16. huhtikuuta 2010
Teksti:

”Kaija on kuuma! Kaija on kuuma!”
Takarivin naiset huutavat ylistystä Kaija Kokkolalle, 47, Nightclub Fenniassa Espoossa.
Kauppakeskus Sellon yökerhon tanssilattia on täynnä. Lähellä narikkaa yksinäinen keski-ikäinen pariskunta tanssii paritanssiotteella. Suurin osa yleisöstä on parikymppisiä, ja heidän katseensa on suunnattu tiukasti lavalle.
”Kaija! Kaija! Kaija! Kaija!” rytmikäs huuto peittää Kokkolan välispiikit.
Laulaja on pukeutunut tummiin farkkuihin, ruskeaan paljettijakkuun ja rintoja korostavaan mustaan satiinikorsettiin. Hän ottaa rokkareiden suosiman haara-asennon ja nousee roudauslaatikoiden päälle.
Tyttöporukka tanssii ringissä. Silmät painuvat kiinni ja kasvot kääntyvät kattoa kohti, kun he laulavat mukana:
Ja he olisivat sopineet toisilleen, mutta minkäs teit.
Yleisön joukossa on myös poikaporukoita. Nuoret osaavat joka ikisen kappaleen sanat. Myös 2000-luvulla tehtyjen.
Eikä Kaija Koon suosio rajoitu lähiöbaareihin. Opiskelijabileissä Tinakenkätyttö vetää kaikki tytöt tanssimaan. Kasarmeilla soivat Kaljaa pöytään ja Hanat aukeaa, ja varusmiehet lähtevät lomille Päivät lentää -biisin tahtiin. Arvostettu kulttuurivaikuttaja intoutuu analysoimaan, että ”Kaija Koo on Maija Vilkkumaan prolesisko”.
Mistä oikein on kyse? Eikö Kaija Koon pitänyt olla ammoin unohdettu ysäritähti?

Kaija Koon levyjä on myyty yli puoli miljoonaa. Hänen toinen levynsä Tuulten viemää vuodelta 1993 on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi myydyin albumi. Seuraava naisartistin levy listalla on Maija Vilkkumaan Ei sijalla 31.
Matka kohti triplaplatinaa ja 66:ta peräkkäistä viikkoa Suomen virallisella albumilistalla alkaa vuonna 1974. Helsingin Pihlajamäessä asuva 14-vuotias Kaija Kokkola päättää perustaa bändin, jonka kaikki jäsenet ovat tyttöjä. Bändin nimeksi tulee Nakusika. Se soittaa pop-covereita ja Kokkola bändissä kitaraa.
Perhe on keskiluokkainen. Diplomi-insinööri-isä rakentelee vapaa-ajallaan pienkoneita ja lentää niitä. Merkonomiäiti on välillä kotona lasten kanssa ja välillä töissä. Isosisko Ritvasta tulee arkkitehti.
1980-luvun alussa Kokkola laulaa diskofunkia Steel Cityssä, jossa vaikuttaa myös Nylon Beatille myöhemmin hittejä tehtaillut Risto Asikainen.
Kokkola osallistuu taustalaulajana useisiin Euroviisuihin. Kirkan Hengaillaan-kappaleen taustalla tanssii ja laulaa kermakakkumekkoon puettu 22-vuotias Kokkola.
Taustalaulajalle tarjotaan myös omia viisukappaleita, kuten Vicky Rostille päätyvää Sataa salamaa. Hän kieltäytyy, koska haluaa luoda uransa toisin.

Kokkolan ensimmäinen soololevy Kun savukkeet on loppuneet ilmestyy vuonna 1986. Kesken levyn nauhoitusten Kokkolan isä kuolee lento-onnettomuudessa.
Levy tulee valmiiksi, mutta Kokkola ei pysty keikkailemaan eikä markkinoimaan albumia. Sen sijaan hän menee Helsingin yliopistoon opiskelemaan logopediaa.
Arvosanat ovat hyviä, mutta opiskelijaelämä ei suju. Kokkola kokee olevansa erilainen kuin opiskelukaverinsa. Isän kuolema on laukaissut paniikkihäiriön, ja Kokkola alkaa pelätä sosiaalisia tilanteita.
Pahimmassa vaiheessa hän ei voi tavata ketään. Puhelimen pirinä saa hien kohoamaan kasvoille. Jopa puolison läsnäolo keittiön pöydän ääressä ahdistaa.
Kokkola saa diagnoosin ja pääsee terapiaan. Terapeutilta hän kysyy, kuinka monta parantunutta tämä on nähnyt.
”Yhden”, tämä vastaa.
Jo se antaa toivoa.

Syksyllä 1992 Kaija Kokkolalla ei ole aavistustakaan siitä, minkälaisen suosion hän seuraavana keväänä räjäyttää. Jos olisi, hän ei todellakaan uskaltaisi levyttää.
Tuulten viemää -levyn kappaleet, kuten kaikki Kokkolan biisit, säveltää ja sanoittaa hänen silloinen aviomiehensä Markku Impiö, joka soittaa niitä vaimolleen ja pojalleen perheen kaksiossa Jollaksessa.
Studiossa pariskunta työskentelee kaksin. Kuka keksi rakkauden on murheenkryyni. Siitä nauhoitetaan kolme täysin erilaista versiota. Kun oikea löytyy, on selvää, että siinä on ensimmäinen sinkku. Pian Suomen radioissa soi: ”Surujen sillalta näin, tummien aaltojen uivan merelle päin.”
Laman kolhimat suomalaiset ottavat Kaija Koon omakseen. Keikkojen jälkeen muodostuu satojen metrien jonoja, kun ihmiset haluavat kertoa Kokkolalle elämäntarinansa. He puhuvat työttömyydestä, yksinäisyydestä ja jopa insestistä. Kokkola kehottaa monia hakeutumaan terapiaan ja lähtemään vaikeista tilanteista.
Kaija Koon keikoilla rakastutaan ja kositaan, ja hänen musiikkinsa tahtiin tanssitaan häitä. Kuka keksi rakkauden soi repeatilla synnytyksen taustalla. Impiön tekstejä painetaan kuolinilmoituksiin.
Tunteikkaat kappaleet synnyttävät hysteriaa. Kerran innokas fani hyppää kadulla Kokkolan kaulaan niin, että molemmat kaatuvat. Toisen kerran Kokkola astuu vaateliikkeeseen, ja myyjä alkaa saman tien itkeä valtoimenaan.
Kokkola tuntee vain kylmää kauhua. Hän on suosiostaan niin järkyttynyt, että ei osaa nauttia siitä.
Miksi juuri hänelle käy näin? Ihmiselle, joka vähiten uskaltaa mennä toisten luo.

”Ei! Ei, ei! En sitä salaa, näillä teillä loppuun palaa! Tinakenkäni on sulaa laaaaaavaaaa.”
Drag-artisti Jarkko Valtee ilmeilee taustanauhan tahtiin. Yökerho DTM:n koko lava on käytössä, kun Valtee esittää 12 vuoden kokemuksella Kaija Koota.
Hän pyörii ympyrää ja nostaa jalkaa tismalleen kuin esikuvansa kahta päivää aikaisemmin Fennian keikalla.
Lavan edessä homoyleisön keskellä istuu Kaija Kokkola itse. Hiuksia koristaa näyttävä sulka. Laulajan seuralaisena on tämän 83-vuotias äiti.
Drag-numeron jälkeen Valtee siirtyy haastattelemaan Kokkolaa. Yleisö saa tietää muun muassa sen, että Tuusulassa asuva laulaja yöpyy äitinsä luona, kun hän tulee Helsinkiin juhlimaan.
Lopuksi Kokkola nousee lavalle ja esittää muutaman kappaleen. Yleisö saa päättää viimeisestä. Huutoäänestyksen voittaa Kylmä ilman sua.
Esityksen jälkeen ihmiset jonottavat Kokkolan luo.

Neljä päivää myöhemmin kolme veteraania poistuu Tuusulan Lottamuseon kahvilasta. Olemme pitkään valokuvaajan kanssa ainoat asiakkaat.
Lopulta ikkunasta näkyy punaiseen takkiin pukeutunut Kaija Kokkola, joka saapuu haastatteluun 40 minuuttia myöhässä.
Tässä Kokkolassa ei ole häivähdystäkään pelokkaasta opiskelijatytöstä. Hän puhuu paljon eikä ainakaan vähättele itseään.
”Salit ovat aina täynnä, se on käsittämätöntä. Mulla on vahva asema sekä muusikkopiireissä että kuuntelijoiden parissa. Jotain kuplii alla. Arvostus on suurta.”
Kokkolalla on uusi levytyssopimus, mutta hän ei saa paljastaa, minkä yhtiön kanssa. Tarjouksia oli useita.
Kokkola lupaa salaperäisesti, että uudesta levystä tulee käännekohta hänen urallaan. Yksityiskohdista ei voi vielä puhua.
”Persoonani muutos on tuonut yllättäviä yhteistyökumppaneita.”
Ikä ja elämänkokemus ovat tehneet ujosta Kokkolasta rohkean ja itsevarman.
”Lopetin aikoinaan kaiken jumpan, kun en kestänyt, että mua tuijotettiin siellä. Ja silloin olin varmaan 20 kiloa laihempi kuin nyt. Nyt ajattelen, että mitä hiton väliä, vaikka joku tuijottaisikin.”

Minä olin kahdeksanvuotias, kun Tuulteen viemää oli hittilevy. Se hankittiin sekä isän että äidin luo. Pikkuveljenikin osasi laulaa Niin kaunis on hiljaisuus -kappaleen alusta loppuun. Ennen Espoon keikkaa en ollut kuunnellut Kaija Koota yli 15 vuoteen. Silti muistan kappaleiden sanat.
Meistä kahdeksanvuotiaista kasvoi 25-vuotiaita. Velikin on jo opiskelemassa.
Eikö parikymppisten pitäisi elää täysillä nuoruuttaan eikä velloa lapsuuden sävelmissä?
Kokkola on huomannut keikoilleen tulevat nuoret – ja on heistä huolissaan.
”Tämä maailma on mennyt niin merkilliseksi. Ihmisiä painetaan henkisesti koko ajan, nuoriakin.”
Laulaja näkee yleisössään paljon lommoposkisia alipainoisia tyttöjä. Hän toivoo olevansa ahdistuneille myönteinen esikuva.
”Että ne katsoisivat, että tuossa tuo rouva vain pomppii ja iloisena pomppiikin. Että hei, I`m here. Olisiko suosiossakin kyse siitä?”
Ehkä.
Mutta on siinä paljon myös ihan puhdasta nostalgiaa. Lamaa, ilmastonmuutosta, pätkätöitä ja epävarmuutta on ihana paeta lapsuuden lauluihin. Nostaa kädet ilmaan, laulaa mukana ja unohtaa kaikki muu.
”Ne kappaleet yhdistyvät lapsuuteen samalla tavalla kuin muistot pihaleikeistä. Ne ovat hirveän rakkaita muistoja heille.”
Kerran keikan jälkeen eräs nuori mies tuli kertomaan Kokkolalle, että tämä lauloi hänet lapsena uneen. Isä oli yksinhuoltaja, joten levylaulaja sai olla tuudittava äiti.
Kokkolassa on kieltämättä jotain äidillistä. Hän tietää sen itsekin.
”Minussa on joku turva ja peruskallio. Voin kuvitella, millaista on, kun on ne lapsuuden muistot kappaleista, ja sitten tulen lavalle ja otan koko porukan syliin.”

KVG: ”Näytän ihan Johanna Tukiaiselta”

Mitä ihmettä? YouTube-videolla Kaija Koo Goes Metal lavalla örisee Tarja Turuselta näyttävä Kaija Koo. Pää heiluu biisin tahtiin, ja käsi lyö sopivilla rummun iskuilla ilmaan.
Video on miksaus, jossa Kokkolan keikalta kuvattua materiaalia on yhdistetty metallibändi Soilworkin Distance-kappaleeseen.
”Bändin pojat sanoivat, että käy katsomassa. Se on tosiaan aika hauska”, Kokkola kertoo.
Hän on katsonut YouTubesta myös muita keikoilla kuvattuja videoita. Eikä pitänyt näkemästään.
”Ne on ihan kamalia. Kun kännykkäkameroilla kuvataan alaviistosta, näytän ihan joltain Dolly Partonilta tai tummalta Johanna Tukiaiselta.”
Kamerat ärsyttävät Kokkolaa muutenkin. Hänestä osa keikkayleisöstä käyttäytyy kameroineen kuin japanilaiset turistit. Samalla itse keikka jää näkemättä ja tuntematta.
Joskus hän on ottanut kameran eturivissä innokkaasti kuvanneen kädestä ja kääntänyt sen kohti tätä.
”Silloin he tajuavat, miten ikävältä se tuntuu.”
Välillä Kokkola sanoo välispiikissään, ettei seuraava biisi ala, ennen kuin kamerat on pantu pois. Siten hän kouluttaa yleisöään.
”Että he oppisivat elämään siinä hetkessä.”

Anna-Sofia Berner
Kuvat Teemu Granström