02. syyskuuta 2005
Teksti:

”Siinä se oli seinällä, hinta, jota hän ei pystyisi maksamaan”, pohtii Veronica Pimenoffin uuden romaanin C päähenkilö ja kertoja, Kaarle, pariisilaisessa hotellihuoneessa.
    Gradua vaille valmiin humanistin elämää hallitsee syyllisyys sotaveteraanien verellään maksamasta vapaudesta. Maapalloistumisangstia potevan miehen itsetunnon on nujertanut öykkäri-setä, jonka rintamajuttuja tämä muistelee eksyttyään Pariisiin serkkunsa Siljan luo.
    ”Tekstistä kasvaa villipeto, joka ei kesyynny vaan säihkyy ja raatelee”, sanoo Pimenoff uudesta kirjastaan Anna-lehdessä.
    Tyylilleen uskollisena hän lähtee jälleen pohtimaan suuria eettisiä kysymyksiä ja kirjoittamaan C:ssä reilusti moralistista proosaa.
    EU paljastuu Siljan ajatuksissa korruptoituneeksi, ihmisvihamieliseksi linnakkeeksi, joka palvelee ainoastaan rahan jumalaa. Silja onkin siirtynyt EU-töistä hämärään timanttibisnekseen ja tekee yhteistyötä laittomien siirtolaisten kanssa.

Pimenoff pyörittelee kirjassaan eurooppalaista yksilöllisyyden harhaa, joka saa ihmisen tavoittelemaan hullun lailla erityisyyttä maailmassa, jossa kaikki yhdenmukaistuu kiivasta tahtia. Maailmantalouden kautta ihmisistä tulee kaikkialla Coca-colaa litkivää anonyymia massaa.
    Kokemusmaailmammekin muodostaa pitkälti amerikkalaisten dominoima maapalloistunut media. Yhtä hyvin Kalevala kuin Woodstock-elokuvakin kummittelevat Kaarlen tajunnassa osana hänen identiteettiään. Toisaalta sedän karmivat sotajutut ovat lamaannuttaneet Kaarlen, joka potee maailmantuskaa. Hän ei tiedä millä lunastaisi kunniaa verellään sädekehänsä ansainneiden joukossa.
    Eurooppalaista identiteettiä tuntuu kirjan henkilöiden mukaan määrittävän ennen kaikkea väkivaltainen kuolema ja sodat. Ranska valmistautuu toisen maailmansodan muistojuhlaan pieteetillä, suomalaisuutta pohditaan rintamakokemusten kautta ja eräs kirjan henkilöistä tutkii eurooppalaisten joukkohautojen uhreja. Sotasankaruussaaga jyrää romaanissa nuoremman polven identiteetinrakentamisen yli.

C ei yrityksestään huolimatta onnistu raatelemaan. Rajutkin eettiset pohdinnat rikkaiden röyhkeydestä, verenvuodatuksen merkityksestä kansakuntien rakentajana ja vallan korruptiosta jäävät monessa kohtaa varsin korkealentoisiksi ja irrallisiksi.
    ”Sotaa käyvä päämies puhuu kuin palava pensas, hän on edellisestä palavasta pensaasta syttynyt isän, pojan ja loputtoman oikeudenmukaisuuden kolminaisuuden siunaus”, runoilee Pimenoff eräästä aikamme suurmiehestä.
    Eniten kirjassa sykähdyttää Kaarlen suhde setäänsä ja tämän tarpeeseen nujertaa veljenpoikansa sotajutuillaan. Maapalloistumisenkin keskellä yksilön tarinat liikuttavat lukijaa syvemmältä kuin oraakkelimaisin ottein puitu maailmanpolitiikka.

Maria Lyytinen

Veronica Pimenoff: C. Tammi 2005.