29. lokakuuta 2004
Teksti:

Diskopallojen heijastus osuu hopeiseen kondomikoteloriipukseen, joka pomppii nuoren bailaajan kaulassa. Tällainen on Suomen kultaseppien toivetulevaisuus.
    Liitto pyysi kultaseppiä suunnittelemaan uniikkikoruja nuorille ja esittelee nyt tuloksia näyttelyssä Helsingissä. Hopeinen kondomikoteloriipus oli espoolaisen kultaseppämestari Kristian Saarikorven luomus.
    ”Haluaisimme, että nuoret omaksuisivat korukulttuuria ja käyttäisivät nykyistä enemmän aitoja jalometallista tehtyjä koruja. Kyllähän muovikoruja ja pukukoruja on, mutta jalometallikoruihin on suurempi kynnys, koska ne myös maksavat enemmän”, kultaseppien liiton toimitusjohtaja Jari Siiskonen sanoo.
    Näyttelyssä on erityisesti kaulakoruja ja sormuksia, ja niiden muotoilu on suomalaisen selkeää ja graafista. Suurin osa suunnittelijoistakin on nuoria tekijöitä. Yhtään lävistyskorua ei silti näy.
    ”Ehkä se kuvaa meidän alamme konservatiivisutta, että emme miellä niitä klassisiksi koruiksi samoin kuin nuoret”, Siistonen miettii. Näyttelyn korut ovat yksittäiskappaleita. Siistonen kannustaa kuitenkin hankkimaan niitä. Hintoja hän ei tosin osaa arvioida.
    ”Uskon, että kun tekijöiden kanssa juttelee, niin he myyvät, tai niitä voi tilata lisää. Ei niitä hyllyyn ole tehty.”

Heli Suominen

Nuorten Koru -näyttely 30.10. asti. Kalevala Koru, Unioninkatu 25.