30. lokakuuta 2009
Teksti:

Aluksi se oli vain yksi kotitietokoneella poltettu kokoelma täynnä eri artistien musiikkia. Ajatuksena oli, että jo vuosituhannen vaihteesta Glass Candy- ja Chromatics -yhtyeissä levyttänyt Johnny Jewell ja hänen levy-yhtiökumppaninsa, 1990-luvun alussa noise- ja punk-levy-yhtiö Troublemania pyörittänyt Mike Simonetti, esittelisivät levyn avulla, millaisen musiikin parissa he ovat viime aikoina puuhastelleet.
Painos kipusi noin kolmeensataan kappaleeseen, kunnes räjäytti lopulta koko potin.
Vuonna 2007 julkaistusta After Dark -kokoelmasta tuli herrojen uuden Italians do it better -levymerkin läpimurto.
Amerikkalainen musiikkilehdistö hehkutti uuden musiikkityylin syntyneen ja lätkäisi genrelle leiman nu-disco.

”Kyllähän se yllätti. Olimme tehneet musiikkia jo pitkään ilman, että kukaan olisi kiinnostunut siitä. Yhtäkkiä se kiinnostikin kaikkia”, Johnny Jewell kertaa parin vuoden takaisia tapahtumia puhelimitse uudesta kotikaupungistaan Montrealista.
”Kokoelman musiikki oli kuitenkin liian indietä ja hidasta ollakseen kunnollista tanssimusiikkia ja liian elektronista ollakseen indietä. Kun ensimmäisen kerran käytin musiikissani soittokelloja, jousi- ja torvisoittimia, muistan ajatelleeni, että nyt taidan mennä liian pitkälle.”
Toisin kävi. Vanhoista aineksista tuli diskomusiikin uuden tulemisen menestysresepti. Nyt kaikki haluavat kuulostaa samalta.

Levymerkkiä saa syyttää myös toisesta asiasta. Kiitos saapasmaahan viittaavan tuotenimensä, korniuden rajoille koristelun soundimaailmansa ja tasaisesti puksuttavan rytminsä, sana italo on tehnyt näyttävän paluun indiemusiikkiin erikoistuneiden blogien ja nettilehtien sanavarastoon.
Italon paluu ei toki haittaa. Suomessa italodisko löysi tiensä jo vuosia sitten vinyylejä keräävien deejiiden levylaukkuihin.
Ongelma on, että tätä nykyä Yhdysvalloissa italona kuvaillaan joka toisen elektronisen bändin tuotantoa. Sana on tarttunut ihmisten puhekieleen.
”Sitä käyttävät ihmiset ovat usein niin nuoria, että eivät edes ymmärrä, mitä termillä tarkoitetaan. Tämän päivän Jenkeissä italo tarkoittaa sitä, että musiikissa on syntetisaattoreita ja rumpukoneet”, Jewell sanoo.
”Pidän itsestään selvänä, ettei musiikkimme ole aitoa italoa. Aito italo on sekvensoidumpaa ja tarkempaa, kun taas minun musiikkini on lerpumpaa ja siinä kuulee vanhan funkin vaikutuksen.”

Blondie, Kraftwerk, Depeche Mode. Niitä nyt 33-vuotias Jewell kuunteli nuorena kotikonnuillaan Teksasissa. Suuria vaikuttajia olivat myös Teksasin meksikolaisten keskuudessa suosittu freestyle eli latinalainen hiphop sekä John Carpenterin elokuvamusiikit.
Vaikutteet kuuluvat miehen pääyhtyeessä, uuden aallon elektronicaa soittavassa Glass Candyssa, joka parhaillaan viimeistelee jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle B/E/A/T/B/O/X -läpimurtolevylle.
Tuottaja-biisintekijällä on näppinsä pelissä myös Italians-tallin uusimmassa tulokkaassa Desiressa, joka kuulostaa ihan, noh, melankoliselta italodiskolta.
Jewelin muiden bändien tavoin myös Desiren keulakuva on näyttävän näköinen nainen. Pahat kielet sanovatkin, että Jewell perustaa uuden bändin aina uuden tyttöystävän myötä.
Tässä tapauksessa se pitää lähes paikkansa. Jewelilla oli jo projektibändi nimeltä Desire. Siihen laulajaa etsiessä hän tapasi montrealilaisen Megan Louisen. Laulajasta tuli tyttöystävä ja syy, miksi Portlandiin asettunut teksasilainen muutti Montrealiin.

”Montreal on mahtava kaupunki. Ensinnäkään en tunne täältä ketään, ja toiseksi, kaikki puhuvat ranskaa. Se on mahtavaa työnteon kannalta. Nyt vain teen 12 tunnin mittaisia työpäiviä”, Jewell selittää.
Kahden miehen levyfirmassa hänen kontollaan ovat tuottaminen, visuaalinen ilme ja lehdistöasiat. New Jerseyssä asuva Mike Simonetti hoitaa jakelun ja myynnin. Partnerit päättävät yhdessä kaikesta labeliinsa liittyvästä.
Yksi seuraavista suurista satsauksista on helmikuussa ilmestyvä, kaksikymmentä ennen kuulematonta kappaletta sisältävä Italians do it better -kokoelma.
Se on jo päätetty, että siitä otetaan suurempi kuin 300 kappaleen painos.

Matti Markkola

Glass Candy ja Desire torstaina 12. marraskuuta Misf*ts-klubilla Redrumissa, Vuorikatu 2, Helsingissä. Liput 14 euroa.