03. maaliskuuta 2000
Teksti:

Kiasman kevään suurnäyttely on uusinta mediataidetta esittelevä Outoäly.
    Näyttelyyn on koottu kansainvälisiä tekijöitä ja taideteoksia, joista osa on toteutettu nimenomaan Kiasmaa varten. Tuloksena on hämmentäväkin kokoelma keskenään totaalisen erilaisia teoksia.
    Valikoima ulottuu Arno Coetzenin ja Rene Bosman tietokonepelihahmo Lara Croftia esittävästä mosaiikista Mika Taanilan videoon, jossa robotit pelaavat jalkapalloa. Tarjolla on puhuva pää, lonkeromaisia olioita tai esineitä tunnistava tilateos.
    Näyttely pohtii, miten tietokone on viime vuosikymmenien aikana mullistanut yhteiskuntaa. Historiallisesti superälyn ajatus voidaan palauttaa jo yli 300 vuoden taakse.

Inhimillinen kone

Outoäly kuulostaa mielenkiintoiselta ja vakuuttavalta. Vierailin näyttelyssä mediadesigner Kimmo Karin kanssa. Kari työstää tällä hetkellä Akvaariota, interaktiivista tv-ohjelmaa, joka on Taideteollisen korkeakoulun medialaboratorion uusimpia hankkeita.
    Karin mielestä uusmediataiteessa on varsin yleistä se, että moniin teoksiin yhdistetty teoriarunsaus naamioi niiden teknistä kömpelyyttä.
    Teknistä taituruuttakin löytyy. Esimerkiksi David Rokebyn The Giver of Names -tilateos, joka tunnistaa kamerasilmällään lähes reaaliaikaisesti korokkeelle nostettavia esineitä.
    Kenneth Rinaldon
Autopoiesis kirvoittaa Kimmo Karista spontaaneimman innostuksen. Teoksessa puusta ja siimoista rakennetut robottikädet reagoivat tunnistimillaan toisiinsa ja katsojiin kääntyilemällä ja ääntelemällä.
    ”Tunnelma on kuin navetasta, jossa lehmät kurkottavat nuolemaan sinne tullutta ihmistä. Puu antaa materiaalina vanhanaikaisia tunnelmia ja teos vaikuttaa ihmisläheiseltä.”
    ”Tässä rupeaa miettimään, onko tavallaan primitiivisesti esille jätetty tekniikka muotia. Teokseen voi mennä sisään ja ymmärtää heti jotakin siitä. Kuitenkin siitä voi lukea lisää ja syventää tietojaan ja ymmärrystään.”
    Myös Perry Hobermanin Zombiac tekee Kariin vaikutuksen. Zombiacissa 1970-luvun monitoreista koottu installaatio ääntelee ja vilkuttaa valojaan simuloiden erilaisia keskustelutyyppejä.
    ”Tämä suuntautuu katsojaa kohti. Hupaisaa, että vanhat koneet on revitty tyhjiksi ja niihin on laitettu lamppu koneen aivojen tilalle. Idea on hyvä, eikä katsojalle tule sellaista oloa, ettei hän ymmärrä mitään. Yksi parhaista.”

Media-arkeologiaa

Osa teoksista ilmeisesti kommentoi tekoälyn historiaa, mutta ilman asiantuntijuutta tai näyttelyluetteloa katsoja jää hienojen ideoiden ulkopuolelle.
    Näyttelyluettelo liikkuu uusmedian tutkimisen ja tekemisen syvissä vesissä ja tarjoaa runsaasti taustatietoa teoksista ja uusmediasta muutenkin.
    Näyttelykuraattori ja mediatutkija Erkki Huhtamon mielestä Outoäly on tarkoitettu näyttelyksi, joka tuo esiin tämän hetken mielenkiintoisinta mediataidetta, mutta pohtii samalla myös taiteen paikkaa media- ja teknokulttuurissa, niin menneisyyden, nykyisyyden kuin tulevaisuuden näkökulmasta.
    Historiaa on media-arkeologinen esinegalleria, johon on koottu automaattien ja tekoälyn kehitystä havainnollistavia esineitä 1800-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Media-arkeologiaan kuuluu tässä valikoimassa yhtä hyvin soittorasia mekaanisine apinoineen kuin IBM:n Think-kyltti.
    Kimmo Kari huomauttaa uuden median tekijöiden jakautuvan kahtia, sillä osa on hyvin kiinnostunut teoriasta, mutta toiset taas eivät. Asetelma aiheuttaa ongelmia mediataiteen käyttäjäystävällisyyden suhteen.
    ”Miksi katsoja tarvitsee opastusta koko ajan? Täytyy lukea näyttelyluetteloa pitkään ennen kuin ymmärtää, mistä tässä on oikeastaan kysymys. Aina välillä kohtaa teoksen, joka näyttää ammentavan kaiken vanhojen James Bond -elokuvien estetiikasta.”
    ”Uuden median ongelma on se, että ei ole olemassa yhtä standardia, ei perinnettä eikä yhteisiä arvostelukriteerejä”, Kari huomauttaa.
    Näyttelyn moninaisuudessa vaikutelmat vaihtelevat hämmennyksestä innostukseen, meditatiivisesta hiljaisuudesta jatkuvaan äänimuuriin.Viimeiseksi mielikuvaksi kaikkia aisteja koettelevasta näyttelystä jäi hupaisa ja lohdullinen vaikutelma kaikessa inhimillisyydessään.
    Jean-Pierre HÚbertin
Ulysses-teoksen hiekkaan kuvioita piirtävä metallikuula oli täysin liikkumatta ja paikoillaan. Hiljainen ja osoittelematon käsitetaideteos ei tehnyt kerta kaikkiaan mitään. Salivalvoja kertoi ihmetteleville, että välillä kuulan täytyy levätä.

Outoäly Kiasmassa 12.2.-28.5.
Ti 9-17, ke-su 10-22. Liput 25/20 mk. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Juha-Heikki Tihinen