17. syyskuuta 2011
Teksti:

Laura Gustafsson antaa äänen marginaaliin ajetuille naisille. Esikoisromaani Huorasatu on tarina vangeista, lapsiorjista, prostituoiduista ja paskaduunareista.

Kun kirjailija ja käsikirjoittaja Laura Gustafsson oli pieni, kotona opetet­tiin, että huoraksi kutsuminen on tör­keintä, mitä toiselle voi tehdä. Tässä kuussa ilmestyy hänen esikoisromaa­ninsa Huorasatu, joka sai inspiraation­sa Gustafssonin viime vuonna kirjoit­tamasta samannimisestä näytelmästä.

Yrittääkö Gustafsson nyt aikuisena samaa kuin lutkamarssijat, neutraloi­da seksuaalisesti aktiivista naista ku­vaavan haukkumasanan?

”En. Mulle toisteltiin, että huora on kaikkein rumin ja hirvein sana, jolla ihmistä voi loukata. Nyt haluan mais­tella ja pohtia sitä.”

 

Huorasatu-näytelmä syntyi Teat­terikorkeakoulussa, jossa Gustafsson opiskelee dramaturgiaa. Hän on jo val­mistunut kandidaatiksi kotimaisesta kirjallisuudesta.

”Istuskelin yliopistolla kolme vuotta ja yritin olla fiksu. En ajatellut, että opin­not ikinä johtaisivat mielekkääseen työ­hön. Samalla tajusin, että en halua opis­kella kirjallisuutta vaan luoda sitä.”

Gustafsson oli päättänyt jo lapse­na, että hänestä tulee taiteilija.

”Ensin halusin kuvataiteilijaksi, mutta en oppinut piirtämään. Yritin soittaa kitaraa, mutta olen epämusi­kaalinen. Plan C oli kirjoittaminen, ja se sujui jo aika hyvin.”

 

Gustafsson onkin tuottelias. Kulu­neen vuoden aikana hän on opiskellut täyspäiväisesti, kirjoittanut kuunnel­man, novelleja, esikoisromaanin ja kaksi omaa näytelmää sekä osallistu­nut lukuisiin muihin.

Elokuussa Ylellä esitetty kuunnelma Madly in love ei saanut Gustafssonin per­heeltä varauksetonta hyväksyntää. Täti kyseli sisarentyttären mielenterveyden perään kuultuaan kohtauksen, jossa nai­nen harrastaa seksiä miehen kanssa sa­maan aikaan kun syö tätä elävältä.

”Mua kiinnostivat oman kehtaami­sen rajat. Ja kyllä mua hävettikin, kun opettajat, näyttelijät ja Ylen ihmiset luki ja analysoi käsikirjoitusta. Niin paljoa ei hävettänyt, että olisin sensu­roinut itseäni.”

Raakuutta on Gustafssonin muissa­kin teoksissa. Huorasadussa sydämiä revitään rinnasta ja ihmisiä silputaan jätemyllyssä, opinnäytetyö Anomaliassa äiti pahoinpitelee lapsensa kuoliaaksi. Yksikään teatteri ei ole vielä suostunut ottamaan Anomaliaa ohjelmistoonsa. Miksi Gustafssonia kiehtovat morbidit aiheet?

”Yritin miettiä sitä kaksi vuotta psykoterapiassa, mutta en saanut vas­tausta.”

”Äitini kommentoi, että nyt kyllä perse näkyy ja että nuo on katutytön kengät.”

Toinen teoksia yhdistävä piirre on se, että ne antavat äänen alistetuille ja marginaalissa oleville: lapsiorjille, prostituoiduille, paskaduunareille, vangeille, naisille. Romaanissa alista­jina toimivat erilaiset miehet – sovi­nistit, sotahullut, tunnezombit.

”Stereotypiat ovat totta, olen tavan­nut sellaisia miehiä. Kaikki miehet ei­vät tietenkään sorra tai alista. En halua, että ihmiset lukevat kirjaa ja ajattele­vat, että miesvihaaja ja telaketjufemi­nisti. Olen toki feministi, usein myös telaketju, mutta en miesvihaaja.”

Sitä paitsi Gustafsson on kohdan­nut halveksuntaa pääasiassa naisten taholta.

”Mä pukeudun tietyllä tavalla, joku voisi sanoa huorahtavasti. Mun mie­lestä tämä näyttää hyvältä, mutta jot­kut naiset suhtautuvat väheksyen. Oma äitini kommentoi usein, että onpa liian lyhyt hame ja nyt kyllä per­se näkyy ja että nuo on katutytön ken­gät. Kiellän sitä arvostelemasta mun pukeutumista – en mäkään sano tois­ten vaatteista mitään, vaikka aika usein voisin.”

 

Gustafsson lisää alistettujen listaan vielä eläimet. Kahden kissan omistaja on vegaani.

”Samastun eläimiin voimakkaam­min kuin ihmisiin. Olen miettinyt, mitä voisin tehdä eläinten hyväksi, paitsi olla sortamatta niitä lisää. Kannatan kyllä kettutyttöjen toimintaa ja ihailen ihmi­siä, jotka lähtevät barrikadeille. Aktivis­mi kuitenkin vaatii sosiaalisuutta. Mun on vaikea olla ihmisten kanssa.”

Vaikeaa oli myös paskaduunissa. Gustafsson sanoo, että hänen on vai­kea nähdä suurta eroa prostituution ja kahdeksan euron tuntipalkalla teh­dyn paskaduunin välillä.

”Yhdelle siivoaminen on nöyryyt­tävää, toiselle prostituutio ja kolman­nelle kaupan kassalla oleminen.”

Nyt, kun Gustafsson voi valita, hän elää kirjoitustyöllä, vaikka sitten hie­man niukemmin.

”En pysty tekemään useimpia töi­tä, koska ne ovat niin ahdistavia. Olen poiminut mansikoita ja ollut töissä siivoojana, tehtaalla, puhelinmyyn­nissä ja pesulassa. Kaikki olivat hirvei­tä ja ahdistavia töitä. Hyvä, että joku voi tehdä niitä, mutta mä en voi. Siksi mä kirjoitan.”

Huorasatu julkaistaan 27.9.

Älykkö, kulttuurivaikuttaja, glamourblondi, näytelmäkirjailija, neiti, vegaani, dramaqueen. Näillä sanoilla kirjailija Laura Gustafsson kuvailee itseään.

 

KUKA

Laura Gustafsson, 28, opiske­lee dramaturgiaa Teatterikor­keakoulussa. Hänen esikoisro­maaninsa Huorasatu ilmestyy syyskuussa, uusin näytelmä Hevoshullu saa ensi-iltansa Lap­peenrannan kaupunginteatte­rissa lokakuussa. Gustafsson voitti viime keväänä Vasemmis­tonuorten novellikilpailun. Hän työskentelee usein yhdessä oh­jaaja-avomiehensä Sakari Hokkasen kanssa.

Himottaa

”Tofu.”

Kaduttaa

”Olin eilen poikaystävälleni to­della ilkeä.”

Kyrpii

Päivi Räsänen. Klassikko.”

Sanat Maria Pettersson
Kuvat Pietari Hatanpää