22. huhtikuuta 2005
Teksti:

Ränsistyneessä kasettisoittimessa raikaa Che Guevara -biisi, ja vasemmistolaiset banderollit täyttävät käytävän. Aamupäivän luennoille asteleville nuorille tungetaan käteen pino propagandalehtisiä. Buenos Airesin yliopisto on kuin vallankumous pienoiskoossa.
    ”Koulutus kuuluu kaikille!”, ”Tiedon yksityistämistä vastaan on taisteltava!” ja ”IMF on roisto!”, banderollien kissankokoiset kirjaimet kirkuvat. Protestit kumpuavat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Argentiinalle 1990-luvulla sanelemista lainaehdoista. Ne ajoivat valtion karsimaan yliopistojen rahoitusta.
    Kansallisten yliopistojen on ollut pakko etsiä lisärahaa markkinoilta. Ne tekevät yhä enemmän tilaustutkimusta ja perivät maksuja alemman tutkinnon jälkeen tehtävästä maisterintutkinnosta. Lisäksi yliopistot nimeävät tiloja sponsoreiden mukaan. Kauppatieteellisessä tiedekunnassa on esimerkiksi sali nimeltä Ford.

Uudistuksista ja menojen karsimisesta huolimatta IMF-lainat ovat yhä maksamatta, ja argentiinalaisopiskelijoita huolettaa ilmaisen ja laadukkaan korkeakoulutuksen kohtalo.
    Huipputason korkeakoulutuksella on Argentiinassa pitkät perinteet. Vuonna 1821 perustettu Universidad de Buenos Aires, tuttavallisemmin UBA, kuuluu Latinalaisen Amerikan kärkiyliopistoihin. Sen tutkintoja arvostetaan työmarkkinoilla, ja 12 eri tiedekunnassa onkin yhteensä 250 000 opiskelijaa.
    Samalla kuitenkin tuuli vinkuu sisään luentosalien rikkinäisistä ikkunoista ja tuolit ovat lahoamaisillaan. Kaikki halukkaat eivät mahdu ahtaisiin saleihin. Iso osa professoreista opettaa nykyisin palkatta tai vain nimellisin korvauksin, kutsumuksesta. Opiskelua byrokratioineen ja toistuvine lakkoineen verrataan usein kaaokseen.
    ”Välillä väsyn koko hässäkkään. Kaikki opiskeluun liittyvä tieto on etsittävä itse vaivalla. Opiskelija käännytetään aina seuraavalle luukulle, jossa ei ole ketään. Tuntuu kuin olisi arpajaisissa”, puuskahtaa 24-vuotias sosiologian opiskelija Paola Rubinstein.

Rahalla toki saisi resursseja, nimittäin takuuvarman tutkinnon ja mikrofoniin puhuvan professorin. Yksityisessä yliopistossa opiskelijan peruspakettiin kuuluvat ilmastoitu luentosali, kokolattiamatto, viimeisimmän teknologian mukaiset laitteet sekä hyvät suhteet työelämään. Julkisella puolella yksityisiä yliopistoja kuitenkin karsastetaan.
    ”Yksityiselle yliopistolle opiskelija on asiakas, joka ostaa tutkinnon. Jos tentti hylätään, opiskelija saattaa lopettaa opintonsa ja maksamisen: hänet on siis päästettävä läpi. Yksityisten yliopistojen taso onkin paria poikkeusta lukuun ottamatta hirveä”, kritisoi UBA:ssa antropologiaa opettava suomalaissyntyinen Marjatta Nieminen.

Koulutustukien vähentäminen raivostuttaa UBA:n opiskelijoita ja opettajia, jotka haluavat taata opin tason tulevaisuudessakin.
    ”Jotta maamme tilanne paranisi, tulisi tietoon sijoittaa. Koulutus pitäisi nähdä valtiovarojen satsaamisena eikä tuhlaamisena”, sanoo valtiotieteen opiskelija Javier Cuevas, 29.
    ”Haluan, että ihmiset opiskelevat kehittääkseen asioita. Tieto lisää kriittisyyttä, joka vähenee, kun tietoa myydään markkinoille.”
    Kello lähenee iltayhdeksää, ja Buenos Airesin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta velloo ihmisinfernossaan. Poskisuukkoja muiskutellaan vastaantuleville tutuille ja lentolehtiset vaihtavat omistajaa. Suurin osa opiskelijoista käy päivätöissä ja täyttää yliopiston iltaisin, jolloin poliittinen toimintakin on kuumimmillaan.
    Sosiologiaa opiskeleva Ignacio Serrano, 26, kertoo, että ruuhkan vuoksi laskeutuminen neljännestä kerroksesta alas vie iltaisin vartin.
    ”Ongelma ei kuitenkaan ole ihmismäärä, vaan rakennuksen pieni koko. Soisin useammille mahdollisuuden korkeakoulutukseen.”

Johanna Pohjola