12. toukokuuta 2000
Teksti:

Muslimit ovat uskonnollisia kiihkoilijoita, eurooppalaiset järkeilevät kylmästi. Tuttu mielikuva, mutta väärä. Uskonto ohjaa voimakkaasti yhdentyvää Eurooppaa, vaikka me emme sitä aina ymmärräkään.
    Uskonnon ja politiikan avioliitto yhdistetään yleensä vain kriisialueisiin, kuten Lähi-itään, Pohjois-Irlantiin, Balkanille tai Kashmiriin.Ajattelemme, että muslimit ovat fundamentalisteja ja Eurooppa on järjen ja sivistyksen maanosa, jossa uskonto on ajattelun ulkopuolella.Uskonto on kuitenkin edelleen elimellinen osa politiikkaa myös Euroopassa, aivan kuten Machiavelli esitti 500 vuotta sitten.
    ”Uskonto on kasvanut kiinni kulttuuriimme ja ajatteluumme. Se on ollut joskus niin voimakkaasti läsnä, että näkyy edelleen kaikkialla”, väittää valtiotieteen tohtori ja tutkija Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta.
    Kylmän sodan päättymisen jälkeen oli erityisesti amerikkalaisilla tarve löytää uusi vastakkainasettelu ja sellainen löytyi: Jihad vastaan McWorld. Politiikan tutkija Samuel Huntington ennusti seuraavaa suurta konfliktia kristikunnan ja islamilaisen maailman välille. Perinteisessä länsi vastaan muut -ajattelussa on kuitenkin aukkoja: se väheksyy globalisaation vaikutuksia ja olettaa, että uskontokunnat olisivat yhtenäisiä.
    ”Ajatus yhtenäisestä kristikunnasta on utopia”, Teija Tiilikainen toteaa.Poliittisesta islamista Lapin yliopistossa väitellyt Aini Linjakumpu ei myöskään pidä muslimeja yhtenäisenä uhkana kristikunnalle, saati Euroopalle:
     ”Ajatus sivilisaatioiden välisestä konfliktista on liian abstrakti. Paikallistasolla on toki mahdollista, että eri uskontojen edustajat joutuvat konfliktiin uskontojen takia”.

Euroopan kolmijako

Euroopan unioni jakautuu Teija Tiilikaisen mukaan kulttuurisesti ja poliittisesti edelleen uskonpuhdistusten rajojen mukaan: katoliseen, kalvinistiseen ja luterilaiseen Eurooppaan.”Katolinen Eurooppa pyyhältää täyttä höyryä kohti liittovaltiota, sillä katolisessa kulttuurissa päämääränä on kristillinen valtio. Ajatus periytyy Paaviin. Katolisilla on valmius ajatella valtiota osana isompaa perhettä”, Tiilikainen selvittää.
    Katolisten alueiden kristillisdemokraattiset ja kristillissosialistiset puolueet ajavat edelleen kiivaimmin integraatiota EU:ssa. Kristinuskon vaikutus näkyy katolisilla alueilla politiikassa jopa puolueiden nimissä.Brittein saaret ja Hollanti kuuluvat kalvinistiseen kulttuurialueeseen. ”Siellä kasvaa poliittinen liberalismi, äärimmäinen yksilöajattelu, joka on kauppakansojen ajattelua”, Tiilikainen kertoo.
    ”Kalvinistien on helppo sopeutua integraatioon – niin kauan kun se vie kohti yhä suurempia vapauksia, vapaata markkina-aluetta.” Uskonto ei ole yhtä avoimesti mukana puolueohjelmissa kuin katolisella alueella.
    Protestantit erottivat jo 1500-luvulla poliittisen ja kirkollisen vallan toisistaan. Luterilaisessa Pohjois-Euroopassa ajatellaan valtiokeskeisesti: valtion tulee olla ylin auktoriteetti.”Meillä ei saa sanoa, että liittovaltiossa valtiosta tulee osavaltio, joka on menettänyt suvereniteettinsa”, Tiilikainen toteaa. Tanskalla, Norjalla ja Ruotsilla onkin ollut vaikeinta sopeutua EU-integraatioon.
    Suomi on poikkeus historiallisista syistä. Mielipidetutkimusten mukaan turvallisuus itänaapuria vastaan oli tärkeimpiä syitä suomalaisten EU-jäsenyydestä äänestettäessä.

Muslimeista EU:n viides kolonna?

Yleiseurooppalainen nationalismi ei ole vielä syntynyt, mutta sellainen saattaisi herätä, mikäli EU-kansalaiset kokisivat yhteisen uhan ulkopuolelta. Tiilikaisen mukaan ainoa mahdollinen uhka voisi olla epävakaa Venäjä, ei islamilainen maailma, saati EU:ssa asuvat viisi miljoonaa muslimia.
    Islamista väitelleen Aini Linjakummun mielestä muslimiterroristien väitetyssä uhkassa on paljon samaa kuin poliisin huumepuheissa: turvallisuusorganisaatiot käyttävät pelotteita hyväkseen saadakseen lisää voimavaroja.
    ”Meillä länsimaisilla ihmisillä on niin suuri ego, että suhteutamme kaikki maailman tapahtumat itseemme”, Linjakumpu ihmettelee. Uskonnollinen ääritoiminta kohoaa yleensä omien valtioiden autoritäärisiä valtiojohtoja vastaan.
    ”Kiivaastikin länttä vastustava retoriikka on yleensä suunnattu sisäpolitiikkaan. On kaukaa haettua väittää, että ääriliikkeet olisivat syntyneet horjuttamaan länsimaista yhteiskuntajärjestystä.”

Demokratia sopeuttaa

Iranin keväisissä parlamenttivaaleissa uudistuslinja voitti selvästi vanhoillisen uskontosiiven, joka on ollut vallassa vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta asti. Linjakumpu pitää Iranin demokraattista muutosta hyvänä esimerkkinä muillekin muslimimaille.
    Länsimaat kuitenkin tukevat monissa maissa autoritäärisiä, epädemokraattisia valtiojohtoja. Syynä on pelko uskonnollisen terrorismin leviämisestä. Linjakummun mukaan demokraattisia prosesseja tulisi silti tukea, sillä radikalismi kumpuaa juuri vaikuttamisen mahdottomuudesta.
    Vähemmistöille tulisikin sallia integroituminen yhteiskuntaan, niin Suomessa kuin muualla EU:ssa. ”Englannin pakistanilaiset ovat siitä hyvä esimerkki”, Linjakumpu toteaa. EU-parlamentissa on kaksi pakistanilaisperäistä brittiä, jotka ovat muslimeja. Pakistanilaiset ovat muutenkin aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia Britanniassa.
    Linjakumpu ei usko, että EU:n viisi miljoonaa muslimia muodostaisivat yhteistä poliittista liikettä. Siirtolaisten poliittinen aktiivisuus kulkee sukupolvissa. Ensimmäinen sukupolvi yrittää lähinnä vain sopeutua.”Toisen ja kolmannen polven siirtolaiset ovat yllättävänkin radikaaleja. He yrittävät metsästää juuriaan”, Linjakumpu kertoo.
    Esimerkiksi Suomessa on havaittavissa täällä varttuneiden somalinuorten uskonnollista radikalisoitumista.”Suomalainen yhteiskunta ottaa edelleen vastentahtoisesti uusia kulttuureja vastaan. Kyllä se aiheuttaa nuorissa vipinää, jos ei esimerkiksi saa millään töitä.”
    EU:ssa ei ole ollut suuria muslimien ja kristittyjen välisiä konflikteja – jos Saksan turkkilaiskysymystä ja Ranskan 90-luvun alun huivijupakkaa ei oteta lukuun.Suomessa islamilainen yhteisö on ollut vielä näkymätön.”Uskon, että meilläkin saattaa olla profiilin nostoa edessä”, Linjakumpu sanoo. Poliittista aktivoitumista on luvassa suurimmissa kaupungeissa.
     Helsingissä yhteisön koko saattaa jopa riittää omaan poliittisen ryhmän perustamiseen.”Se ei ole paha asia. Suomessa keskustelu monikulttuurisesta yhteiskunnasta on vielä edessä. Nyt on puhuttu vasta pakolaisista.”

”Uskonto ei näy europarlamentissa

”Raamattua tai Koraania ei europarlamentissa heilutella. Kristillisen liiton europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan mukaan uskonto onkin EU:n rakenteissa ”kuten rauta betonissa”.
    Kristillisdemokraattinen aatemaailma näkyy kuitenkin selvästi. ”Esimerkiksi EU:n ihmisoikeusasiakirjaa viilatessa esitettiin useita perhearvojen kunnioitusta korostaneita puheenvuoroja”, Korhola kertaa kristillisestä arvomaailmasta kummunnutta keskustelua.
    ”Eurooppa on jo kauan sitten oppinut, että uskontopuolueissa ei ole mitään järkeä. Tie kuljettiin loppuun jo veristen uskonsotien aikana. Uskontunnustuksista ei ole yhteiskuntajärjestyksen pohjaksi”, Korhola toteaa. Uskonto voi kuitenkin inspiroida ihmisiä osallistumaan politiikkaan.
    ”En edes hyväksy uskontopuolueen käsitettä. Silloinhan pitäisi hyväksyä, että jos joku perustelee poliittisia asioita Raamatulla, toinen vetoaa mormonikirjaan ja kolmas Koraaniin. Se olisi mieletön soppa”, Korhola sanoo. ”Brysselissä se tajutaan, vaikka Suomessa aina ei.
    ”Korholalla on selkeä näkemys politiikan ja uskonnon työnjaosta: ”Lainsäädännöllä ei voi yhteiskuntaa hengellistää, eikä se ole sen tarkoitus. Kirkon tehtävä on aivan eri kuin kristillisen puolueen tehtävä.
    ”Hän kannattaa puolueensa nimenvaihtoa eurooppalaiseen malliin kristillisdemokraattiseksi puolueeksi.”
    Tavoitteenamme on luoda puolue, joka tunnustaa avoimesti ja läpinäkyvästi kristilliset arvonsa, mutta ei harjoita hengellistä väkivaltaa. Jumalan nimeen vetoamalla hämmennetään niin suuria tunteita, että siihen liittyy todella suuri vastuu.
    ”Korhola ei periaatteessa usko erillisen, kristillisen politiikan mahdollisuuteen. ”Olisi katastrofi, jos politiikkaan mentäisiin käännyttämään ihmisiä. Se ei tarkoita, että kristillisyydestä pitäisi vaieta politiikassa.

Jan Erola
Piirros Sanna Skants