12. marraskuuta 2010
Teksti:

Pariisin maineikkaille kirjamessuille on kutsuttu kahdeksan suomalaista kirjailijaa. Sofi Oksasen ja muiden kärkinimien joukossa oli yksi uppo-outo: Seita Parkkola. Päättelin, että kyseessä on esikoiskirjailija, joka on otettu konkarien joukkoon raikastamaan palettia.
Väärin. Parkkola on kirjoittanut seitsemän kirjaa. Kaksi hänen kirjoistaan, viimeisin eli 2009 ilmestynyt Usva mukaan lukien, ovat myyntimenestyksiä ja niiden käännösoikeudet on myyty seitsemään maahan.
Lehdet ovat hehkuttaneet sitä, että Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta myytiin viiteen maahan, jopa Yhdysvaltoihin, jonka markkinoille on erityisen vaikea saada käännöskirjallisuutta. Mutta Parkkolan oikeuksia on myyty vielä enemmän, ja myös Yhdysvaltoihin. Miksen siis ole kuullut hänestä?
Siihen on vain yksi syy: Parkkola on nuortenkirjailija. Nuortenkirjallisuuteen suhtaudutaan oikeastaan kuten nuoriin yleisestikin; tärkeydestä ollaan topakasti yhtä mieltä, mutta teot eivät kieli arvostuksesta. Eri yhteyksissä kysellään kovasti ”mitä nuoret itse ovat mieltä”, mutta herra paratkoon todella kuuntelemasta – eiväthän he ole vielä kokonaisia ihmisiä.
Nuortenkirjailijatkaan eivät pääse kirjallisuuden raskaaseen sarjaan. Apurahat ovat pienempiä ja kritiikkien palstatila minimaalinen. Monelta nuortenkirjailijalta on kysytty, milloin hän kirjoittaa oikean kirjan.
Se on kummallista, kun miettii, miten suuri vaikutus nuortenkirjallisuudella on. Muistan edelleen pelottavissa työpalavereissa, että Vihervaaran Annakin voitti sydämet puolelleen olemalla oma itsensä. Suurin osa aikuisten proosasta taas katoaa mielestäni viimeistään vuodessa tai parissa.
Toki nuoruus on herkkyyskautta, jolloin pieneen kokemusmäärään suhteutettuna jokainen uusi elämys on valtava. Mutta sehän juuri todistaa nuortenkirjallisuuden painoarvosta – ja vaikutusmahdollisuuksista.
Vaikutusmahdollisuudet muistetaan lähinnä negatiivisessa yhteydessä. Kesällä kristillisdemokraattien Leena Rauhalan tutkintapyyntö wicca-aiheisesta tyttökirjasarjasta muuttui huvittavasta järkyttäväksi, kun kustannusyhtiö karsi ensin kirjoista tupakoinnin, kiroilun ja alkoholinkäytön ja kieltäytyi sitten kokonaan julkaisemasta niitä. Syyksi kustantaja ilmoitti, ettei se halua edistää wicca-uskontoa. Veikkaan, että todellinen syy oli se, että karsimisen jälkeen kohderyhmä ei olisi koskenut kirjaan tikullakaan. On aikamoista nuorten aliarvioimista tarjoilla heille vain siistitty kuva maailmasta, jonka toisenlaisen todellisuuden he kuitenkin kohtaavat päivittäin.
Parkkola ei Usvassaan kaunistele 13-vuotiaan todellisuutta. Koulukiusaamisella on siinä hengenvaaralliset seuraukset. Herkässä iässä luettuna kiusatun näkökulma saattaa avata jonkun teini-ikäisen kiusaajan silmät. Muuttaa siis jonkun elämän. Se on aika paljon enemmän kuin suurimmasta osasta sitä oikeaa kirjallisuutta voi sanoa.

Laura Suhonen