Opintotuen tulorajat nousevat pysyvästi 50 prosentilla ensi vuoden alusta

Tänä vuonna tulorajat nousivat 25 prosentilla verrattuna edellisvuoteen.

T:Teksti:

Opiskelijat saavat vuoden 2023 alusta alkaen tienata aiempaa enemmän ilman, että tulot vaikuttavat opintotukeen. Tulorajat nousevat 50 prosentilla verrattuna vuoden 2021 tulorajoihin. Jos opiskelija nostaa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, uusi tuloraja on noin 18 700 euroa. Tänä vuonna tuloraja yhdeksän kuukauden ajalta opintorahaa nostavalta on 15 630 euroa.

Tulorajat nousivat jo tämän vuoden alussa 25 prosentilla verrattuna vuoteen 2021. Korotuksen oli alun perin tarkoitus olla voimassa vain vuoden 2022. Päätös liittyy hallituksen uusiin työllisyystoimiin, joista kerrottiin helmikuussa.

Opintotuen tulorajojen korottamisen on arvioitu vahvistavan julkista taloutta noin 12,2 miljoonalla eurolla. Valtiovarainministeriön tekemässä laskennassa ei ole kuitenkaan huomioitu sitä, että opintojen eteneminen saattaa hidastua tulorajojen nostamisen takia. Työllisyysvaikutus on noin 2 500 työllistä.

Myös opintorahan määrä nousee elokuussa. Jatkossa summa on täysi-ikäiselle ja lapsettomalle korkeakouluopiskelijalle 259,10 euroa kuukaudessa. Se on 5,41 euroa kuussa enemmän kuin aiemmin.