Efektijengi

T:Teksti:

Ketsuppia, vesiväriä ja tomaattimurskaa oli jo kokeiltu. Pyöränpumpulla muoviletkusta roiskutettu aine ei vieläkään vaikuttanut vereltä.
Sitten Polte-elokuvan tuotantotiimi keksi kokeilla elintarvikevärillä punaiseksi värjättyä siirappia.
Lopputulos tyydytti.
”Se oli sopivan paksua ja tahmeaa”, kertoo ohjaaja Jani Sorsa.
Poltteen tekeminen maksoi noin 200 euroa. Summa kului siirapin lisäksi ilmastointiteippiin ja roolihahmoille hankittuihin kirpputorivaatteisiin. Ilmeisen hyvin varustetulta huoltoasemalta ostettiin sukkahousut ja siansydän.
”Ostokset saattoivat olla epäilyttävät, etenkin kun ostaja oli mies. Vedämme yleensä pitkää tikkua, kuka tavarat joutuu hakemaan”, Sorsa sanoo.
Sukkahousut puettiin luonnollisen kokoiselle mummonukelle, jonka tuotantotiimi rakensi vanhasta vaahtomuovipatjasta. Nukelle nikkaroitiin puiset nivelet, se kasattiin roudarinteipillä ja maalattiin lopuksi ihonvärisellä maalilla.
Mummon rakentaminen vei monta päivää.

Indie-elokuvien tuotannossa on tapana käyttää sitä, mitä on helpoimmin ja edullisimmin saatavilla. Kuten esimerkiksi lunta.
”Päätimme tehdä toimintaleffan lumessa, koska siinä on hyvä hyppiä. Se toimii pehmusteena”, perustelee Deadlock-elokuvan ohjaaja John Åhman.
Deadlockin kuvauksissa hypättiin seitsemänmetrisestä tornista lumella peitettyyn patja- ja pahvilaatikkokasaan.
Takaa-ajokohtauksissa ajettiin metsäteitä autoilla, jotka eivät olleet rekisterissä.
”Kuvasimme kolme talvea. Naapuri tai me itse jouduimme hinaamaan auton penkasta yli 20 kertaa”, Åhman muistelee.
Elokuvan teossa voi myös luottaa siihen, että katsojan mielikuvitus luo parhaat efektit.
Näin tehtiin Kenneth Klailen ohjaamassa kauhutrailerissa Doves Without Wings.
”Aina kun jotain tapahtuu, leikataan juuri ennen sitä pois. Katsojan mielessä se täydentyy aina pahemmaksi.”

Räjähtäviä taloja, kerrostalon kokoisia robotteja ja käveleviä kaljapulloja on vaikeampi toteuttaa kameran edessä, huomauttaa tuottaja Matti Kuusniemi Trash Video -ryhmästä. Tällaiset efektit pitää tehdä tietokoneella.
”Tässä vaihtoehdossa mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta kustannukset ja aikataulut vaikeampi pitää hallinnassa.”
Internetistä löytyy ilmaisia, avoimeen koodiin perustuvia editointi- ja 3D-ohjelmia. Niistä kotimaisen indie-elokuvan eli findien tekijät eivät kuitenkaan innostu.
”Käyttömukavuus ei ole kauhean suuri”, sanoo Star Wreck: In The Pirkinning -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola.
Kelpo ohjelmat maksavat hänen mukaansa 800 eurosta kymppitonniin.
”Pitää tehdä hyviä valintoja ja olla valmis tekemään kompromisseja.”
Aina ei kuitenkaan tarvitse ostaa. Findie-piireissä on yleistä, että ohjelmia käytetään siellä missä voidaan: kouluissa ja työpaikoilla.

Sen enempää tekoverta kuin tietokone-efektejä ei voi askarrella yksin. Tuotantojen tärkein voimavara ovat innokkaat tekijät.
”Nollabudjettiset elokuvat vaativat tekijöiltään osaamista ja ennen kaikkea ryhmää, jonka kanssa niitä tehdään. Yksinään ei pääse minnekään”, sanoo Mikko Löppönen HMCIndie-tuotantoryhmästä.
Timo Vuorensolan Star Wreck -elokuvaa varten luotiin nettialusta workamovie.com, jonka kautta verkkoyhteisö pääsi osallistumaan elokuvan tekoon.
Vuorensolan mukaan mikään ei kuitenkaan korvaa uhrauksia, joita yksittäiset ihmiset tekevät. Esimerkkinä hän mainitsee Star Wreckin tuottajan Samuli Törssösen, joka seitsemän vuoden ajan teki joka päivä töitä 7-8 tuntia ilman minkäänlaista palkkaa tai korvausta.
”Vastaava on yhdelle ihmiselle mahdollista kerran elämässä. Ihmiset kasvavat, ja heidän pitää saada leipää pöytään.”

Ninni Lehtniemi

Roskaelokuvafestivaali Tampereen Yo-talolla, Kauppakatu 10, lauantaina 7. maaliskuuta klo 14-21. K-18. Liput 5 €.