07. syyskuuta 2001
Teksti:

Uutisen mukaan 70 prosenttia ikäluokasta aloittaa korkeakouluopinnot. Siinä ei ole mitään järkeä.
    Taustalla on hallituksen korkeakoulupolitiikka: mahdollisimman monelle suomalaiselle on haluttu mahdollisimman hyvä koulutus.
    Ajatus on hyvä. Valitettavasti toteutetun politiikan seuraus ei ole koulutustason parantuminen vaan korkeakoulutuksen inflaatio.
    Mahdollisimman suuri korkeakoulutustavoite on saavutettu väärää kautta. Pääosin erilaisista opistoista ja oppilaitoksista on nimeä muuttamalla tehty ammattikorkeakouluja.
    Nimen muuttuessa koulutuksen sisältö ei ole muuttunut. Aiemmin sairaanhoito-oppilaitoksesta valmistunut sairaanhoitajakoulutuksen saanut ihminen on sairaanhoitaja, vaikka nyt valmistuu ammattikorkeakoulusta.
    Jos rahaa on loputtomasti, on hienoa, että Suomeen voidaan luoda järjestelmä, jossa mahdollisimman moni saa korkeakoulututkinnon. Parannusta laatuun ei kuitenkaan ole tiedossa. Jo nyt yliopistot ja korkeakoulut kärsivät resurssipulasta. Siksi voimien hajauttamisessa ei ole järkeä.
    Suomessa ei riitä hyviä opettajia eikä hyviä opiskelijoita kaikille korkeakouluille.
    Eniten monenkirjavista korkeakouluista kärsii koulutukseen hakeutuva. Nuori ylioppilas ei välttämättä osaa erottaa hyvää oppilaitosta huonosta, kun kaikki oppilaitokset ja instituutit lupaavat korkeakoulututkintoa ja kuun taivaalta.
    Ehkä niin sanotut rankinglistat eli oppilaitosten laatulistat pitäisi ottaa käyttöön jo nyt. Näin opiskelija tietäisi, millaiseen kouluun hakee. Kehitys on valitettavaa ja osoittaa korkeakoulupolitiikan menneen päin mäntyä.
    Korkeakoulutukseen on aiemmin sisältynyt myös jonkinlainen lupaus tehtävistä, joihin vähemmällä koulutuksella ei pääse. Kun kaikki lukiota tai ammattikoulua seuraavan opiskeluasteen käyneet ovat korkeakoulutettuja, katoaa korkeakoulutukselta tämäkin merkitys. Ei olekaan ihme, että työnantajat ovat vastustaneet erilaisten tutkintojen sekoittamista.
    Jo nyt korkeakouluja on liikaa. Tässäkin valossa suorastaan typeriä ovat yksityiset hankkeet, joissa Suomeen yritetään perustaa uusia korkeakouluja ostamalla postimyynnistä amerikkalaiskorkeakoulun sivutoimipiste. Näin on jo Kittilässä tehty.

Heikki Valkama,
päätoimittaja