Prekaarirealismin teoria . . .
Sosialistinen realismi syntyi 1930-luvun Neuvostoliitossa edistämään sosialismin ja kommunismin päämääriä.
Sen innoittamalla nykypäivän prekariaatin taidesuuntauksella on vakava imago-ongelma jo ennen syntymäänsä:
”Vuoden 2007 Suomessa `sosialistinen` tarkoittaa diktatuuria, jossa likvidoitiin ihmisiä. Sana `sosialismi` hyväksytään vain vitsinä. Jopa `sosiaalisuus` on liian vasemmistolainen `solidaarisuudesta`puhumattakaan”, sanoo filosofian tutkija Jakke Holvas .
Prekariaatti on sitä paitsi niin hajanainen, että voi kysyä, onko sitä edes olemassa.
”Epävarmuudessa elävät sekä hyvin palkatut konsultit että b-luvalla oleskelevat siirtolaiset. Sellaisenaan näistä ei tule luokkaa”, pohtii prekariaattiaktivisti ja Euroopan Vihreiden nuorten puheenjohtaja Jehki Härkönen .
Toisaalta alkuperäinen sosialistinen realismi nimenomaan pyrki luokkatietoisuuden kasvattamiseen. Holvas ei kuitenkaan usko sellaisen onnistuvan.
”Kansainvälistä kilpailykykyä korostavat fundamentalistit ovat voitolla, koska he osaavat hajoita ja hallitse -touhun. Jokainen pätkätyöläinen yrittää eristettynä yksilönä parantaa vain omaa asemaansa. Tähän kaikki kaatuu.”
Yritetään silti. Keitä olisivat sankarit, joita taidesuuntaus esittäisi? Tampereen Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen korottaisi jalustalle apurahatutkijat ja nörtit.
Härkösen mukaan vallitseva järjestelmä haluaa nähdä prekaarit ikuisesti iloisina ja muuttuvissa tilanteissa mukautuvaisina. Sopiva symbolikin löytyy:
”Idols-Ari, hankalista oloista lähtenyt, monipuolisuudellaan ja täydellisellä mukautumisellaan itsensä maineeseen kohottanut sankari.”
”Häntä ei kuitenkaan ole tarkoitus muistaa pitkään. Luokka tarvitsee jatkuvasti uusia sankareita johtajien pysyessä ikuisesti samoina”, Härkönen sanoo.
Niin, keitä ovat rakastetut johtajamme?
Holvas pystyttäisi ”helvetin ison ja ylimielisen” patsaan Pekka Himaselle .
”Kivijalustaan voisi päivittää sen uudet kuuluisat tuttavuudet. Manuel Castells ja mitä näitä keskinkertaisuuksia on. Jos joku ei suostu innovoimaan työpaikalla, niin voi sitten käydä katsomassa, kuinka `kovat nimet ulkomailla` tunnustavat Himasen olemassaolon.”
… Ja käytäntö
Taiteilijoiksi prekaarirealismille kutsutaan yhteisö- ja ympäristötaiteilija Ritva Harle, käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen ja kuvanveistäjä Erkki Kannosto .
Harle ja Väisänen toimivat taiteilijoiden ja tutkijoiden parempaa sosiaaliturvaa ajavassa Tatusotu-työryhmässä. Kannosto edusti 1970-luvulla ihan oikeaa sosialistista realismia ja teki esimerkiksi teoksen Paperintekijät. Heitä avustaa media-assistentiksi opiskeleva Chileh Hasanzadeh . Taiteilijat päivittävät neuvostoliittolaisen Vera Muhinan teoksen Työläinen ja kolhoosinainen vuodelta 1937. Materiaalina ovat Harle ja Väisänen. Ohjaajana toimii Kannosto.
Harle on askarrellut pätkätyöläiselle käädyn narusta ja säilyketölkkien kansista. Se kuvaa ravintoa.
”Monet asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Ennen rikkaat olivat pulleita ja köyhät söivät itse luomumenetelmillä kasvattamaansa ruokaa. Nykyisin rikkaat ovat laihoja. Köyhät lihovat, koska elävät halvalla hiilihydraattimössöllä.”
”Ja luomuruuasta he voivat vain haaveilla”, Kannosto lisää. Vanhoista tietokoneen näppäimistöistä tehdään prekaariparille seisoma-alusta.
”Onko meidän sirppi ja vasara tosiaan kännykkä ja läppäri? Eihän tämä ole mikään Nokian mainos. Koko Nokia ällöttää minua. Sitä paitsi nykytyön keskeisimpiä välineitähän ovat kontaktitaidot ja sosiaaliset kyvyt. Revitäänkö me jonkun sydän irti ja nostetaan se ilmaan?” Väisänen protestoi.
”Riistokapitalistit eivät edes tiedä, mitä näillä laitteilla voi tehdä. Haluan, että jokaisella kiinalaisella on näihin varaa, että löydämme toisemme niitten kautta ja teemme virtuaalivallankumouksen”, Harle puolustaa.
”Sosialistisen realismin töissä kaikki katsovat voimakkaasti samaan suuntaan ja näyttävät onnellisilta. Tehdäänkö mekin niin? Eihän kukaan enää katso oikein mihinkään”, pohtii Väisänen.
”Miksi ihmeessä me aina kuvittelemme, että kaikki muut ovat pessimistejä?” kysyy Harle. Kannosto ohjaa Väisästä ja Harlea:
”Sisäjalat on yhdessä. Sivukädet taakse. Teidän käsien pitäisi kyllä olla puoli metriä pidemmät. Katsokaa läppäriin, sieltä se valo loistaa, idästä. Noin! Jumaliste!”
Ninni Lehtniemi
Kuvat Raisa Karjalainen
