18. helmikuuta 2011
Teksti:

Valko-Venäjän kansanrintaman toimiston seinällä roikkuu valkopunainen lippu, jota Valko-Venäjä käytti vuosina 1991-1995, ennen kuin se kiellettiin presidentti Aljaksandr Luka­Å¡enkan määräyksestä. Cd-soittimessa pyörii poliittisen underground-bändi N.R.M.:n kappale Sukellusvene, josta on tullut oppositionuorten taistelulaulu.
Toimisto on harvoja vapauden saarekkeita, joita Minskissä on jäljellä joulukuun 19. päivän mielenosoitusten jälkeen.

Presidentti oli varoittanut, ettei salli mielenosoituksia vaalipäivänä. Ainakin 40 000 ihmistä uhmasi kieltoa ja kerääntyi protestoimaan vaalivilppiä vastaan Itsenäisyyden aukiolle. Mellakkapoliisit hajottivat mielenosoitukset väkivaltaisesti ja pidättivät yli 600 mielenosoittajaa. Monet pidätetyistä pahoinpideltiin joko heti tai myöhemmin vankilassa. 20 opiskelijaa on erotettu yliopistoista ja yli 60:tä uhkaa maastakarkotus.

Artjom K. on tullut kansanrintaman toimistoon hakemaan neuvoja. Hän opiskeli teollisuustaloutta Valko-Venäjän teknillisessä valtionyliopistossa puolitoista vuotta, kunnes joutui keskeyttämään opintonsa rahapulan takia. Artjom on käynyt puoli vuotta töissä ja kerännyt rahaa opintojen jatkamiseen, mutta epäilee, ettei enää pääse opiskelemaan. Artjom pidätettiin mielenosoituksessa, ja odottaa nyt oikeudenkäyntiä.
Dekaani olisi valmis päästämään Artjomin takaisin, mutta rehtori ei halua yliopistoon opiskelijoita, joita syytetään ”poliittisesti motivoituneista rikoksista”.
Opiskelijoiden elämää hankaloitetaan monilla muillakin tavoin, Artjom kertoo. Pidätysaika lasketaan lintsaamiseksi, eikä opiskelijoita päästetä tentteihin poissaolojen takia. Arvosanoja pudotetaan niin paljon, että he menettävät oikeuden stipendeihin.
Opiskelijoita on painostettu allekirjoittamaan eroanomus. Eräälle opiskelijalle oli tarjottu sopimusta – hänen annettaisiin jäädä lukukauden loppuun, mutta sen jälkeen hänen olisi erottava itse.

Masha ja Ira opiskelevat filologiaa Valko-Venäjän valtionyliopistossa. He ovat oppositioehdokas Vladimir Nekljajevin perustaman Speak the Truth -liikkeen aktivisteja ja osallistuivat mielenosoitukseen oppositiojohtajan joukoissa.
Masha oli juuri astunut ulos Nekljajevin toimistosta, kun poliisi potkaisi häntä jalkoihin. Pienikokoinen Ira kaadettiin maahan ja mellakkapoliisi alkoi potkia häntä. Tytöt vietiin mellakkapoliisien autoihin.
Heille ei annettu ruokaa, vettä tai vilttejä, eikä heitä päästetty vessaan ennen aamua. Iran kädet olivat mustelmilla ja haavoilla, ja kun tytöt käskettiin ulos autosta, hänen oli vaikea noudattaa käskyä nostaa kädet niskan taakse. Poliisi alkoi jälleen mätkiä häntä.
Kuulustelut kestivät vuorokauden, minkä jälkeen Masha ja Ira suljettiin yhdentoista muun naisen kanssa selliin, joka oli tarkoitettu kuudelle. Lattialla oli viisi patjaa, mutta ei vilttejä tai tyynyjä. Kymmenen tyttöä nukkui patjoilla kylki kyljessä pysytelläkseen lämpiminä, kolme muuta joutui torkkumaan lattialla vessan virkaa toimittaneen reiän vieressä. Jos tytöt yrittivät peseytyä tai käydä vessassa, vartijat ryntäsivät tirkistelemään.
Kun Masha ja Ira 15 vuorokauden kuluttua vapautettiin, dekaani kutsui heidät välittömästi kansliaansa. Hän ilmoitti, että jos tytöt olivat aikeissa jatkaa poliittista toimintaa, heidän tulisi lopettaa opintonsa.

19-vuotias psykologian opiskelija Varvara ei ole vieläkään toipunut lukuisista aivotärähdyksistä, jotka sai poliisin hakattua häntä pampuilla päähän. Hän odottaa parhaillaan tietoa siitä, erotetaanko hänet yliopistosta. LGBT-aktivisti Varvara oli mielenosoituksessa poliittisen vakaumuksensa takia, mutta myös keräämässä materiaalia graduunsa, jonka otsikko on Uskonnollisesti motivoituneen joukon aggressio.
Varvaran äiti on mielenosoituksen jälkeen saanut puheluita KGB:ltä, joka on kehottanut äitiä ”avaamaan silmänsä ja huomaamaan tyttären vääristynyt seksuaalisuus”.

18-vuotias ensimmäisen vuoden biologian opiskelija Nastja Kniga ei ollut poliittisesti aktiivinen, mutta meni osoittamaan mieltään, ”koska se oli kansalaisvelvollisuus”. Hän ei kertonut aikeistaan vanhemmilleen.
“Kun mellakkapoliisi alkoi hakata ihmisiä, monet pakenivat. Minä jäin, koska en nähnyt syytä paeta. En ollut rikkonut yhtään ikkunaa.”
Nastja vietiin pidätyskeskukseen. Hän kieltäytyi kertomasta nimeään, koska hän pelkäsi vanhempiensa puolesta. ”Äiti on opettaja, ja sitä paitsi raskaana. Isä työskentelee liike-elämässä. Pidätykseni aiheuttaisi heille ongelmia”, hän kertoo.
Tästä raivostuneena poliisi karjui Nastjalle käytävässä ”Panen sut kärsimään, lutka!”
Nastja vietiin toimistoon, pois todistajien silmistä. Hänet istutettiin metalliseen tuoliin, joka oli ruuvattu kiinni lattiaan. Kuusi poliisia yritti painostaa Nastjaa sanomaan nimensä. Yksi kuristi Nastjaa omalla kaulahuivillaan, toinen tarttui Nastjaa hiuksista ja hakkasi hänen päätään seinään.
”Sut lukitaan vessaan. Me naidaan sua vuorotellen ja kustaan sun nätin pääsi päälle”, poliisit lupasivat.
Seuraavana aamuna Nastja vietiin oikeuteen. Kymmenen minuutin kuulustelun jälkeen hänet tuomittiin vankilaan kymmeneksi päiväksi. Nastja kertoi tuomarille, että poliisit olivat pahoinpidelleet hänet, mutta se sivuutettiin.
Vankilassa Nastja menetti tajuntansa useita kertoja. Hän ei saanut hoitoa vammoihinsa.
Nastja sanoo, ettei kadu osallistumistaan mielenosoitukseen.
”Sain vankilassa ystäviä ja ymmärsin, että ihminen tarvitsee hyvin vähän selvitäkseen hengissä.”
Nastjan vanhemmat eivät käyneet tapaamassa häntä vankilassa.

”En syytä heitä. He arvelivat, että vankila opettaisi minua olemaan kyseenalaistamatta LukaÅ¡enkan Valko-Venäjää.”

Oksana Chelysheva