Murskaenemmistö kansanedustajista sitoisi opintotuen indeksiin

T:Teksti:

Eduskuntaan valitusta 200 kansanedustajasta 159 eli liki 80 prosenttia sitoisi opintotuen indeksiin. Läpimenneistä vain kaksi vastustaa tavoitetta, loput eivät ole ilmoittaneet kantaansa.

Tieto perustuu opiskelijajärjestöjen ennen vaaleja tekemään selvitykseen.

”Tulos on järisyttävä! Minkä tahansa hallituspohjan reilu enemmistö on sitoutunut turvaamaan opiskelijoiden toimeentulon. On ilahduttavaa, että enemmistö kansanedustajista on ymmärtänyt, että opiskeluajat pysyvät parhaiten kurissa turvatulla toimeentulolla”, puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Suomen ylioppilaskuntien liitosta sanoo järjestöjen tiedotteessa.

”Odotamme, että poliitikot lunastavat lupauksensa. Kansa on puhunut: opintotuki on sidottava indeksiin 1.1.2012 alkaen! Tämä on ensimmäinen askel kansanedustajien vastuunkannossa työurien pidentämiseksi”, puheenjohtaja Helmi Selamo Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta SAMOKista sanoo.