Akateemista lannan luomista

14. lokakuuta 2005   |   Artikkelit   |   kommentit

Maa- ja metsätaloustieteitä opiskeleva Hanna Partio kertoo tehneensä koko kesän lähinnä peltotöitä.
    ”Jyrättiin ja lannoitettiin peltoa. Säilörehun teko jäi erityisesti mieleen. Olin yllättynyt, että se kestää niin kauan.”
    Kesä kului siis jossain syrjäseudulla?
    Ei, vaan keskellä Helsinkiä, Viikin kampuksella, Partio sanoo. Hän suoritti opintojaan.
    Kolmen kuukauden käytännön harjoittelujakso joko kotimaisella tai ulkomaisella maatilalla kuuluu kaikkien agronomiksi aikovien opintoihin. Tarkoituksena on oppia ymmärtämään maataloutta kokonaisvaltaisemmin.
    ”On vaikea olla asiantuntija, jos osaamisella ei ole käytännön pohjaa”, sanoo Marjukka Manninen, joka suoritti harjoittelunsa Partion kanssa Viikin opetus- ja tutkimustilalla.

Partiosta harjoittelu juuri Viikissä oli kätevää, koska täällä oli valmiiksi asunto.
    Partion kavereita ratkaisu hieman huvitti, kun muiden viilettäessä tietokoneilleen omiin kesätyöpaikkoihinsa Partio lähti käynnistelemään traktoria.
    Kuulostaa mukavalta. Olisiko valtiotieteilijälläkin jokin mahdollisuus päästä Viikkiin talikoimaan?
    Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan suunnittelija Erja Rappen mukaan muiden tiedekuntien opiskelijat voivat esimerkiksi valita tutkintoonsa maatalouden 25 pisteen sivuainekokonaisuuden. Osa tästä kokonaisuudesta on mahdollista suorittaa käytännön harjoitteluna vaikkapa juuri Viikissä.


Hanna Partio, Marjukka Manninen ja lehmä numero 361.

Sanna-Leena Rantala
Maria Mustranta

Kuva Jussi puikkonen

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot