Se on nimestä kii

T:Teksti:

Markus-setä, Hannulelauri, Bommitommi, Musiikk-Italo, Ystävä sä maxien. Dj-nimet ovat yhtä kirjavia kuin niiden historiakin.
Vielä klubikulttuurin alkuaikoina dj-pioneerien ei vielä tarvinnut kehittää itselleen nokkelaa ja mieleenpainuvaa nimeä. Kun Francis Grasso kehitti 1960-luvun lopulla kappaleiden miksaamisen tauottomaksi soitoksi, hän esiintyi klubeilla yksinkertaisesti omalla nimellään.
Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun dj:t alkoivat ottaa käyttöönsä erilaisia artistinimiä. Kun dj-toiminta yleistyi, soittajat halusivat erota joukosta ja luoda mieleenpainuvia alter egoja markkinoinnin helpottamiseksi. Yleensä nimet viittasivat soittajan teknisiin taitoihin, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, populaarikulttuurin ilmiöihin tai soittajien omiin aiempiin lempinimiin.
Toisinaan dj-nimen taustalla on ollut myös yhteiskunnallinen kannanotto tai huomionosoitus omalle esikuvalle. Hip hop -kulttuurin suunnannäyttäjiin kuuluvan Afrika Bambaataan kerrotaan ottaneen artistinimensä zulujen kapinaa Etelä-Afrikassa 1900-luvun alussa johtaneelta Mbata Bhambathalta , apartheidin vastaisen liikkeen innoittajalta.
Kieltämättä Bambaataa kuulostaa paremmalta kuin jengijohtajasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi nousseen legendan syntymänimi Kevin Donovan .
Hiphopin kummisetä vaihtoikin myöhemmin myös virallisen nimensä muotoon Afrika Bambaataa Aasim.

Tämän päivän kotimaisissa dj-nimissä suosittuja ovat erilaiset sanaleikit. Graalin Mal-Yaacco, Krunan Kasarimuseo ja Lihavalaiha herättävät nimillään huvittunutta mielenkiintoa. Onpa joskus kaupungilla voinut huomata julisteessa DJ Uudaksenkin. Usein dj-nimen takana on kuitenkin hyvin arkinen ja yksinkertainen selitys.
”Nenis on lempinimi, joka tulee sukunimestäni. Sir-etuliite on kaverin keksimä, koska olin kai sen mielestä niin aatelinen tyyppi”, selvittää Sir Nenis, oikealta nimeltään Sami Nenola .
Nenola on osa kansainvälistä mainetta saanutta suomalaista Top Billin -kollektiivia. Myös samassa ryhmässä vaikuttavalla Leo Karhusella eli DJ Fiskarsilla on yksinkertainen syy artistinimelleen.
”Se viittaa siihen, kuinka dj leikkaa soitettavaa kappaletta. Se on siis eräänlainen Suomi-versio termille on the cut.”
Karhuselle ehdotettiin aikanaan myös nimeä DJ Leo. Fiskars tuntui kuitenkin alusta asti oikeammalta.

Turkulainen Urho Tulitukka tunnettaan etenkin indie- ja popgenressä. Nimen takana olevan Tomi Tuomisen kymmenenvuotisen dj-uran nimivalintoihin mahtuu sarkastista huumoria ja viittauksia populaarikulttuuriin.
”Aloittaessani sain tiukan aikarajan nimen valitsemiselle. Näin kirpputorilla ruotsalaisen, El Musculator -nimisen niskanhierontalaitteen. Nimi kuulosti meksikolaiselta vapaapainijalta, maskuliiniselta ja lihaksikkaalta, eli kaikelta mitä itse en ole”, Tuominen kertoo.
Kun Tuominen valitsi nykyisen artistinimensä, hän puntaroi kahden nimen välillä. Molempia innoittivat 1970-luvun seikkailusarjakuvat. Lopulta Tuominen päätyi Urho Tulitukkaan.
”Suurin osa yleisöstä tuskin tietää tätä, mutta meille 1970-luvulla syntyneille nimi tuo mieleen Jippo-lehdessä seikkailleen luolamiehen.”
Mutta voiko Tuominen paljastaa, mikä oli hävinnyt vaihtoehto?
”Se oli Avaruuden Tarzan. Joskus mietin, olisiko se ollut parempi.”

Myös DJ Alienkiller eli Sakke Soini on poiminut lavanimensä lapsuuden sankarilta. Hänellekään valinta ei ollut aivan helppo.
”Alun perin suunnittelin nimeksi Wizard of Woria ensimmäisen tietokonepelikokemukseni kunniaksi.”
Juuri ennen ensimmäistä keikkaansa Soini vaihtoi nimen pelin pelaajahahmon nimeen.
”Muutin sen, jotta tekemäni keikkajuliste olisi helpompi taittaa.”
Soini uskoi DJ Alienkillerin jäävän myös helpommin ihmisten mieleen.
”Myöhemmin olen kuullut, että se on myös ala-arvoinen italialainen peli.”
Soini on saanut huomata, että dj:n nimenvaihdokseen saatetaan suhtautua kielteisesti. Kun hän soitti nimellä DJ Galaxikov, klubeja järjestävät tuttavat vaativat nimen muuttamista takaisin.
”He väittivät, että Alienkillerillä on jotain tunnistettavuusarvoa”, Soini sanoo. Alienkiller sai jäädä.
”Mutta voi olla, että tuo toinen nimi palaa vielä.”

Nimien taustat voivat myös olla hyviä markkinointivälineitä, onhan niiden arvaileminen monen fanin lempipuuhaa. Tämän vuoden alussa kanadalainen verkkosivusto jakoi lukijoilleen lippuja maailmankuulun DJ Shadow`n keikalle, jos nämä keksivät tarpeeksi hyvän tarinan tämän nimelle. Nimivalintaa innostuttiin selittämään niin dj:n agenttimenneisyydellä, tämän harrastamalla Don Johnsonin väijymisellä sekä tietenkin varjostavuudella, joka johtuu dj:n suunnattomasta suuruudesta.
Joskus dj-nimen saa myös tahtomattaan. Suomessa lokakuun lopulla esiintyvä japanilainen DJ Krush keikkaili uransa alkuaikoina veljensä kanssa. Vielä tuolloin taidoiltaan kömpelöiden veljesten toimintaa seuranneet kaverit antoivat heille pilkkanimet Krush ja Bang.
Nimi säilyi, vaikka mies tunnetaan nykyään monipuolisesta tyylistään ja teknisestä osaamisestaan.

Hanki oma DJ-nimi

Netistä löytyy lukuisia dj-nimigeneraattoreita. Ylioppilaslehti auttaa muilta aloilla menestyneet uuden uran alkuun.

Matti Vanhanen = DJ Vinyl Fetish
Johanna Korhonen = DJ Needles
Ellen Jokikunnas = DJ Master Bust
Barack Obama = DJ Wizard Smooth
John McCain = DJ Master Rock
Martti Ahtisaari = DJ Warped
Tarja Halonen = DJ Earwhig
Anna Abreu = DJ B-Side
Wellu Rowalts = DJ Zup-Zup
Paula Vesala = DJ 303

Lähde: http://www.synthtopia.com/fun/namegen/index_DJ.html

Juuso Janhunen