Kultainen penaali 2009

T:Teksti:

Kulttuuriteko
Zaida Bergroth ja Skavabölen pojat
Kun nuori elokuvaohjaaja tarttuu esikoisohjauksessaan 90-luvun kulttinäytelmään ja yhteen kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista käsikirjoituksista, jo rohkeus on palkittava vuoden kulttuuritekona. Bergroth selvisi Antti Raivion raastavan perhedraaman ohjauksesta kunnialla, mikä on saavutus sekin.
Kärjen tuntumassa: Grace Jonesin tuominen esiintymään Flow-festivaaliin, Lifesaver-levykaupan toiminnan jatkuminen, Töölön kansainvälinen Arkadia-kirjakauppa tapahtumineen, uusi kaupunkifestari Pitkä kuuma kesä.

Läpilyönti
Chisu
Debyyttilevy ja sen hitti Mun koti ei oo täällä olisivat voineet jäädä tähdenlennoksi. Vapaa ja yksi -albumi osoittaa, että Chisulla on valmiuksia ensimmäiseksi suomalaiseksi naispoppariksi, siis poppariksi, jolla on lahjakkuutta, omaehtoisuutta ja uskottavuutta omaan, tunnistettavaan ja kestävään musiikilliseen linjaan.
Popherkkuja Chisulla on riittänyt muillekin Jipusta Antti Tuiskuun. Vuoden suurimman hittinsä, Kuivilla susta, 27-vuotias Christel Sundberg lahjoitti Idols-kasvo Kristiina Braskille.
Kärjen tuntumassa: Sinun jälkeesi, Max -kirjalla valloittanut esikoiskirjailija Leena Parkkinen, popkuvataiteilija Rauha Mäkilä, suomiartistien kohtaamispaikaksi muodostuneet Kaiku-studiot Berliinissä.

Kulttuurielämys
Pipilotti Rist: Elixir
Anteeksi! Sveitsiläisen Pipilotti Ristin videotaideteos Elixir ei todellakaan ollut blaah (Ylioppilaslehti 12/09), vaan toimituksesta kolmen viidesosan mielestä erittäin jeah. Kiasman yläkertaan rakennettu videotaideteos oli rentouttava ja miellyttävä kulttuurikokemus, pieni paraatiisi keskellä hektisintä Helsinkiä. Olisipa se siellä vieläkin.
Kärjen tuntumassa: Kallis, mutta rahalle vastinetta tarjonnut Ateneumin Picasso-näyttely, Huvilateltan intiimiksi rock-luolaksi kutistanut Wilcon keikka Juhlaviikoilla, Nelli Palomäen perinteiset mustavalkovalokuvat galleria Fafassa.

Comeback
Painetut taidelehdet
Kolme uutta kuvataidelehteä vuoden sisään. Taidemaalaus, 1/2-lehti ja Taide & Design osoittavat, että kulttuuriväki haluaa yhä kuvansa paperilta. Ylioppilaslehti kiittää ansiokkaasta retroilusta.
Kärjen tuntumassa: Nostalginen Faith No Moren paluukeikka Kaisaniemen puistossa, tyylikkäästi rivinsä kasannut Kolmas Nainen, Veikko Vennamo kirjan ja kaupunginteatterin suositun näytelmän muodossa.

Kulttuurivallankumous
Spotify
Kun isosedätkin alkoivat kysellä Spotify-kutsujen perään, voi helppokäyttöisen, laillisen musiikkipalvelun sanoa muuttaneen musiikin kuluttamisen lopullisesti.
Kärjen tuntumassa: Lopultakin leffateatterilipun arvoiset 3D-elokuvat, päivälorvailijoiden hömppätelevisiokanava Liv, Suomen maailmankartalle palauttanut esiintyminen South Parkissa.

Hybridi
Yle Puhe
Radioasema, josta kuunnellaan vain ja ainoastaan puhetta. Ja idea vieläpä toimii!
Kärjen tuntumassa: Niin & Näin -filosofialehden pop-numero, uudelleen remasteroidut pitkän linjan artistien cd-boksit, Dj Hero -peli.

Klubi
Tavastian lauantaidisko
Mitä Helsingistä puuttui? Säännöllinen disko, joka soittaa toimivan sekoituksen indie-klassikoita ja parhaimpia uutuuksia. Tanssiva nuoriso palasi Hämäläisten talolle.
Kärjen tuntumassa: Paprikanmakuisen musiikin muotiin palauttanut Balkan Fever Dubrovnikissa, soft rockin ja baleaarisen popin tyyssija Cocomotion Nollassa, hiphop-klubi Can`t beat Wednesdays Redrumissa sekä queer-feministinen Peijakas!, joka täyttää sympaattisen Mustan kissan jonoksi asti.

Lässähdys
Plasticiens Volants
Taiteiden yön päätapahtuma, ranskalaisen sirkusryhmän ilmapallokulkue muistetaan ainoastaan aiheuttamastaan väentungoksesta. Eli ei mistään.
Kärjen tuntumassa: Studio Julmahuvin tekijöiden suurin odotuksin ja suurella rahalla tehty, mutta suhteellisen kelvoton Ihmebantu, veteraanirokkari Lou Reedin kiukuttelu Juhlaviikoilla, ei yhtään mitään uutta tarjoava Evita-lehti.

Mediamylläkkä
Michael Jacksonin kuolema
Se palautti popin kuninkaan lööppeihin, naistenlehtien erikoisnumeroihin ja Facebook-statuksiin. Amerikassa 5 000 Twitter-viestiä minuutissa käsitteli Jackon pois menoa. Yhtäkkiä Suomessakin muistettiin miehen tehneen myös hyvää musiikkia.
Kärjen tuntumassa: Suomalaismedian Madonna-kiima, Jari Tervon poliittinen satiiri Koljatti, hype-yhtye Le Corpse Mince De Francoise, jonka levyä edelleen odotellaan, Ylen Pääministeri-elokuva.

Kotivideotaide
Minni ja Mikael
Yle-pomo Mikael Jungnerin tekijänoikeuksista piittaamaton, kokeilevaa videotaidetta hyödyntävä YouTube -rakkaudentunnus. Ruohonleikkuukohtaus oli paras!
Kärjen tuntumassa: Ylipitkäksi ja kuluneeksi vitsiksi venynyt Pensselisetä, vielä pidemmäksi ja kuluneemmaksi vitsiksi venynyt Rick Roll.

Uudissana
Puuma
Median kiertoilmaisu sille, että yli nelikymppinenkin nainen voi haluta nuorta lihaa.
Kärjen tuntumassa: Hipsteri-sanan yleistyminen koskemaan jokaista vähänkin erikoisemmin pukeutuvaa, muutakin kuin radiota kuuntelevaa nuorta, nettifoorumien maailman lakonisin innostusta kuvaava FTW – for the win -termi.

Perhedraama
Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä
Rohkea ja suorasanainen teos, joka palautti arvoon vanhan
sananlaskun ”Raha ei tuo onnea”.
Kärjen tuntumassa: Akateemikko Paavo Haavikon elämäkerranjulkaisemissekoilut, sopivan lyhyeksi jäänyt Mikkosten maailma -sarja Nelosella.

Vanha vitsi
Suomalaiset draamakomedia-elokuvat
Kuka halusi nähdä vuonna 2009 suomalaisen komediallisen perhedraaman tai draamallisen perhekomedian? Katsojatilastojen perusteella ei kukaan. Katsojat olivat fiksuja.
Kärjen tuntumassa: Waldo`s People Euroviisuissa, rääväsuuräppäri Petri Nygårdin paluu, kaikki Viiviin ja Wagneriin liittyvä.

Tuotantotekniset syyt
Primal Scream
Brittilegendojen keikka siirtyi ”tuotantoteknisistä syistä” Kulttuuritalolta Tavastialle. Fanit kiittivät intiimimpää ympäristöä.
Kärjen tuntumassa: Limp Bizkit siirtyi jäähallista kaapelitehtaalle, Alice Cooper siirtyi Tampere Areenalta Barona Areenalle, Whitesnake siirtyi Oulun jäähallista Club Teatrialle.

Urheilevat kirjailijat
Tuomas Kyrö: 700 grammaa
Maamme urheilutraumoista ja -myyteistä ammentavista teksteistä vuoden paras.
Kärjen tuntumassa: Miika Nousiaisen juoksu-urheiluanekdoottikokoelma Maaninkavaara, Juha Itkosen hyvä ”Hei, minäkin olin kova poika juoksemaan” -artikkeli Imagessa, ulkoministeri Alexander Stubbin tosimiehen treenikirja.

Kulttuurijournalismi – hot or not?
Runoilijat iskivät takaisin
He keksivät ikiliikkujan! Hesarin kriitikko haukkui viisi runoteosta yhdessä kritiikissä (HS 19.10.). Runoilijat älähtivät ja täyttivät Hesarin keskustelupalstan vuoden parhaalla kulttuurijournalismilla – suomalaisen kirjallisuuskritiikin kritiikillä.
Kärjen tuntumassa: Matti Apusen muistokirjoitus kulttuurijournalismille (Aamulehti 22.3.), Paula Holmilan kirjoitus kulttuurijournalismin kriisistä (HS 24.11.) ja lukuisat muut kulttuurijournalismin tilaa pohtivat kolumnit, mielipidekirjoitukset, vastineet ja jutut.

On se hurja
Andy McCoy
Andy saatteli näyttävästi ja taidokkaasti Hanoi Rocksin hautaan viime keväänä, osallistui bändistä kertovan All Those Wasted Years -kirjan tekemiseen ja hänen kunniakseen paljastettiin 3,6-metrinen honkapatsas Pelkosenniemellä.
Tempuista hurjin oli kuitenkin The Real McCoy -yhtye, johon kitaristiksi tuli Foo Fighters -mies Chris Stiflett. ”In the long run this will reach a lot more people, than Hanoi Rocks ever did”, herra McCoy ennusti.
Höyryiseen Andyyn kyllästynyt Stiflett lähti himaan kolmen keikan jälkeen.
Kärjen tuntumassa: Ei kukaan.

Melua tyhjästä
Jari Sarasvuon metsäkyltit
Konsultti kävi rakkauden huumassa asentelemassa puihin kannustuskylttejä valitulleen. Mitä sitten?
Kärjen tuntumassa: Radio Helsinki muutti Sanomataloon, Erottaja-baari lopetti, mutta ei lopettanutkaan, Simo Rantalainen palasi kohukirjan saattelemana julkisuuteen, Sofi Oksanen kehtasi arvostella suomalaisia.

Ei ole näkynyt
Mannerheim-elokuva
Talvisodan juhlavuosi meni jo. Vuonna 2011 tulee 60 vuotta Marskin kuolemasta. Ehkä jo silloin?
Kärjen tuntumassa: MoonTV:n paluu, Riikka Pulkkisen toinen romaani, Mikko Leppilammen Hollywood-läpimurto.

Kultainen penaali -journalistipalkinto
Susanna Kuparinen ja Paavo Voutilaisen kalusteet
Voiman toimituspäällikön huikea juttusarja paljasti Helsingin sosiaalitoimen johtajan kalustehankinnat ja viraston omalaatuisen päätöksentekokulttuurin. Samalla se osoitti, ettei hyvään tutkivaan journalismiin tarvita ison mediatalon budjetteja.
Kärjen tuntumassa: Katja Boxbergin ja Taneli Heikan tunteita kuohuttava, silmiä avaava ja raikas pamfletti Lumedemokratia, Annika Grofin vallan kabinetteihin päässyt dokumentti Liikkumavara, Helsingin Sanomien havainnollistava juttu valtion budjetista niillä makeilla infografiikkapalloilla, Ylioppilaslehden edustajistovaalien poliittinen kommentaattori Reima Launonen.

Ei näin!
Kustantamokriisi
Arvokkaan kustannusmaailman pitäisi tietää se mikä kaikissa paremmissa perheissä tiedetään: likapyykit pestään neljän seinän sisällä. Kriisissä olevaa kirja-alaa eivät ainakaan auta alan sisäiset ärripurrit, vaikka ne lukijoita toki viihdyttävätkin.
Kärjen tuntumassa: Wäinö Aaltosen museo esitteli väärennettyjä venäläisiä avantgarde-teoksia, Yhtyneet Kuvalehdet nolasi itsensä suuttumalla Suomen Kuvalehteä parodioivasta Aikakaus-Lehdestä.