02. syyskuuta 2005
Teksti:

Takashi Miiken elokuvien katselu on kuin henkistä juurihoitoa. Toimenpide on kovakourainen, mutta avartava.
    Yli kuusikymmentä filmiä tehtailleen, 45-vuotiaan japanilaisohjaajan elokuvat muistuttavat antiikin tragedioita. Niissä maailma rakentuu ristiriidoista, joihin yksilöt hakkaavat päätänsä.
    Väkivaltaisiin ja seksuaalisiin äärimmäisyyksiin mieltynyt ohjaaja tekee kaikkensa, ettei katsoja kokisi oloaan helpoksi. Voimakkaita tunteita herättämällä Miike tarjoaa katsojilleen katharsista eli puhdistautumista.
    Tabujen murskaaminen on Miikelle myös harkittu tehokeino. Varhaisemman elokuvan, Visitor Q:n, nekrofiliaan liittyvistä käytännön ongelmista vääntämä musta huumori erottuu rankastakin massasta. Erottuvaa on myös se, että shokkikavalkadin keskellä Miike saattaa puolustaa naisten oikeuksia tai ydinperheen merkitystä.
    Viime vuosina Miike on noussut tusinaohjaajasta eurooppalaisten elokuvafestivaalien lemmikiksi. Suomessa japanilaisohjaajan elokuvia on nähty lähinnä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Tämän syksyn festivaalien Miike-poiminnassa, Izossa, ohjaaja kirjoittaa maailmankirjat uusiksi.

Kaikki alkaa piirretystä siemensyöksystä. Seuraa arkistokooste ihmiskunnan sikailuista. Kohta suttuinen soturi Izo tökitään täyteen reikiä. Päähenkilön päivät ovat luetut, mutta hän eksyy matkalla helvettiin. Seuraavat kaksi tuntia tuomiopäivän ritari haahuilee edestakaisin ajassa ja silppuaa miekallaan kaiken eteensä osuvan.
    Izon tarjoilema ”jumalainen rangaistus” lankeaa yhtälailla gangstereille ja liikemiehille, sotilaille ja siviileille. Tappolistan yläpäässä yhteiskunnan eliitti odottaa noutajaansa alahuuli väpättäen.
    Miikelle Izo on Charles Chaplinin kulkuri-hahmon demoniversio. Surullinen samurai kompastelee läpi ihmiskunnan historian ja ratkaisee kaikki ongelmat väkivallalla.

Miike rakastaa yleisön manipulointia. Ohjaajan tavaramerkki on antaa katsojan ymmärtää, että kaikki päättyy vapauttavaan kliimaksiin. Loppusuoralla kuitenkin tapahtuu jotain odottamatonta – yleensä odottamattoman epämiellyttävää.
    Izossa yleisöä kosiskellaan uskomaan, etteivät miekkamiehen uhraukset ole turhia ja että hän on pohjimmiltaan oikealla asialla. Sitten Izo surmaa joukon naisia ja lapsia. Välillä veristä pakkaa sekoitetaan laukomalla eriskummallisia mietelauseita tyyliin: ”Oletko raakalainen, koska olet ihminen, vai ihminen, koska olet raakalainen?”
    Izon maailma on niin typerryttävä ja vino, että sitä katsoessa silmät vääntyvät kieroon. Elokuvan edetessä katsoja unohtaa vähitellen yrityksensä etsiä tarinasta punaista lankaa. On asioita, jotka tekevät parhaan vaikutuksen, kun niitä ei yritäkään ymmärtää.

Matti Rämö

Izo esitetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 15.-25. syyskuuta. Ohjelmatiedot www.hiff.fi