20. syyskuuta 2002
Teksti:

Kuola valuu. Ja valuu. Ja valuu. Sitkeästi venyvä nauha katkeaa vasta, kun se osuu mahaan.
    Arsi ei edes huomaa. Kuola suupielessä on pieni asia maailmassa, kun silmien edessä on jotakin paljon tärkeämpää. Rusinoita.
    ”Aika hyvin uppoaa koko paketti”, Eero Turpeinen nauraa, kun rusinoita on kaadettu kouralle ja Arsi on päässyt vauhtiin.
    Arsi on viisi ja puoli -vuotias staffordshiren bullterrieri – nimetty kuulamörssärin mukaan, tietysti – ja 50 rusinapaketin onnellinen omistaja. Rusinoita tarvitaan, koska Arsin elämä on täynnä koettelemuksia: korvien putsausta, kynsien leikkuuta, tassujen pesua…
    ”Arsi ei missään tilanteessa milloinkaan suostu tuollaisiin operaatioihin ilman jonkinasteisia lahjuksia”, Turpeinen perustelee pakettien – ja viidenkymmenen euron – tarvetta. ”Olen yrittänyt lahjoa käsittämättömän itsepäistä koiraani erilaisilla tavaroilla, mutta rusinat ovat osoittautuneet kaikkein parhaimmiksi.”
    Arsi on oppinut jo pelin hengen: kun korvat on putsattu, se marssii jääkaapin eteen istumaan. Siellähän rusinoita säilytetään.

Ylioppilaslehti auttaa mielellään varmistamaan, ettei Eeron ja Arsin ystävyys kariudu ylittämättömiin ristiriitoihin. Mutta miksei Turpeinen, toisen vuoden opiskelija maa- ja metsätaloustieteellisessä, voi ostaa yhtä rusinapakettia kerrallaan? Euron maksava pakkaus ei vie edes opiskelijaa perikatoon.
    Syynä on Arsin kaksoiselämä. Pääsääntöisesti se asuu Turpeisen vanhempien luona, mutta silloin tällöin se vierailee myös Turpeisen omassa kodissa. Rusinoita on oltava varastossa kummassakin paikassa.
    Yhden pakkauksen politiikka on myös vaarallista. Mitä jos rusinat ovat loppuneet, kun hätätila iskee? Siinä ei ehditä kauppaan, kun kuratassut uhkaavat valkoista mattoa.
    Rusinoidenkulutusvauhtikin on melkoinen. Kuvaussession aikana viidessä minuutissa Arsin kitaan katoaa toista pakettia, joten säästeliäässäkin käytössä viisikymmentä pakettia tyhjenee muutaman kesän kuluessa. Talvisin korvia ei tarvitse putsata yhtä usein, joten silloin rusinoita säästyy.

Anu Partanen