20. lokakuuta 2000
Teksti:

Espoon kaupungilla on tapana palkita viranhaltijansa ”fossiililomalla” 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Äitini sai vaaditut vuodet täyteen, ja minä pääsin viikoksi tuuraamaan häntä kuvaamataidon – tai kuten nykyisin sanotaan, kuvataiteen – opettajana. Tiesin ennalta kaksi asiaa. 1. Kuitinmäen koulussa opetus on ilmaisutaitopainotteista, ja koulu sijaitsee paremman keskiluokan lähiössä Etelä-Espoossa. Koulun oppilaiden ei siis pitäisi olla pahimmasta päästä, sillä he ovat sentään pyrkineet opinahjoonsa vapaaehtoisesti. 2. Äitini kutsuu oppilaitaan ”vittukansaksi”.

Maanantai Pääoven eteen on pysäköity poliisiauto. Opettajanhuoneessa kahvitellaan kuitenkin kaikessa rauhassa. Poliiseista tai yhteiskunnan vastaisesta toiminnasta en kuule mitään. Marssin ensimmäiselle tunnilleni, ja poliisiauto jää minulle ikuiseksi arvoitukseksi.
7B:n tunnin aloitus pitkittyy kuraattorin esitellessä aluksi työtään. Päästessäni itse ääneen hälinä vain yltyy. Sijaisina toimineiden kertomusten perusteella tiedän, että ensimmäiset kaksi minuuttia ovat ratkaisevia. Minut joko hyväksytään tai nujerretaan.
Luokan vilkkaimmat herjaavat toisiaan ”böökiksi” ja ”neekeriksi”. Riitapukareiden välejä selvitellessäni minulta kysytään, olenko poliisi tai ”oikeasti kovis”. Vastaan olevani ”tappaja”. Pojat kirkuvat nauraen kuin naiset kauhuelokuvissa. Olen selvästi läpäissyt testin.
Välitunnilla kuraattorin tutustumiskäynnin kysymyksille seksi- ja päihdekokemuksista hymistään ääneen. ”Tuo, tuo ja tuo on harrastanut jo seksiä”, viittoilee eräs nuorimies. Koska osoitellut eivät punastu, en pysty uskomaan väitteiden esittäjää. Tai kuka näistä tietää.

Tiistai Aamulla kohtaan 9. luokan valinnaisen ryhmän, jossa enemmistö on tyttöjä. Aamunavauksessa korostetaan ”luokkahengen tärkeyttä”, minkä jälkeen oppilaat alkavat kaivertaa grafiikkaa ohjeideni mukaan. Luokan ainoat pojat työskentelevät äänettöminä kuin kaksi zen-mestaria.
Kuvistunneillahan saa keskustella. Joku puheliaampi aloittaa ajankohtaisista olympialaisista: ”Kaikki australialaiset ovat saman näköisiä.” ”Ja ruotsalaiset”, lisää vierustoveri.
Eräs neiti on tuohtunut kultamitalisti Arsista: ”Sillä on kaljamaha, hyi!”
”Ei ulkonäöllä ole väliä ”, vastaa joku.
”Kyllä mä kaipaan edustavaa suomalaisedustusta”, tyttö jatkaa. ”Jos urheilee, täytyy olla sporttisen näköinen!”
”Ulkonäöllä ei ole väliä”, vastaavat toiset kuorossa. Neidin posket rupeavat punottamaan.
Keskustelu siirtyy miehiin yleisesti: ”Ei kukaan voisi seurustella vaan sen takia, että joku on hyvän näköinen.”
”Alkuun se voi olla syy.”
Neiti kokoaa itsensä ja ilmoittaa ”äiskänsä” pitävän lyhyistä miehistä: ”Ja ehkä minäkin, mutta en mä itseäni lyhyemmistä.”
Lopulta ollaan yksimielisiä ainakin yhdestä asiasta: ”Miehen pitää olla pitempi kuin ite.”
Iltapäivällä 7C ei muista enää ripaustakaan aamunavauksen sanomasta. Luokan ”kingi” on Suaib eli ”Suba”. Jatkuvaa vierustoverin tönimistä säestää pöydän rummutus, jonka perustellaan olevan ”treenaamista”: ”Mun kotimaassa miehet soittaa aina tällaisia kainalossa pidettäviä rumpuja.”
Piirustusaihe on sama kuin kaikilla 7. luokilla, eli kahden olennon tai olion risteytys. Joku kysyy: ”Kelpaako Ville Valo ja Jimi Pääkallo?”
Esitän kysyjälle toiveen, että hän miettisi esimerkiksi ihmisen ja eläimen risteytystä. ”Onhan ihminenkin eläin.” Samalla eräs pellavapää ”pudottaa” väriliitunsa rikki lattialle.
Lassiksi kutsuttu on luokan kiusattu. Hiljaisen ja silmälasipäisen pikkumiehen vinoillaan ”tehneen syntistä” eli polttaneen tupakkaa tai pilveä. ”Me kerrotaan sun isälle ja äidille”, pari tyttöä hihkuu.
”Ei kannata”, huutaa joku, ”ne tekee sitä samaa.” Lassi puhkuu työnsä äärellä ja yrittää torjua syytökset vaisulla menestyksellä.
Herjoista ja tönimisestä huolimatta Lassi onnistuu saamaan työnsä melkein valmiiksi. Liidut pudottanut pellavapää ilmoittaa päivän saldoksi ”tehneensä rei’än kumiin”. Kumi on vieläpä koulun, ei oma.

Keskiviikko Vastassani on jälleen 7B, ja väki on hieman uskaliaampaa kuin maanantaina. Joku sutkauttaa kielletyn sanan ”vittu”, minkä jälkeen odotellaan reaktioitani. Näyttelen vakavaa ja herätän suurta tirskuntaa.
Joku kysyy, olenko käynyt White Housessa. Sanon käyneeni edustalla. ”Whitehouse piste com, ne on seksisivut!”
Luokan vilkkain jatkaa: ”Onko sulla muijaa?” En vastaa kuin hymyilemällä.
”Aiotsä valottaa meille sun seksielämääs vai?” Sanon, etten aio valottaa heille mitään itsestäni. ”Miksi et?”
Välitunnilla ohitan tyttöporukan, josta vieno ääni kysyy perääni: ”Opettaja, onko vittu ruma sana?”

Torstai Tieto sijaisuudestani on kiirinyt ympäri koulua. Musiikkiluokka 7A ottaa minut vastaan aplodein ja hurrauksin. Kerron, etten ole kuvaamataidon opiskelija ja saan lisää aplodeja ja hurrauksia: ”Sä et tykkää kuviksesta? Jee!!!”
”Saadaanko me laulaa samalla?”
”Musiikki soi meidän päässä ja sen on pakko päästä ulos. ”
Kysyn virnuillen: ”Oletteko te Fame?” Vastaukseksi minulle huudetaan: ”Ei, me ollaan 7A!”
Piirtämistä tahdittavat popklassikot ja kansanlaulut. Pojat säestävät rummuttamalla pöytiä ja murisemalla möreästi mutta harmonisesti.
Toisten töiden etenemistä seurataan ihastellen ja kannustaen. Kukaan ei tappele tai laiskottele. Ei edes kukaan pojista. Kysyessäni eräältä työnsä keskeneräisyyttä epäilevältä, lopettaako hän myös musiikkitunneilla soiton kesken kappaleen, saan nopean vastauksen: ”Musiikkia ei saa koskaan verrata kuvikseen!”

Perjantai Viimeinen päivä. Aamulla pidän luokanvalvojan tunnin 9D:lle. Uusien lukujärjestysten jälkeen jaan välitiedotteet, joissa oppilaiden tulee arvioida tämänhetkistä koulumenestystään. Melkein jokainen tuntee olevansa kiitettävässä tai vähintään hyvässä opiskeluvedossa.
Viikon viimeisellä tunnilla vastassani on 7C. Suba heiluu tuttuun tyyliinsä, mutta en jaksa enää olla hänen henkilökohtainen erotuomarinsa.
Pellavapää pudottaa liitunsa jälleen lattialle. Tällä kertaa poimiminen on erittäin raskasta. Poika yrittää jättää touhun sikseen, mutten anna periksi.
Selvästi nöyryytettynä hän palaa paikalleen, mutta hänen jutuiltaan ja nyrkeiltään ei kukaan pääse rauhaan. Poika perustelee, ettei käskyilläni ole väliä, koska olen sijainen.
Sanon olevani hänen isänsä ja tulevani hänen painajaisiinsa, jos hän ei rauhoitu. Aloillaan olo kestää noin kolme minuuttia.
Alan epäillä, olenko tekemisissä aitojen teinirikollisten kanssa. Vierustoveri kätyrinään pellavapää uhkaa antaa minulle koulun jälkeen ”turpiin”. Vastaan ivallisella hymyllä ja lähden jälleen erottamaan Subaa tämän vierustoverista.
Naama hehkuen Suba kysyy: ”Luuletsä että me välitetään toisistamme? Ei todellakaan. Sä sentään välität.”
Olen aivan äimänä: ”Minäkö välitän teistä? Luuletko että minä välitän teistä?” Pojan ilme on hyvin pettynyt.
Lopetan tunnin reilusti ennen virallista aikaa, koska kaikki ovat saaneet työnsä loppuun pellavapäätä lukuun ottamatta.
Poistun koulusta saamatta turpiini. Tyttölauma katsoo pihalla uteliaasti perääni. Sijaisuuteni on ohi.
En muistele Kuitinmäen oppilaita pahalla, sillä he olivat vain huomionkipeitä älyllisiä ja energisiä ihmisiä. Kiitän silti kohtaloani, ettei opettajuus ole kutsumukseni. Seura voisi herkästi tehdä minut kaltaisekseen.

Viljami Puustinen
Kuva: Kuitinmäen koulun oppilaat