”Pikkusiskon hoitaminen viisi markkaa, roskien vienti kaksi markkaa, pesukoneen täyttö markan”, rallatteli pikkutyttö vanhassa lastenlaulussa. Siihen äiti vastasi, että ei kotitöistä kenellekään makseta: olihan hän itsekin hoitanut lastaan vuosikausia ”ilman palkkaa”.
Tulevaisuudessa vanhemmat eivät pääse enää yhtä helpolla, sillä lapsilla on nyt keino laskea kotityön kokonaistuotannon arvo: työhön käytettävä aika kerrotaan kotitaloustyötä tekevän palkalla. Tuloon lisätään pääoman kuluminen, brutto arvonlisäys ja välituotteet.
Palkkaa vaativa jälkikasvu voidaan kuitenkin edelleen tehokkaasti vaientaa, lohduttaa taloustieteilijä Johanna Varjonen. ”Mielestäni ihmisten omissa kodeissaan tekemästä kotitaloustyöstä olisi järjetöntä maksaa palkkaa, vaikka asiasta silloin tällöin keskustellaan.
”Varjosen mukaan ajatuksella palkanmaksusta spekuloidaan, koska kotityötä tekevät pitävät asemaansa epäoikeudenmukaisena työssäkäyviin verrattuna. Esimerkiksi kotiäideistä nykyinen päivähoitomalli ei ole tasapuolinen, koska kunta saattaa maksaa suurelta osin työssäkäyvän äidin lapsien päivähoitokulut.
”Tämä ei kuitenkaan riitä perustelemaan sitä, että kotitalouksissa ihmiset maksaisivat palkkaa itse itselleen”, Varjonen toteaa.
Varjonen on yksi Naisten talouskirjan kirjoittajista. Kyseessä on naiskirjoittajien laatima yliopistotason taloustieteen oppikirja, jonka taloustieteilijä ja taiteentutkija Tiina Vainio kokosi.
”Tavoitteena oli tehdä kirja, jossa naiset puhuvat itselleen läheisistä kysymyksistä taloustieteessä. Naisten taloustiedettä ei tarkastella kirjassa vain yhden ilmiön tai muutamien teorioiden avulla”, Vainio kertoo.
Kirjan näkökulma ei Vainion mukaan keskity feminismiin, eikä kirja pureudu pelkästään naisellisiksi koettuihin taloustieteen kysymyksiin. Tärkeää on hahmottaa toistaiseksi vähän tutkittu alue – antaa naisten taloustieteelle ääni.
”Naiset toki kirjoittavat taloustieteessä usein aivan samoista kysymyksistä kuin miehet. Tärkeää on kuitenkin huomata, että taloudellisessa päätöksenteossa miehiä ja naisia kohdellaan eri tavalla ja että kansantaloustieteen tieteelliset reunaehdot ovat usein miehisesti määriteltyjä”, Vainio sanoo.
Kodin taloustiede on oppiaine, joka on tutkinut kotitalouksien talousasioita jo vuosikymmenien ajan. Alaa ovat Suomessa hallineet perinteisesti naiset, mutta maailmalla sitä tutkivat myös miehet.
Rahan ja työn liikkeet kodeista eivät ole näkyneet kansantaloudessa, sillä niitä ei lasketa mukaan bruttokansantuotteen kaltaisiin mittareihin eikä huomioida talouden aikasarjoissa, jotka ovat kansantalouden tutkimuksen perusta. Varjonen uskoo, että tämä on yksi syy kodin taloustieteen vähäiseen suosioon politiikassa.
Kotitalouksien kansantaloudellinen merkitys voimistuu kuitenkin koko ajan. Merkitystä lisäävät esimerkiksi se, että monista kotien aiemmin itse tuottamista palveluista, kuten ruuanvalmistuksesta, on tullut tuotteita ja palveluita, joita ostetaan ja myydään.
Kodintaloustuotantoa ei voi viedä maasta eikä laskea pörssiin, mutta sitä on ehdotettu liitettäväksi turismin, terveyden ja ympäristönsuojelun tavoin ”omana tilinään” kansantalouden tilinpitoon.
”Kotitaloustyöhön lasketaan asumiseen, vaatetukseen, lasten- ja vanhustenhoitoon liittyvät tehtävät sekä lisäksi vapaaehtoistyö”, Varjonen sanoo.
Hänen mukaansa kotitaloustyön määrittely käy vaivattomasti miettimällä, mitkä kotityöt ovat työtä ja mitkä huvia. ”Kotitaloustyön tulee olla sellaista, että jonkun voisi palkata tekemään sen.
”Kotitalouden tieteellinen tutkimus herättää helposti vanhoja ennakkoluuloja, Varjonen miettii. ”Kotitaloustyöstä vaikean tutkimusaiheen tekee se, että jokainen kuvittelee tietävänsä asiasta kaiken. Kodinhoitohan on jokaiselle tuttu arkipäivän asia.
”Naisnäkökulma talouteen ei tarkoita pelkästään jonkin naiselliseksi mielletyn aiheen tutkimista. Se voi olla myös tieteellisten metodien kritiikkiä tai yksinkertaisesti sitä, että tutkitaan taloudellisten ilmiöiden vaikutusta naisten elämään.
”Naistutkimuksessa taloustiedettä kritikoidaan tieteellisestä positivismista, joka ei tunnusta riippuvuuttaan yhteiskunnallisista, patriarkaalisista reunaehdoista”, kertoo taloustutkija Leena Kerkelä.
Vaikka Kerkelä itse kirjoittaa naisista ja globaalista taloustieteestä, hän ei tunnustaudu feministisen taloustieteen kannattajaksi. ”Ei tieteen ole tarkoitus olla holistinen maailmankatsomus, vaan se voi rajoittua kuvaamaan jotain tiettyä maailman osa-aluetta. Mielestäni nykyisenlainen taloustiede onnistuu täyttämään tieteellisen paikkansa hyvin. Eri asia sitten on, miten taloustiedettä käytetään perustelemaan yhteiskunnallista päätöksentekoa.
”Kerkelä on huolissaan siitä, että yhteiskunnan ilmiöt palautetaan rationaalisen tuntuiseen talousretoriikkaan ja niiden vaikutuksia ihmisten elämään pidetään toisarvoisina.
”Esimerkiksi viimeaikaisessa pätkätyökeskustelussa ei tuotu tarpeeksi esiin sitä, että ilmiö koskettaa nimenomaan nuorehkoja naisia. Helsingin Sanomat jätti tämän hyvin tärkeän asian sivuhuomioksi.
”Naisnäkökulmaa voi soveltaa myös monien muiden talouden osa-alueiden, esimerkiksi työmarkkinoiden, tutkimukseen, Kerkelä uskoo. Hän itse tutkii naisten suhdetta globaaliin talouteen tarkastelemalla naisten mielikuvia, pelkoja ja toiveita, jotka saattavat usein olla erilaisia kuin miehillä. ”Naisnäkökulmaa tutkimuksissani on se, että pyrin liittämään tutkimustulokseni naisten käytännön elämään”, hän sanoo.
Kerkelän tutkima talouden kansainvälistyminen näkyy naisten arkipäivässä esimerkiksi kulutuksessa ja työmarkkinoilla. ”Naisvaltaiset alat, kuten kunnallisen sektorin ammatit, joutuvat miesvaltaisia aloja kovempaan myllerrykseen globaaleilla markkinoilla. Miehethän yleensä kansoittavat uuden talouden menestysalat, esimerkiksi tietotekniikan.
”Tämä vaikuttaa Kerkelän mukaan siihen, että naiset pelkäävät globalisoituvaa taloutta enemmän kuin miehet. Toisaalta silloin kun naiset astuvat globaaliin rahamaailmaan, he pärjäävät siellä jopa miehiä paremmin.
”Maallikkokäsitys siitä, että miehet suhtautuisivat talouteen objektiivisemmin kuin tunteenomaiset naiset, ei pidä paikkaansa. Jos nainen lähtee mukaan sijoitusmaailmaan, hän voi usein olla miestä paljon rationaalisempi sijoittaja, joka tekee ratkaisut harkiten tietojen pohjalta. Miehet taas saattavat olla liian rohkeita ja sortua tunnepitoisiin ratkaisuihin.
”Naisten talouskirja (toim. Tiina Vainio). Gaudeamus-kirja, 139 mk.
Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva: Jenny Eräsaari
