30. maaliskuuta 2001
Teksti:

Hakkeri on ihminen, jolle ohjelmointi on intohimo ja joka haluaa jakaa luovuutensa tulokset vapaasti muiden kanssa. Tämän ajatuksen varaan rakentuu filosofi Pekka Himasen teos Hakkerietiikka ja informaatioajan henki.
    Himasen kirja on tapaus. Yhdysvalloissa suomalaisfilosofin uutuuden julkaisee laatukustantamo Random House, ja sen oikeudet on myyty yli kymmeneen maahan. Himasen lisäksi kirjan kirjoittajia ovat Linus Torvalds ja Manuel Castells.
    Ei siis ihme, että lukija odottaa Himasen kirjalta paljon. Makeista lupauksista huolimatta odotus on turhaa. Hakkerietiikka on hapanta ja puolivillaista luettavaa.
    Kuten jo kirjan nimestä voi päätellä, Himasen hakkerietiikan lähtökohta on Max Weberin klassikko Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Siinä missä karkeasti sanottuna protestanttisessa työetiikassa työtä pidetään velvollisuutena ja keinona ansaita rahaa, Himasen hakkerietiikassa työ on hupia ja idealismia.
    Tällainen nautintoon ja idealismiin perustuva työnteko on Himasen mukaan ominaista informaatioyhteiskunnalle, jossa hakkerit levittävät sitä joka puolelle. Himasen teoriassa hakkeri voi olla kuka tahansa. Hänen ei siis tarvitse olla välttämättä kiinnostunut tietokoneista. Yhtä hyvin hän voi olla kiinnostunut vaikka tähtitieteestä.
    Himasen teoria menee metsään, koska hän väittää pienin varauksin, että tällainen idealismiin ja työstä nauttimiseen perustuva työnteko olisi jotain uutta ja erityisesti hakkereille ominaista. Tämä ei pidä paikkaansa.
    Väitän, että kauan ennen kuin sanaa hakkeri oli keksitty, tutkijat ympäri maailmaa tekivät työtään, koska he nauttivat siitä. Hakkerietiikkaa voisi siis yhtä hyvin kutsua vaikkapa tutkijaetiikaksi.
    Myös taiteilijoiden työn vaikuttimiin Himasen hakkerietiikan määritelmä sopii kuin nakutettu. Ja samaa voi sanoa sovellettuna vaikkapa sairaanhoitajista, virkamiehistä, poliitikoista ja maanviljelijöistä – tosin sillä erotuksella, että he eivät välttämättä tuota Himasen mukaan hakkerityölle ominaista ”informaatiota”. Mitä työllä tuotetaan on kuitenkin mielestäni epäolennaista.
    Hyvä rinnakkaisteos Hakkerietiikalle on hakkeriliikkeen historiasta kertova Kapinakoodi. Teos asettaa hakkerietiikan oikeisiin mittasuhteisiin.
    Kirjassa haastateltu hakkeri Olaf Kirch sanoo, että useimmat Linuxin kehittäjät joko opiskelivat tai työskentelivät yliopistoissa. Vapaiden ohjelmistojen kaltaiset hakkerien luomukset ovat siis pitkälti akateemisen perustutkimuksen tulosta. Myös tämä saa kysymään, miten hakkerien etiikka eroaa tutkijoiden etiikasta.

Puutteellisen teorian ohella Hakkerietiikassa on myös tarkkoja huomioita ja oivalluksia. Osa Himasen omia, osa muilta lainattuja. Suurin osa niistä tuntuu kuitenkin hakkerietiikka-teorian kehittelyn kannalta täysin irrallisilta.
    Pahimmillaan kirjan ajatuksenjuoksu on naurettavaa. Himanen kertoo esimerkiksi siitä, kuinka hakkereille työ on ilottelua. ”Joskus tämä ilottelevuus näkyy virtuaalitodellisuuden lisäksi myös ’lihatodellisuudessa’. Esimerkiksi Sandra Lerner on tunnettu paitsi yhtenä Internet-reitittimien luojana niin myös alastomana ratsastamisestaan”, Himanen kirjoittaa.
    Huomio siitä, että hakkerit eivät välitä toimeentulostaan, koska Coca-Colalla ja suklaapatukoilla voi elää, on suorastaan hölmö.
    Kirjoittamassaan viiden sivun mittaisessa prologissa Linus Torvalds kutsuu Pekka Himasta ja Manuel Castellssia yhteiskuntatieteiden suuriksi nimiksi. Ainakin tämän kirjan perusteella voi päätellä, että Torvalds ei tunne yhteiskuntatieteitä.
    Lisättäköön vielä, että Torvaldsin teksti on lähes sama kuin hänen monesti pitämänsä esitelmä. Castellsin teksti, kirjan epilogi, on puolestaan jonkinlainen suppea referaatti hänen aiemmasta tuotannostaan.
    Hakkeriuden salaisuuksiin pikaopasta kaipaaville suosittelen Glyn Moodyn kirjaa Kapinakoodi: Linus Torvalds ja vapaan ohjelmoinnin vallankumous. Sinänsä hiomaton ja rakenteeltaan vajavainen kirja pyrkii kertomaan hakkeriliikkeen historian.
     Kapinakoodissa on haastateltu lukemattomia hakkereita, jotka kertovat työstään ja saavutuksistaan. Eri ihmisten tarinat tietokoneohjelmien synnystä hakkeriyhteisössä ovat kiinnostavia ja valaisevia. Vaikka Kapinakoodista puuttuu analyyttisyys ja siinä on paljon ohjelmointiin perehtymättömälle vierasta sanastoa, kirja antaa hyvän käsityksen siitä, mitä hakkerit oikeastaan tekevät ja millaisia ihmisiä he ovat.

Heikki Valkama

Pekka Himanen: Hakkerietiikka ja informaatioajan henki. wsoy, 175 markkaa.
Glyn Moody: Kapinakoodi: Linus Torvalds ja vapaan ohjelmoinnin vallankumous. Tammi, 187 markkaa.