Saapasjalkamies

Siinä hän nyt on.
Legenda.
Jorma Elovaara, 63, seisoo pitkissä hiuksissaan, tiukoissa farmarihousuissaan ja Nokian kumisaappaissaan huhtikuisella Hämeentiellä Helsingissä.
Ja kuten asiaan kuuluu, ilman paitaa.
Työmatkalaiset tapittavat linjurin ikkunasta Elovaaran hieman kumaraista hahmoa.
1960-luvun hippiguru ja undergroundteosofi on lähtenyt tauolle työpaikaltaan Kansan Sivistystyön Liiton ylläpitämästä Lähiradiosta.
”Sinulla on paljon päällä”, Elovaara sanoo ja alkaa nyplätä kashmirpalttooni lievettä.
”Villakangastakki ja villakaulaliina ja vielä villapaita.”
Vaikka Elovaara puhuu hitaasti ja hivenen kangerrellen, on hänen katseensa yhä viekas ja leikkisä.
”Nyt olen saanut tarpeeksi syöpää aiheuttavaa ultraviolettisäteilyä. Mennään sisään”, mies tokaisee ja kääntyy kannoillaan.
Suuri lehmänkellorypäs kilahtaa, kun astumme Lähiradion ovesta. Toimistossa on ummehtunutta ja hämärää.

Okkultisti. homoaktivismin pioneeri. Tajunnanlaajentaja. Radiotyön uudistaja.
Vaikka Elovaaran nimeen liitetäänkin pompöösejä lisäkkeitä, on mies pysynyt suurelta yleisöltä pimennossa.
Parhaiten hänet varmaankin muistetaan tarunhohtoisesta Vesimiehen aika -ohjelmasta. Ja siitäkin on jo neljä vuosikymmentä.
Aikansa uranuurtaja ansaitsee maineenpalautuksen. Ongelma on, että Elovaarasta on vaikea löytää tietoa, eikä hän itsekään tunnu olevan kiinnostunut asiantilan muuttamisesta. Yritetään silti.
Kysytään vaikka, miten Vampulasta Helsinkiin lähtenyt valtiotieteiden ylioppilas päätyi 1960-luvulla salatieteiden ja tajunnanlaajennuksen maailmaan.
Yleisen historiankirjoituksen mukaan kaikki alkoi Yleisradiosta, jossa parikymppinen Elovaara toimitti kollegansa Heikki Kemppaisen kanssa Fab Ykkönen -nimistä nuortenmakasiinia. Haastatellessaan ohjelmaan brittiläistä popryhmää The Holliesia, yhtye kertoi Elovaaralle ”brittilama” Lobsang Rampan kiistellystä teoksesta Kolmas silmä.
”Kyllä se alkoi jo aiemmin”, Elovaara toppuuttelee.
”Se oli vuonna 1952, kun luin Seura-lehdestä lentävistä lautasista.”
Elovaara painaa silmänsä kiinni ja kätensä ohimoilleen kuin pinnistääkseen muistiaan.
Hän on pitkän aikaa vaiti.
Pölyhiukkaset uiskentelevat iltapäivän valojuovissa. Äänitarkkaamon monitorikaiuttimista tulvii hurmoshenkistä puheohjelmaa, jossa Jeesusta tituleerataan kaveriksi.

Elovaara vaikutti murroshenkiseen aikakauteen paitsi toimittajana myös kansalaisaktivistina. Marraskuussa 1967 hän perusti ystäviensä kanssa Suomen ensimmäisen homojärjestön, Toisen säteen ryhmän.
Nimensä homohippien pioneeripataljoona lainasi intialaisesta filosofiasta.
Samoihin maailmanaikoihin Elovaara käsikirjoitti homoseksuaalisuudesta kertovan Oletko sinä…? -elokuvan.
Salanimellä Rauno Vinermo kirjoitettu humoristinen draama kiellettiin välittömästi homoyllytyspykälän nojalla. TV2:n johtaja Hanno Leminen ilmoitti, ettei Elovaaralla ollut enää asiaa televisiostudioon.
Mies kuitenkin jatkoi töitä radion puolella ja alkoi vuonna 1969 toimittaa Vesimiehen aika -ohjelmaa. Kulttiohjelmassa käsiteltiin muun muassa ufoja, teosofiaa ja okkultismia. Välillä sivuttiin LSD-guru Timothy Learyn eriskummallista dogmatiikkaa ja jaeltiin hampunkasvatusohjeita.
Elovaaran kaiutetut, hypnoottiset monologit oli hunnutettu atonaalisen nykymusiikin ja anglosaksisen popin sekoitukseen.
”Aina kun tunnuskappaleena soinut Byrdsin Child of the Universe lähti soimaan, tajusi että kohta kuulee jotain todella käsittämätöntä. Koskaan ei voinut tietää, mitä tapahtuu”, radioveteraani Dj Njassa muistelee Elovaaran eksentristä tyyliä.
Myöhemmin Elovaaran kollegana työskennellyt Njassa suitsuttaa miestä vuolaasti.
”Jormahan on mun guruni. Vaikka tarkkaamolasin takaa kaikki saattoikin näyttää silmittömältä kaaokselta, aina Jorma hoiti hommat nappiin. Sillä on hämmästyttävä tekniikka ja hienostunut draamantaju.”

Uniikista luonteestaan huolimatta, tai luultavasti juuri sen vuoksi, Vesimiehen aika hyllytettiin ”epäinformatiivisena” toukokuussa 1971.
25-vuotias toimittaja oli ajettu aikansa valtamedian ulkopuolelle.
Onko hän katkera?
Elovaara nostaa päänsä käsistään ja tuijottaa minua hölmistyneenä.
”No totta vitussa olen!” hän kiihtyy ensimmäistä kertaa haastattelun aikana.
”Jos mut on jossain sivuutettu, niin nimenomaan tässä yhteiskunnassa, kaikenlaisissa mietinnöissä ja järjestötoiminnassa!”
Pitkähiuksinen, paidaton mies upottaa taas kasvonsa kämmentensä suojaan.
”On täällä monilla muillakin tosin vaikeaa”, hän huokaa.
”Onhan Suomi kuitenkin sotatilassa.”
Anteeksi, mitä?
Elovaara katsoo silmiin.
”Roskalavoja ei näe kaduilla ja poliiseja lähetetään kerjääjien perään. Monet tuntemani ihmiset valittavat epämääräisten viranhaltijoiden tunkeutuvan heidän asuntoihinsa ja penkovan heidän tavaroitaan. Tietyt ryhmät elävät yhä pelon ja vainon alla.”
Yritän saada Elovaaraa tarkentamaan, mistä ryhmistä on kyse, mutta mystikko painaa kätensä ohimoilleen ja vaikenee.
”Demokratiahan on aina fasismia, jossa enemmistö sortaa vähemmistöjä. Minä, jos kuka tiedän sen.”
Millainen valtiojärjestys sitten olisi Suomelle edukkaampi?
”No monarkia tietenkin! Kuninkaan velvollisuus on jättää jälkeensä maa, joka on onnellinen ja terve. Presidentillä sellaista velvollisuutta ei ole.”

Lähiradion tuhruinen keittiö ui kelmeässä valossa. Elovaara keittää päivän varmaan kymmenettä kahvipannullista.
Alkoholiin hän ei ole omien sanojensa mukaan eläissään koskenut, koska oli nuorena miehenä ”empaattisesti vaistonnut, ettei se ollut miellyttävää”. Parempina vaihtoehtoina Elovaara pitää kannabista ja LSD:näkin tunnettua lysergiinihappoa.
”Tosin pitää muistaa, että LSD on ennen kaikkea työkalu eikä sovi päihtymiskäyttöön”, hän painottaa vakavana.
1960-luvun lopulla happolaput ja hasiskikkareet olivat Helsingissä marginaaliryhmien juttu. Mistä Elovaaran suhde kannabiksen polttoon lähti?
”Siitä hetkestä, kun mä tajusin, että sitä voi polttaa”, Elovaara sanoo hymyttömästi ja kaataa tervaista sumppia mukiinsa.
Enää guru ei pidä LSD:tä modernin ajan suurimpana keksintönä. Happolapun paikan ovat vieneet sähköiset tietoverkot.
”Odotin internetin saapumista vuosikymmeniä”, hän kertoo.
”Ollessani kerran linkitettynä toisen henkilön aivoihin näin vision, jossa kaikki maailman tieto tuli luokseni napin painalluksella.”

Vaikka kuinka yrittäisi, Elovaarasta puhuttaessa keskustelu ajautuu aina 1960–70-lukujen vaihteeseen.
Harmittaako sisäavaruuden uudisraivaajaa se, että hän on jäänyt imperfektin vangiksi?
”Vittu, eihän mulla ole varaa preesensiin”, Elovaara tuskastuu.
”Mut on kuoliaaksi vaiettu.”
Niinhän asia vaikuttaa olevan.
Sillä harvapa meistä tietää mitä Elovaara on vuoden 1971 jälkeen tehnyt.
Eikä välttämättä Elovaara itsekään.
Paidaton mies painaa jälleen ohimoitaan valitellen muistamisen vaikeutta.
Seuraavat väittämät ovat kuitenkin luotettavista lähteistä hankittua, melko uskottavaa tietoa:
Vuoden 1971 lopulla Elovaara perustaa Mysteeni-nimisen kustantamon ja alkaa julkaista Tähti-undergroundlehteä.
1950-luvun sensaatiolehdeltä nimensä pöllinyt aviisi liikkuu samoissa aiheissa kuin Vesimiehen aikakin: huumeita, esoteriaa, salaliittoja ja omituisia lukijakirjeitä, joissa seikkailee muun muassa tamperelaisia pillupäisiä humanoideja. Lehden kuvituksena on kuvia paidattomasta Elovaarasta farkuissa ja kumisaappaissa.
Ulkoasultaan karu fanzine räjäyttää tajunnan skuupeillaan: Hitlerin musta nerous yliarvioitua! Myydään käytetty astraalimaailma!
Vuonna 1973 Elovaara sanoittaa ystävänsä Hectorin Herra Mirandos -albumille kappaleen Sisämaan retkellä. Sen kertosäe on puhdasta Elovaaraa: Sisämaan retkellä mietiskellä / Onko yrttejä kellä / Missä ystävä hellä?
1980-luvun alkuvuosina Elovaara ostaa maata Kirkkonummelta, tai siis ”Taikavuoren ruhtinaskunnasta”, kuten hän asian ilmaisee. Vuosikymmenen puolivälissä hän aloittaa Radio Cityllä Sininen rapsodia -ohjelmasarjan, jonka parhaat palat kootaan kirjaksi. Kummitus etsii ystävää -teoksen kannessa Elovaara poseeraa farmarihousuissa ja kumisaappaissa. Ilman paitaa tietenkin.
1980-luvun lopussa Elovaara ajautuu vakaviin terveydellisiin vaikeuksiin ja hänet omien sanojensa mukaan sijoitetaan kuolemaan valkoiseen sairaalahuoneeseen, jossa on kukkia ja hengellistä kirjallisuutta.
Lääkärin hämmästykseksi Elovaara tervehtyy lihaa syömällä ja pääsee kotiin.

Lähiradiossa Elovaara aloittaa vuonna 1997. Hän vastaa vastaa kollegansa Seppo Julinin kanssa siitä, että muun muassa kurdit, arabit, kommunistit, hurmoskristityt ja uusfasistit saavat julkisesti esittää mielipiteitään eetterissä 84 euron tuntimaksua vastaan.
Elovaaran uusi, valmisteilla oleva teos käsittelee ”Mars-planeetan kanavia, esi-ihmisiä ja maan ulkopuolisia muinaisheimoja, kuten mystisiä Annunakeja”.
Moni voisi kyseenalaistaa Annunakien olemassaolon.
”Suurin osa asioista, joita maailmassa väitetään tapahtuneen, on todella tapahtunut”, Elovaara hymähtää.
”Kyllähän suurin osa saksalaisista katulyhdyistäkin muistuttaa lentäviä lautasia, eikä toisinpäin.”
Paljas mystikko virnistää.
”Koska olet vakavamielinen ihminen, olen pyrkinyt kertomaan sinulle asiat mahdollisimman todenmukaisesti.”
Otan saamani kohteliaisuuden vastaan suurella mielihyvällä.
Yksi asia kuitenkin vielä kaivertaa.
Jos suurin osa väitetyistä asioista on todella tapahtunut, niin mitä ei ole tapahtunut?
”Alkuräjähdystä”, Elovaara vastaa empimättä.
”Avaruus on ollut aina olemassa.”

Perttu Häkkinen
Kuva Mikael Pettersson

KVG: Hmph

Tietoverkoista haltioitunut Jorma Elovaara ei omien sanojensa mukaan harrasta itse-googletusta. Eikä se tunnu häntä kiinnostavankaan.
”Tekisi mieli kahvia”, hän toistelee hermostuneesti ja pyöriskelee tuolissaan.
Mystikon nimi löytyy monesta yhteydestä: Elävästä arkistosta, suomalaisten homoseksuaalien Finnqueer-sivustolta, elokuvaharrastajien Elitisti-foorumilta…
Tamperelaisen toimittajan Erkki Raution kasaama Elovaara-tribuuttisivu on verkon informatiivisin ja kattavin.
”En ole nähnyt”, Elovaara tokaisee ykskantaan ja silmäilee ympärilleen.
Hectorin fanisivustolla ihmiset keskustelevat Elovaaran sanoittamasta Sisämaan matka -kappaleesta.
”Hmph”, Elovaara hymähtää.
Jotain miehenkin mielestä kiinnostavaa netistä löytyy. Facebookissa on nimittäin Jorma Elovaara -nimisen käyttäjän sivut.
Ovatko ne Elovaaran itsensä?
”Eivät!” kärsivän oloinen teosofi estelee.
”Mutta kysy nyt ihmeessä, että kuka se on!”
Lähetämmekin käyttäjälle suorasukaisen kysymyksen: Kuka sinä olet?
”Nyt minä haluan kahvia!” Elovaara puuskahtaa ja karkaa huoneesta.

Top