Oääöö!
Oääöö!
Loppuu se tolppamuslimien aamumöly ihan nyt justiinsa. Ja sen kanssa sanon, että ei muuten tule Viitasaarelle minareettia, on nyt kerta kaikkiaan tullut seinä vastaan tässä meirän kunnan islamisaatiossa. Oääöö!
Aamuseitanit menivät Toukolan suunnalla väärään kurkkuun, kun Teuvo Hakkarainen tiivisti tuoreen vaalituloksen pariin rapsakan rasistiseen aivopieruun ja imaami-imitaatioon. Kulttuurinen luokkamme näkee Suomen lähitulevaisuudessa enää kirjarovioita, Kiasman kristalliyön ja kansantanssin pakollisena kouluaineena.
Muutama apukoulun käynyt metsuri ei kuitenkaan arjalaista Suomea neljässä vuodessa. Jopa Jussi Halla-ahon saavutukset tulevalla vaalikaudella jäänevät jokuseen Eva Biaudet`n toimittamaan tutkintapyyntöön. Ainakin Helsingin kaupunginvaltuustossa Halla-aho on toistaiseksi vaikuttanut lähinnä iltapäiväkerhonsa kadottaneelta autistilta, jonka vaitonainen tuijotus tuo mieleen kysymyksen, että onko sillä nyt varmasti lämmintä päällä ja muistihan se syödä aamulla.
Toisin sanoen muutto Kreutzbergiin mielipidepakolaiseksi ei ole vielä välttämätöntä niilläkään, joiden proteiinintarve täyttyy soijarouheella. Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö perussuomalaisista olisi syytä olla huolissaan. Mutta ei heistä kannata huolestua siksi, että he saisivat jotain aikaan. Perussuomalaisia on syytä pelätä juuri siksi, että mikään ei muutu.
Tuskin kovin moni suomalainen äänesti kuntansa kylähullua siksi, että luotti tämän ideologiseen vakaumukseen ja päätöksentekokykyyn. Tuskin edes epämääräisesti muotoutunut katkeruus somalien hyysäämisestä riitti motivoimaan äänestyspäätöstä. Suurempi syy oli se, että tämä kylähullu oli jonkinlainen utuinen lupaus Pekka Himasen ja Raimo Sailaksen jälkeisestä maailmasta. Se oli lupaus ymmärrettävämmästä maailmasta, jossa niskalenkki markkinavoimista tarkoitti vielä ryhdikkäitä marssirivistöjä ja Taisto Sinisalon paatosta eikä rahan syytämistä kansainvälisille sijoittajille.
Surullista on se, että juuri tämä lupaus jää lunastamatta. Se jää lunastamatta, koska perussuomalaisuuden keskeisintä käytinvoimaa on poliittinen tahto. Suomessa poliittisella tahdolla on ollut merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia viimeksi vuonna 1918. Tämän jälkeen suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa ovat muuttaneet yleisen tasapainon mallit, uusklassinen kasvuteoria, monetarismi ja viimeksi kestävyysvajelaskelmat. Näin sen ei tietenkään pitäisi mennä, mutta menee kuitenkin.
Kuinkas on, Hakkarais-Teuvo, ovatko leikkauslistat välttämättömiä vai uskotko Verdoonin lakiin ja kysyntästimulaation pitkän aikavälin kasvuvaikutuksiin?
Oääöö!
Lauri Holappa
