16. lokakuuta 2009
Teksti:

On keskustelun aika. Kirjailija Juha Itkonen on juuri kertonut romaanitaiteensa saloista Koillis-Helsingin lukion oppilaille.
Äidinkielenopettaja usuttaa tohkeissaan oppilaitaan kommentoimaan. Nuori mustiin pukeutunut nainen avaa suunsa: ”Nää sun naiskuvat, näähän on joko tällaisia hysteerisiä tai sitten vakaita. Sun henkilöt on muutenkin tosi tylsiä ja epäuskottavia.”
Itkosella menee jauhot suuhun. Mitä tuohon nyt sanoisi?

Kirjailijat ravaavat muun työn ohessa messuilla, kouluissa, kirjastoissa ja muilla kinkereillä.
Esiintyminen on vastapainoa yksinäiselle työlle. Kirjailija tapaa vannoutuneita lukijoita, pääsee keskustelemaan ja kuulemaan palautetta.
Toki esiintyminen edistää myös kirjan tunnettuutta ja myyntiä.
Valokiilassa ajautuu myös hämmentäviin tilanteisiin.
Kirjailijoille esitetään kysymyksiä, kuten paljonko sä nostat penkistä, paljonko tienaat, oliko äitisi ihan normaali ja voiko nainen olla yhtä aikaa kaunis ja lahjakas.
Runoilija Sinikka Vuola hämmentyi pari vuotta sitten esiintymiskiertueella Pietarissa, kun eräs nainen yleisöstä ihmetteli, miksi hänen runoistaan puuttuivat loppusoinnut.
”Hetken päässä löi tyhjää. Sitten yritin selittää, ettei niitä ole harrastettu Suomessa sitten 1950-luvun.”

Vuosi 2005, Pentinkulman päivät Urjalassa. Esiintymisjännityksestä kärsivä kirjailija Katja Kettu on saamassa Tiiliskivi-palkinnon esikoisromaanistaan Surujenkerääjä.
Juuri ennen kuin hänen pitäisi alkaa lukea tekstiään, hän saa tärinäkohtauksen.
”Rupesin tärisemään niin järjettömästi, ettei tilaisuutta pystytty enää jatkamaan”, Kettu kertoo.
Oman tekstin ääneen lukeminen voi olla muullakin tavalla vaivaannuttavaa. Etenkin jos samaan aikaan tavaratalon kaiuttimista pärähtää soimaan ooppera.
Näin kävi eräänä lauantaipäivänä Juha Itkoselle Akateemisessa kirjakaupassa, jossa kirjailijaa kuuntelemaan oli ryhmittynyt viitisen ihmistä.
”Tavaratalon keskellä yksin istuminen tuntuu muutenkin hoopolta. Juuri kun olin päässyt alkuun, kaiuttimista alkoi soida ooppera niin kovaa, että lukeminen piti lopettaa. Siinä sitten odottelin mykkänä kirja kädessä useamman minuutin. Se ei ollut ihan huippuhetkiä.”
Kirjailija Taina Latvala huomasi kerran sensuroivansa omaa tekstiään juhlasaliin kokoontuneen koululaisyleisön edessä. Latvalan piti lukea novelli esikoisteoksestaan Arvostelukappale.
”Novellissa on kohta, jossa on sana orgasmi. Jostain syystä en pystynyt lukemaan sanaa ääneen vaan jätin sen kokonaan väliin. Hävetti, kun ne tuntuivat niin nuorilta.”

Sanottakoon nyt: Kirjailijat eivät varsinaisesti valita. Heistä on mukava esiintyä. Sinikka Vuolasta on mahtavaa, jos yleisö kysyy suoraan, mitä mieleen juolahtaa.
Absoluuttisen nollapisteen nokkamies, kirjailija Tommi Liimatta kaipaisi kirjallisten kinkereiden yleisöltä samanlaista räväkkyyttä kuin rockkeikalla.
”Kirjayleisö on aika jäykkää. Kukaan ei huutele kännipäissään, että mene vittuun rillihomo. Se olisi jossain tilanteessa ihan piristävääkin.”
Liimatta ei suostu lukemaan omaa tekstiään ääneen.
”Ei siitä saa mitään semmoista irti, että se olisi nautinto kenellekään.”

Antti Järvi

Helsingin kirjamessut järjestetään 22.-25. lokakuuta Messukeskuksessa.