti. Se on ihan vääristy­nyttä, koska ei voi olla mahdollista, ettei väkivalta olisi kohdannut jo meidän sukupolvea.”

Siinä vaiheessa kun levyn kannen teko tuli ajankohtaiseksi, Swan halu­si, että kannen kuva ei sittenkään esitä mitään.

”Olin kyllästynyt siihen, että la­taan kansiin merkityksiä.”

Toisen levyn kannessa Swan piti selässään haulikkoa. Mukiloiduksi antautumista olisi joutunut varmas­ti myös selittelemään. Pahimmassa tapauksessa siitä olisi saanut leiman otsaansa, ja sitä Swan inhoaa.

 

”Olen tosi yllättynyt, miten helposti Pavement-levyni on lähtenyt vetämään maailmalla.”

Rumba antoi albumille viisi tähteä ja arvostettu musiikkilehti Spin pyy­si levyn soittoon kotisivuilleen.

Swan ei aio tehdä tänä syksynä yhtään keikkaa. Omien sanojensa mukaan hän haluaa rikkoa vallalla olevan ajatuksen siitä, että uuden le­vyn tiimoilta pitää tehdä keikkoja. Swan on nyt vapaa tekemään seuraa­vaa levyään. Hän tietää jo, että se tu­lee olemaan helvettiä.

”Olen ladannut siihen aivan liian korkeat odotukset. Päätin vuosi sit­ten, että sen tekeminen tulee ole­maan vaikeaa, koska mua ärsytti se, että aiemmat levyt olivat niin helppo­ja. Suostuin johonkin ottoon, koska halusin olla muusikolle kohtelias.”

Nyt hän hinkkaa lauluja niin kauan,että ne varmasti tyydyttävät.

 

Swan oppi opiskeluaikoina työskentelemään kotona. Siellä on hänestä kiva laulaa. Triani ja Swan asuvat 1990-luvun vuokrakolmiossa Länsi-Helsingissä. Swan ei erityisesti arvosta naapurei­taan.

”Aikuiset miehet kiusaavat pihal­la lapsia, koska ne ovat tummaihoi­sia. Asumalla siellä haluan näyttää niille idiooteille, että ne eivät tule voittamaan.”

Iltaisin Swan ja Triani tykkäävät katsella elokuvia. Sen jälkeen he kir­joittavat omat mielipiteensä yhtei­seen elokuvablogiin My Lawyer Will Call Your Lawyer. Toisen näkemyk­sen saa lukea vasta blogista.

”Kyllä meillä on jatkuvasti kiisto­ja siitä, mikä leffa katsotaan.”

Viime aikoina blogin päivitys on jäänyt vähemmälle, koska Triani on hiljattain perustanut Soliti-levymer­kin. Sen päämaja on samassa olo­huoneessa, jossa Swan levytti. Lau­laja on onneksi hyvä keskittymään.

”Koen musiikkia äänittäessä, sä­veltäessä ja esittäessä sellaista on­nea, joka helposti hukkuu muussa elämässä.”

Astrid Swanin albumi Hits (Pavement for Girls) ilmestyi elokuussa.

 

Astrid Swanin mielestä perheväkivalta on hänen sukupolvelleen edelleen tabu.

Kuka

Astrid Swan, 29, on laulaja-lau­luntekijä ja naistutkimuksen mais­teri Helsingin yliopistosta. Hän on tehnyt kolme omaa levyä ja jul­kaissut juuri Pavement-yhtyeen kappaleita sisältävän cover-levyn nimeltä Hits (Pavement for girls). Swan juontaa Radio Helsingissä Pop-puutarha-ohjelmaa ja pitää avomiehensä, tuottaja Nick Tria­nin kanssa leffablogia nimeltä My Lawyer Will Call Your Lawyer.

Himottaa

”Harmaa villalanka ja isot paksut kutimet.”

Kaduttaa

”Se, että en aio keikkailla tänä syksynä.”

Kyrpii

”Haisevat ihmiset ratikassa.”

Sanat Maria Ruuska

Kuvat Jenni Häyrinen