Psykiatri ojentaa koehenkilölle LSD:tä, antaa ohjeen turn on, tune in, drop out ja asettuu muistiolehtiö kädessään seuraamaan tilannetta.
Suunnilleen tähän tyyliin tutkija ja LSD-profeetta Timothy Leary harjoitti tiedettä Harvardin yliopistossa 1960-luvulla. Tiede unohtui Learylta kuitenkin pian, ja hän alkoi markkinoida LSD:tä tavalla, josta 60-luvun hipit innostuivat ja tiedeyhteisö suuttui.
Seuraus: Leary sai potkut Harvardista, LSD julistettiin laittomaksi eikä mistään tieteellisistä kokeista ole puhuttu moneen vuosikymmeneen.
Nyt LSD ja muut hallusinogeenit palaavat lääketieteellisen tutkimuksen piiriin pitkän tauon jälkeen. Yhä useammat amerikkalaiset psykiatrit ja neurologit haluavat selvittää, olisiko hallusinogeeneistä apua eräiden mielenterveyshäiriöiden hoidossa, International Herald Tribune -lehti (15.3.2001) kertoo.
Esimerkiksi Arizonan yliopistollisen sairaalan psykiatri Francisco Morena on saanut sairaalan eettiseltä toimikunnalta luvan tutkia psilosybiinin käyttöä pakkoneuroosien hoidossa. Psilosybiini on sienistä uutettava hallusinogeeni.
Bostonilaisen Mc Leans Hospital -sairaalan psykiatri John Halpern puolestaan aloittelee tutkimusta, jossa seurataan peyote-nimisen kaktusperäisen hallusinogeenin vaikutusta sen käyttäjien mielenterveyteen kolmen vuoden ajan. Koeryhmänä on intiaaniheimo, jonka jäsenet käyttävät peyotea uskonnollisten rituaalien osana mutta eivät käytä muita huumeita tai alkoholia lainkaan.
Myös muutamassa muussa maassa on lähdetty sallivammalle linjalle. Zürichin yliopistossa tutkitaan hallusinogeenejä masennuksen ja skitsofrenian hoidossa. Pietarissa taas kokeillaan, auttaako ketamiini alkoholisteja ja heroinisteja pääsemään eroon riippuvuudestaan.
Syyksi aiemmin tiukan lupakäytännön höltymiseen International Herald Tribune arvelee sitä, että valtaan on siirtynyt sukupolvi, joka ei ole oppinut pelkäämään huumeita vanhempiensa tavoin.
Suomessa lupaa ihmiskokeisiin hallusinogeeneillä ei heltiäisi, toteaa Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri, dosentti Kimmo Kuoppasalmi. Erityisesti sairailla ihmisillä tehtävät kokeet ovat hänestä tässä vaiheessa liian uskaliaita. ”Ei ole eettisesti oikein eikä järkevää altistaa ihmisiä aineille, jotka saattavat pahentaa sairautta jopa pysyvästi.”
Kuoppasalmen mielestä kyse ei ole poliittisesta vastahakoisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että hallusinogeenien vaikutuksesta aivoihin tiedetään toistaiseksi liian vähän. Nykyään aivojen toiminnasta ja mielenterveyshäiriöistä tiedetään toki verrattomasti enemmän kuin 1950-60-luvuilla, kun LSD:tä viimeksi kokeiltiin lääketieteellisissä tutkimuksissa, mutta Kuoppasalmen mukaan ei tarpeeksi.
”En väitä, että tällaiset tutkimukset olisivat kokonaan poissuljettuja. Niiden aika ei vain ole vielä”, hän täsmentää. ”Ongelman ydin on se, että ei vielä tiedetä, mikä mekanismi aivoissa aiheuttaa tietyn mielenterveyshäiriön. Ensin on tunnettava sairauden etiologia ja vasta sitten voi lähteä tekemään kokeita ihmisillä. Ensin terveillä, sillä mieleltään tasapainoinen ihminen kestää ainetta paremmin, ja vasta viimeiseksi sairailla.”
Huomattavasti huolettomampi oli tutkijoiden asenne 40 vuotta sitten. 50-luvun alusta 60-luvun puoliväliin LSD:tä kokeiltiin kymmeniin tuhansiin koehenkilöihin ja kokeista kirjoitettiin tuhansia raportteja ja kymmeniä kirjoja.
Maineikkain sen ajan LSD-tutkijoista lienee Timothy Learyn ohella psykiatri Oscar Janiger, joka ehti vuosien varrella syöttää LSD:tä noin 900 vapaaehtoiselle, ennen kuin aine kiellettiin.
Janigerin koekaniineiksi ilmoittautuivat niin kotirouvat, insinöörit kuin lakimiehetkin. Erityisen innokkaita tarjokkaita olivat kuitenkin taiteilijat ja muut Los Angelesin kulttuurikerman edustajat, kuten Cary Grant, Anaïs Nin ja Aldous Huxley.
Janigerin mielestä LSD-kokemus on oma erityinen tietoisuuden tilansa, kuten uni, valve, hypnoottinen transsi tai kooma. Kokeillaan hän pyrki selvittämään, mitkä piirteet ovat kaikille LSD-kokemuksille yhteisiä ja mitkä taas liittyvät koehenkilön persoonaan.
”Niitä on yhtä haastavaa erottaa toisistaan kuin unta uneksijasta”, Janiger huomautti vuonna 1999, kun häntä ja hänen kokeisiinsa osallistuneita haastateltiin seurantatutkimuksessa. Janigerin missio jäi kesken, kun LSD:n käyttö kiellettiin Kaliforniassa 1966.
Suomeen huhut uudesta ihmeellisestä lääkkeestä kantautuivat 60-luvun alussa. Silloinen Hesperian sairaalan apulaisylilääkäri Kalle Ackté aikoi seurata amerikkalaisten esimerkkiä ja kokeilla ainetta potilaisiinsa.
”Se oli vuonna 1961. LSD:tä pidettiin eräänlaisena pikamenetelmänä psykoanalyysiin, koska sanottiin, että sen avulla pystyy muistamaan lapsuudestaan unohtuneita mutta merkittäviä tapahtumia. Niinpä mekin, minä ja kollegani, ajattelimme kokeilla sitä Hesperiassa.”
Koe jäi kuitenkin tekemättä, kun Kööpenhaminasta kiiri tieto, että potilas oli hypännyt ikkunasta alas vastaavan kokeen aikana. Sittemmin Ackté on muutenkin tullut siihen tulokseen, että LSD on mielenkiintoisista mahdollisuuksistaan huolimatta liian arvaamaton aine potilailla kokeiltavaksi. ”Kokemus voi olla niin ikävä, että se saa ihmisen kokeen jälkeen ahdistuneeksi ja vaikeuttaa elämää. En lähtisi kokeilemaan sitä.”
Acktén tiedon mukaan Lapinlahden sairaalassa LSD:tä ehdittiin kokeilla. ”Tiedän, että tohtori Asser Huttunen teki muutaman kokeen, mutta se oli vain kerran tai pari, ei mitään systemaattista.” Tarkemmat tiedot kokeiden kulusta tohtori Huttunen on vienyt mukanaan hautaan.
Sanna Sommers
Kuva: Hans Nissen
