Ehdokkaiden enemmistö sitoisi opintotuen indeksiin

T:Teksti:

Nykyisten eduskuntapuolueiden ehdokkaista 94 prosenttia haluaa sitoa opintotuen indeksiin ensi vuoden alusta lähtien.

Se käy ilmi opiskelijajärjestöjen tekemästä soittokierroksesta, joka tavoitti 1 415 henkilöä. Se on 84 prosenttia eduskuntapuolueiden ehdokkaista.  Mukana olivat kaikki vaalipiirit.

Vasemmistoliiton ehdokkaista kaikki kannattivat opintotuen sitomista indeksiin. Vihreiden osalta niin teki 99 prosenttia ehdokkaista, rkp:sta taas 98 prosenttia ja kristillisistä 96 prosenttia. Sdp:n osalta luku oli 95 prosenttia, perussuomalaisten 94 prosenttia ja keskustan 89 prosenttia.

Vähiten tukea opintotuen sitomiselle indeksiin tuli kokoomuksen ehdokkailta. Heistäkin asiaa kannatti 83 prosenttia.

”Näillä lupauksilla voimme uskoa siihen, että opintotuki sidotaan indeksiin heti ensi vuoden alusta. Tämä tulos ei jätä puolueille eikä ehdokkaille varaa venkoiluun, opiskelijat on huomioitava seuraavassa hallitusohjelmassa”, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi sanoo.

Kyselyn tekivät Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n yhteistyössä ylioppilas- ja opiskelijakuntien kanssa.