18. tammikuuta 2002
Teksti:

Hämmennys oli melkoinen, kun ostin kioskilta hkl:n kymmenen matkan opiskelijalipun.
    ”9,60 euroa”, ärrän täti vaati. Siis 57 markkaa.
    ” Älä pelleile”, teki mieleni sanoa. Ei kai vuoden vaihde ole voinut nostaa lipun hintaa seitsemällä markalla, neljällätoista prosentilla? Niin lujaa ei laukkaa edes inflaatio, saati europyöristys.
    Nosti se.
    Lippu jäi ostamatta. Tarkistin tilanteen netistä. Normaali aikuisten kymmenen matkan lippu nousi vain markan ja yksitoista penniä. Järkeilin, että kyseessä on suora hyökkäys köyhiä opiskelijoita vastaan. Aloin suunnitella vastaiskua.
    Miten olisi opiskelijoiden joukkoliike pummilla matkustamiseksi? Banaanien (mieluiten reilun kaupan) tunkeminen bussien pakoputkiin? Mesoaminen kännissä takapenkillä perjantai-iltana? Spraypullojen jakaminen hyy:n keskustoimistolla?
    Soitto hkl:n taloussihteeri Jarmo Riikoselle viilensi vihaani. Hän vakuutti, ettei hkl päätä lippujen hinnoista. Se antaa ehdotukset liikennelautakunnalle, jonka käsittelyn jälkeen hinnankorotukset menevät ensin kaupunginhallituksen ja sitten kaupunginvaltuuston päätettäviksi.
    Jossain matkan varrella lippuihin oli tullut korotuksia yli hkl:n alkuperäisen esityksen.
    Ennen kuin ehdin julistaa jihadin kaupunginisukkeja vastaan, Rissanen kertoi syyn kymmenen matkan kortin suureen korotukseen: sitä myytiin aiemmin alihintaan. Opiskelijalippujen alennus on Helsingissä 25 prosenttia aikuisten lipusta. 10 matkan lipun olisi vuonna 2001 kuulunut maksaa viidenkympin sijasta 56 markkaa.
    En enää tiedä, miten olla. Alistua seitsemän markan korotukseen? Olla onnellinen viime vuoden alehinnasta? Vai odottaa vuotta 2003, jolloin opiskelija-alennus hkl:n lipuista noussee 50 prosenttiin aikuisten lipuista?
    Kaupunginhallitus on jo hyväksynyt alennuksen korotuksen. Enää odotetaan ytv:n lopullista päätöstä – banaanit taisteluvalmiudessa.

Antti Helin