Flamencokengän kanta koputtaa lattiaan ja kädet hakkaavat yhteen. Flamencotanssija, koreografi ja opettaja Katja Lundén vääntää musiikkia kovemmalle ja huutaa:
”Rytmi ei kuulu!”
Viitisentoista naista remmikengissään ja pitkissä, leveähelmaisissa hameissaan tekee jalkatyötä. Käsivarret kiemurtelevat kuin käärmeet päiden ympärillä. Salissa haisee vieno hiki.
Lundén, 29, kuuluu niiden muutaman suomalaisen flamencon huipun joukkoon, jotka tekevät juonellisia flamencoteoksia, flamencoteatteria.
Teoksissaan Lundén venyttää Espanjasta lähtöisin olevan perinteen rajoja. Klassinen flamenco, flamenco puro, on abstraktia soolotanssia, jossa tanssija eläytyy flamencokitaristin ja -laulajan musiikkiin. Sen sijaan flamencoteatterin esitykseen kuuluvat oleellisina osina myös esimerkiksi värit ja valot.
Mutta mitä siitä syntyy, kun suomalainen tekee flamencoa?
”Yhdistely on yleisempää. Täällä on pokkaa tehdä esityksiä kummallisistakin aiheista”, Lundén sanoo.
Omissa koreografioissaan Lundén on hyödyntänyt paitsi nykytanssivaikutteita, myös muun muassa kertojan ääntä ja lavasteisiin heijastettuja tauluja kerronnan tukena. Onpa hän esittänyt teoksessaan myös miehen roolin. Flamencopuristeille se olisi kauhistus.
Andalusiassa, flamencon syntyseuduilla, tällainen uudistusinto ei ehkä menisi läpi. Espanjassa perinteisen flamencon ja nykyflamencon kannattajat ovat pitkään väitelleet siitä, onko muita taidemuotoja hyödyntävä nykyflamenco enää flamencoa lainkaan.
Lundén aloitti tanssiharrastuksen jo kolmivuotiaana. Vähän yli kymmenvuotiaana alkoivat flamencotreenit Helsingin Tanssiopiston erityislahjakkaiden lasten koulutusryhmässä. Myöhemmin nuori nainen opiskeli flamencoa Andalusian Sevillassa. Oppia sai paitsi paikallisilta opettajilta, myös muita oppilaita seuraamalla.
”Siellä näki oman pienuutensa”, Suomessa nuoren huippulahjakkuuden asemasta nauttinut Lundén muistelee.
Alusta asti flamenco oli hänelle haaste. Tarkkaavaisuutta vaativat länsimaisesta poikkeavat rytmikäsitykset ja rohkea improvisointi.
”Se oli hirveän vaikeaa.”
Siitäkin huolimatta hän suosittelee lämpimästi flamencoa – rytmitajuisille. Jalkatyöhön nimittäin kuuluu rytmisiä iskuja lattiaan niin päkiällä, kengän korolla kuin kärjelläkin. Kun jalat polkevat maata, kädet kurottelevat korkealle, joskus vielä eri rytmissä.
Juonellisen flamencoesityksen luonne on Lundénin mukaan monivivahteinen prosessi.
”Ensin on aihe – mitä ylipäätään haluan sanoa. Sitten valitsen musiikin, joka aiheen pystyisi ilmaisemaan. Sen jälkeen suunnittelen musiikillisen kulun ja mietin, ketkä sopisivat esittämään sitä.”
Koreografia Edvard Munch – elämän tanssi -teokseen valmistui keväällä 2003. Se kertoi Munchin elämästä, ja lavasteisiin oli heijastettu taiteilijan tauluja. Lisäksi näyttelijä Sara Pavolainen luki ääneen Munchin kirjoittamia kirjeitä.
Munchia edelsi koreografia rakkaudettomuutta käsittelevään Federico GarcÃa Lorcan näytelmään Bernarda Alban talo.
Lundénin viime teoksen, La Máscaran, ensiesitys oli helmikuussa Helsingin Savoy-teatterissa, ja se sai erinomaiset arvostelut. La Máscarassa käsitellään naamioitumisen teemaa paitsi tanssin keinoin, myös Eino Leinon sekä Albert Camusin ja Vladimir Vysotskin tekstien kautta.
Haastavista aiheistaan huolimatta Lundén karsastaa flamencossa turhaa korkealentoisuutta. Hän pyrkii asettumaan katsojan asemaan käsittelemällä aiheitaan yleisten teemojen kautta.
”Katsojalta ei voi vaatia esimerkiksi Munchin taiteen tuntemusta.”
Lundén teki gradunsa Munchteoksesta Helsingin yliopiston estetiikan laitokselle vuosi sitten. Tanssitutkimusta on Suomessa tehty vähän, joten akateemisten teorioiden yhdistäminen flamencoon ei ollut helppoa.
”Flamenco pakenee rationaalista selittämistä. Se on enemmän elämäntapa.”
Flamenco-sanan alkuperää tai romanien osuutta flamencon kehityksessä ei ole pystytty osoittamaan kiistattomasti. Perinteen pyhään kolmiyhteyteen on kuitenkin aina kuulunut laulu, soitto ja tanssi.
Näistä tanssi on se, jota maallikoiden on helpoin seurata. Lundénilla on kuitenkin selvä käsitys sen suhteesta musiikkiin.
”Tanssi koristaa musiikkia.”
Flamencoperinne muokkautuu sukupolvien mukana. Tuli mitä tuli, rytmi on kuitenkin kaikki kaikessa. Tanssijan on otettava se huomioon, vaikka sitten improvisoiden.
”Vaikka mitä tapahtuisi, on mentävä kuin juna eteenpäin.”
Sanna Leskinen
kuvat Laura Vuoma
La Máscaran seuraavat esitykset ovat Tampereen Flamenco-viikoilla 27.7. ja Helsingin Kanneltalossa 3.9.
