03. syyskuuta 2004
Teksti:

Vänrikki Stoolin tarinoiden pohjalle sovitetussa Korkeajännityksessä on sama ongelma kuin vuodesohvassa: huono vuode ja huono sohva.

Viisitoistavuotiaat pojat lukevat Korkkareita, koska niissä sota ja ihmissuhteet ovat yksinkertaisia. Hyvä on hyvä ja paha on paha. Moraaliset valinnat ovat vaikeudestaan huolimatta täysin selviä.

Korkeajännitys antaa nuorelle miehelle tunteen kaikkivoipaisuudesta. Niissä yksilön on mahdollista pärjätä neuvokkuudellaan ja yksilöllisillä lahjoilla ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan.

Vähän vanhempana Korkkareista ei ole juuri muuta iloa kuin niiden camp-arvo. Kun pitää roskasta, ei voi olla ihastelematta viholliskuvaa, joka perustuu kolmeen saksan sanaan. Achtung, donnerwetter ja jawohl.

Korkeajännitys yrittää sovittaa tähän muottiin yhden Suomen kirjallisuuden keskeisistä teoksista. Kun tekijät yrittävät olla uskollisia Runebergin alkutekstille, he eivät pääse toteuttamaan Korkeajännityksen perusideaa selkeästä ja pohjimmiltaan moraalisesta maailmasta. Kun tekijät ovat uskollisia myös Korkeajännitysten formaatille, alkuteoksen hohto ja runollisuus katoavat.

Vänrikki Stoolin tarinoiden Korkeajännitys– versiossa Sven Tuuva on päähenkilö, ja hän kuolee siltaa puolustaessaan – aivan kuten alkuteoksessakin. Kuitenkin Korkkareiden maailmassa tämä on skandaali! Ei päähenkilö voi kuolla. Sama asia olisi, jos James Bond ajaisi ojaan, Batman saisi selkäänsä tai Teräsmies lähtisi pakoon.

Jos tehtäisiin aito Vänrikki Stoolin korkeajännitys, Sven Tuuva pätkisi yksin kaikkia venäläisiä kuonoon ja sanoisi lopuksi vielä jotain ylevää. Sotilaskunnian ihailijana Runeberg varmasti myös ymmärtäisi nykyajan vaatimukset.

Esa Mäkinen