Suomessa on 750 000 alle kolmekymppistä äänestäjää. Näin suurella joukolla saisi aikaan vallankumouksen. Valitettavasti yhteiskunnallisesti suuntautuneet nuoret touhuavat yhä enemmän vain kansalaisjärjestöissä, eivät poliittisissa puolueissa – saati vaaliuurnilla.
Suora toiminta on toki kannatettavaa. Sen avulla kaadettiin esimerkiksi MAI-sopimus.
F5-kansalaisjärjestö vaatii ääneen akateemista vapautta tavalla, jolla viralliset opiskelijajärjestöt eivät uskalla. Mutta kun kädenvääntö opinto-oikeuden rajaamisesta on ohi, yksittäiseen asiaan keskittynyt liike kuihtuu pois.
Samaan aikaan eläkeläisjärjestöt ovat muuttumassa etujärjestöiksi, joiden painoarvo politiikassa kasvaa. Myös puolueiden jäsenistö muuttuu yhä harmaapäisemmäksi. EVA:n raportin mukaan Suomessa työikäisten eli 15 – 64-vuotiaiden määrä vähenee vuoteen 2030 mennessä yli 380 000 henkilöllä ja 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa runsaalla puolella miljoonalla.
Tulevaisuudessa ollaan helposti tilanteessa, jossa eläkeläisillä miehitetyillä poliittisilla puolueilla ei ole mitään mielenkiintoa kuunnella nuorten ääntä. Silloin on turha vaatia yhteiskunnallisia muutoksia parlamentaarisin keinoin. Nuoria ei nytkään juuri kuunnella päätöksenteossa. Demarien Osku Pajamäki kuvaa tilannetta hyvin: ”Suomalainen lehmäkin saa enemmän tukea yhteiskunnalta kuin opiskelija.”
Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt eduskunnan apulaisoikeusmies Pirkko K. Koskinen vaati, että eläkeläisiltä pitäisi viedä äänioikeus. Äänioikeuden rajausta tuskin kannattaa suunnitella, mutta muita radikaaleja tekoja kylläkin. Nuoret voisivat käydä esimerkiksi äänestämässä – nuoria. Vallankumous alkaa vaaliuurnilta.
Jan Erola
päätoimittaja
Vastapääkirjoitus: Perustetaan puolue
Vallankumous-sanaan ihastunut päätoimittaja Erola kehottaa nuoria äänestämään eduskuntavaaleissa nuoria ehdokkaita. Erola ei tunnu tajuavan, että puolueissa nuorista tehdään yleensä maskotteja, joiden tehtävänä on kuuliaisesti sanoa, mitä isot pojat käskevät. Puoluekurin luvatussa maassa linjasta poikkeavia tapauksia lyödään karttakepillä sormille. Esimerkiksi kelpaa demarien Osku Pajamäki, joka sai satikutia erehdyttyään lausumaan, että mietoja huumeita kokeilleita nuoria ei pitäisi syyttää oikeusistuimissa. Systeemi pakottaa nuorisopoliitikot varjelemaan sanomisiaan hysteerisesti, muuten ura hierarkiassa katkeaa.
Vaikka vaatiikin parlamentarismia, Erola on ihastunut myös F5-järjestön tapaan ajaa akateemista vapautta. Vanhana viuhahtajana tunnettuun päätoimittajaan ilmeisesti vetoaa pesäpallomailojen kanssa munasillaan heiluminen (ks. painetun lehden sivu 4). Ikävä kyllä näissä karnevaaleissa Kolmen sepän vaalimökillä esitteitään jakavien eläkeläiskansan ehdokkaiden on helppo räkäisesti nauraa pippeleitään heilutteleville pojuille.
Nuorten asema on puolueille täysin yhdentekevä. Nuorten äänestäjien avointa halveksuntaa osoittaa se, että puolueet ovat keksineet ottaa listoilleen maskottien rinnalle myös nuorille tarkoitettuja julkkisehdokkaita, sinnemäkiä ja karpeloita. Karpela vai nuorekas homo politicus, siinä vasta ongelma.
Aito vallankumouksellinen ratkaisu olisi oman nuorisopuolueen perustaminen. Veronalennuspuheiden esiintyminen liki joka puolueen agendalla paljastaa, minkä kansanosan asialla jo näissä vaaleissa ollaan: aktiivisesti äänestävän keskiluokan. Sitä mukaa, kun suuret puolueet ryhtyvät yhä estottomammin suosimaan suuria ikäluokkia, syntyy aito tilaus nuorisopuolueelle.
Jaakko Lyytinen
missä viipyy tämän sukupolven vihreät?
