16. marraskuuta 2007
Teksti:

Tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä: ehdollinen vankeusrangaistus, liki 70 prosentissa tapauksista.
    Tuomio raiskauksesta: ehdollinen vankeusrangaistus, noin 40 prosentissa tapauksista.
    Tuomio siviilipalvelusrikoksesta: ehdoton vankeusrangaistus, lähes aina.
    Siinä tilastoja vuodelta 2006. Suomessa rankaistaan fyysisestä ja henkisestä rajusta väkivallasta lepsummin kuin totaalikieltäytymisestä – asevelvollisuuden vastustamisesta vakaumuksen vuoksi.

Luvut ovat synkkiä, mutteivät valitettavasti yllättäviä. Onhan suomalaista käytäntöä tuomita totaalikieltäytyvät vankilaan suomittu jo pitkään ja myös kansainvälisesti. Muun muassa Euroopan ihmisoikeusvaltuutettu ja YK:n ihmisoikeuskomitea ovat kritisoineet Suomea asiasta.
    Se ei tosin ole hetkauttanut mainettaan tavallisesti vaalivassa Suomessa. Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä siviilipalveluslain muuttamiseksi. Totaalikieltäytyjien asema aiotaan säilyttää entisellään.
    Paitsi, jos sivustahuutelijoita kuunnellaan.
    Hallituksen esityksen lisäksi eduskunta sai pöydälleen viime viikolla kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) rinnakkaisen lakialoitteen uudeksi siviilipalveluslaiksi. Arhinmäki haluaisi lyhentää siviilipalveluksen kolmestatoista kahdeksaan kuukauteen, kun hallitus esittää kuukauden lyhennystä. Esityksessä kiinnostavampaa on kuitenkin totaalikieltäytyjien asemaa käsittelevä osuus: kieltäytymisestä määrättävä vankeusrangaistus pitäisi voida tuomita myös ehdollisena.

Vankimmat pasifistit pitävät luultavasti Arhinmäen ehdotusta kurjana kompromissina. Totaalikieltäytyjä on mielipidevanki, eikä asia näpertelemällä miksikään muutu.
    Toisaalta, nykytilanne on sen verran mieletön, että parannus – pienikin – olisi pikaisesti tarpeen.
    Ensinnäkin, rikoslain mukaan kahta vuotta lyhyempi rangaistus voidaan tuomita ehdollisena, jollei esimerkiksi rikoksen vakavuus tai aiempi rikollisuus tätä estä. Totaalikieltäytyjiä pitäisi voida kohdella yksinkertaisesti tämän lain mukaisesti.
    Lisäksi muutoksen puolesta puhuu ainakin vankiloiden ylikuormitus: on kummallista, että vaarattomia ja vain vakaumuksensa puolesta vangittuja totaalikieltäytyjiä pidetään kuluttamassa vankeinhoidon jo valmiiksi niukkoja resursseja.
    Ja sitten on vielä se maanpuolustustahto.
    Vankilatuomiota perustellaan sillä, ettei varusmiespalveluksen välttely saisi olla houkuttelevaa: jotta nykyinen maanpuolustusjärjestelmä toimisi ikäluokkien pienentyessä, tarvitaan poika kuin poika palvelemaan maataan ase kourassa.
    Tällä hetkellä totaalikieltäytyjiä on vuosittain noin 50. Ja jos Maanpuolustustiedotuksen tilastoja on uskominen, ei luku nousisi pilviin, vaikka systeemiä muutettaisiin: viimeisessä maanpuolustustahdon mittauksessa vuodelta 2005 yli 80 prosenttia miehistä halusi suorittaa varusmiespalveluksen, vaikka se olisi vapaaehtoinen.

Toinen seikka onkin sitten koko yleinen asevelvollisuus. Tämän lehden sivulla neljä kerrotaan, mitä opiskelijat ajattelevat nykyisen maanpuolustusjärjestelmän vaihtoehdoista ja kuinka pitkä sivarin pitäisi opiskelijoiden mielestä olla. Tulokset ovat mielenkiintoisia ja selvästi nykytodellisuudesta poikkeavia.
    Sanotaan, että mitä opiskelijat edellä, sitä muut ennemmin tai myöhemmin perässä. Tässä tapauksessa sanonta vaikuttaa kuitenkin jäävän pelkäksi sanonnaksi.
    Vakava keskustelu yleisen asevelvollisuuden vaihtoehdoista kun on edelleen kovin vähäistä.

Elina Kervinen