Läntinen maailma on viime viikkoina puolustanut kovaan ääneen arvojaan, ennen kaikkea demokratiaa. Tutkija Teivo Teivainen pelkää, että läntisen maailman demokratia on jo menettämässä merkitystään.
Teivainen epäilee, että demokratialle käy kuten monarkialle aiemmin.
”Jos nykyinen ekonomismi jatkuu, olemme yhä lähempänä tilannetta jossa sillä, että sanomme, että jokin maa on demokratia, on yhtä paljon merkitystä tärkeimpien päätösten kannalta kuin sillä, että kutsumme Ruotsia monarkiaksi”, Teivainen sanoo.
Ekonomismilla Teivainen tarkoittaa sitä, että perinteisen politiikan mahdollisuudet vähenevät, kun poliittisista asioista päätetään yhä enemmän kahdella rintamalla, joilla demokratialla ei ole merkitystä: talouden instituutioissa ja maan rajojen ulkopuolella globaaleissa järjestöissä.
American Sociological Association palkitsi alkusyksystä Teivo Teivaisen, 36, väitöskirjan parhaana maailmanjärjestelmätutkimuksena. Teivainen analysoi viime vuonna valmistuneessa väitöskirjassa Enter Economy, Exit Politics ekonomismin merkitystä demokratialle 1980- ja 1990-lukujen Perussa. Tutkimusta on kiitellyt myös tutkijalegenda Immanuel Wallerstein, joka kirjoitti esipuheen kirjan Perussa julkaistuun versioon.
”Iso kysymys on nyt se, mielletäänkö yhteiskunta kansallisvaltioina ja niiden kokoelmina, vai nähdäänkö, että meillä on muotoutumassa oleva maailmanyhteiskunta, jolla on jo tiettyjä pelisääntöjä. Jälkimmäisessä tapauksessa olisi aika alkaa miettiä, mitkä ne periaatteet ovat ja miten niitä voisi demokratisoida”, Teivainen sanoo.
Perussa on parin viime vuosikymmenen aikana väännetty kättä niin politiikan ja talouden välillä kuin sisä- ja ulkopolitiikan välillä.
Peru oli 1980-luvulla velkakriisissä kuten muutkin Latinalaisen Amerikan maat. Presidentti Alan García ei rajoittanut maan liike-elämää, mutta vastusti Kansainvälisen valuuttarahaston vaateita. Presidentti Fujimorin kaudella 1990-luvulla maa toteutti Kansainvälisen valuuttarahaston toiveita kuuliaisesti. Julkisen puolen menoja karsittiin voimakkaasti. Eläkejärjestelmää, koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa yksityistettiin.
”Monia aiemmin kansalaisoikeuksina pidettyjä asioita alettiin mitata sen mukaan, paljonko lompakossa on rahaa. Sosiaalipolitiikka muuttui köyhäinapuohjelmiksi. Fujimori itse jakoi riisisäkkejä ja traktoreita, ja koko ajan toitotettiin, että tämä on ’suoraa demokratiaa’. Se oli lainaa vasemmistolaisesta retoriikasta, joka on pitänyt edustuksellista demokratiaa mätänä.”
Teivainen vertaa maan tilannetta 1920- ja 1930-luvun velkakriiseihin. Tuolloin velkojamailla ei ollut keinoja palkita tai rankaista velallisia. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto syntyivät ”sosiaaliseen tilaukseen”.
”Viime vuosikymmeninä ne ovat osoittaneet, että maailma on muuttunut. Meillä on globaali hallintakoneisto, joka voi palkita tai rankaista. Globaalin maailmanyhteiskunnan pelisäännöt pyritään pitämään mahdollisimman epädemokraattisina.”
Väitöskirjassa Teivainen ei pohdi keinoja maailmanyhteiskunnan demokratisoimiseksi, siviilissä kyllä. Tutkija toimii muun muassa Suomen Attacissa ja Maailman sosiaalifoorumissa. Teivaisen mukaan myös globaalin demokratian perusteena pitäisi olla ”yksi ääni per ihminen” -malli nykyisen ”yksi ääni per dollari” -mallin sijaan. Hän arvostelee kansalaisjärjestöjä siitä, että ne korostavat osallistumista edustuksellisen demokratian kustannuksella.
”Tietysti epäilen, voiko nykyisten organisaatioiden toimintatapoja muuttaa, mutta visioiden esittäminen on silti oleellista. Ongelma on tätä nykyä köyhä poliittinen mielikuvitus maailmanyhteiskunnasta puhuttaessa.”
Kirsikka Saari
