Kymmenen vuotta sitten ihastuin John Titoriin. Titor oli erikoinen tyyppi: yhdysvaltalainen sotilas, joka oli matkustanut aikaamme vuodesta 2036 ratkaistakseen oman aikansa tietoverkkoja uhkaavan Unix-ongelman.
John Titor vietti kanssamme yhden talven. Hän eli muutamalla nörtähtävällä verkkofoorumilla ja vastaili käyttäjien kysymyksiin. Koskivat utelut sitten kvanttiteorioita, 1970-luvun tietokoneita, 2030-luvun perhemalleja tai tulevaa maailmansotaa, Titor vastasi. Vastaukset tulivat parin päivän viiveellä, mutta ne olivat perinpohjaisia ja hyviä. En minä tietenkään Johniin uskonut, mutta rakastin sitä, miten kärsivällisesti hahmoa pidettiin yllä. Laaja asiantuntemus viittasi siihen, että Titoria käsikirjoitti työryhmä. Se oli erinomaista harrastajateatteria internetissä.
Salaa petyin, kun aika osoitti John Titorin ennustukset vääriksi. CERN ei luonut mustia aukkoja tai keksinyt aikamatkailua, Yhdysvallat ei ajautunut sisällissotaan vuonna 2004. John oli poissa, ja internetin meemisedimentit kasautuivat hienon tarinan päälle. Titorin luojien henkilöys ei ikinä selvinnyt.
Lokakuussa Facebook-linkki ohjasi minut parikymppisen teekkarin blogiin. Linkkiä saatteli närkästyneenihastunut älähdys. Sellainen, joka tuottaa julmetusti klikkauksia Henry Laasasen teksteille: katsokaa mitä pösilö jolppi kirjoittaa naisista!
Blogi Wareborgin piraattiajatuksia käsitteli naisten seksuaalista valtaa, älykkyyden periytyvyyttä ja kukkahattutätejä – ei järin omaperäistä. Kirjoittaja, Tomi ”Wareborg” Kuuslahti, uhkui luottamusta oman rationaalisuutensa voimaan niin kuin vain nuori ihminen voi uhkua hetkellä, jolloin äly on jo ehtinyt kasvaa aikuisen tasolle, mutta se ei ole vielä saanut seuraa elämänkokemuksesta ja empatiasta.
Wareborg huijasi ensin meitä kaikkia. Bloginsa alkuviikkoina hän oli uskottava piraattipuolueen oikeistoänkyräsiipeä kannattava nuori teekkari. Sitten tarinaan alkoi hiipiä johntitormaisia elementtejä. Kuuslahti kirjoitti kahdesta rinnakkaistodellisuudesta, joita erotti aika-avaruuskontinuumin disruptio jossain Otaniemen ja Helsingin välillä. Piraattipuolue sai vihiä Kuuslahden fiktionaalisuudesta – anteeksi, ”todellisuusrajoitteisuudesta” – ja erotti hänet puolueesta.
Wareborg ei lannistunut, vaan kirjoittaa yhä – ja kirjoittaakin yhtä tämän hetken riemukkaimmista nettisatiireista. Se kohdistuu erityisesti piraattipuolueeseen, jonka uskottavuusongelmat kiteytyvät Kuuslahden nimeämiin ”zeitgeistilaisrintamaan” ja ”wareborgilaisrintamaan”, siis puolueen hämmentäviin hajavasemmistoon ja -oikeistoon. Minä, joka salaa rakastan piraatteja, toivon ryhmän täyspäisten jäsenten lukevan Wareborginsa tarkkaan.
Rakas Wareborg, en tiedä, kuka sinut on luonut. Suren iäti sitä, etten se ollut minä.
Hanna Nikkanen
