05. helmikuuta 1999
Teksti:

Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisella laitoksella muhii suuren luokan kulttuuriskandaali: viron ja unkarin kielten opetus on vaakalaudalla. Yliopistolla ja humanistisessa tiedekunnassa ollaan soveltamassa uutta rahanjakomallia siten, ettei laitokselle jää muuta vaihtoehtoa kuin olla täyttämättä avautuvia professorin- ja lehtorinvirkoja. Pelkällä lehtorivoimalla tuskin leivotaan viron kielen maistereita.
    Koko yliopiston rahoitusmalli-keskustelua on leimannut vastuunpakoilu: rahaa jaetaan mekaanisen laskentamallin taakse piiloutuen. Ensin yliopisto juustohöylää tiedekunnilta rahaa, sitten tiedekunta höylää laitoksilta.
    Yliopiston rehtori Kari Raivio ilmoitti virolaisen Postimees-lehden haastattelussa (21.1.), että ”emme ole päättäneet lopettaa viron kielen opetusta emmekä mitään muutakaan ainetta”. Rahahanojen kiristämisestä johtuva professuurien ”mekaaninen täyttämättä jättäminen” on kuitenkin sama asia. Nykyjärjestelmässä ei vain ole teloittajaa: laitoksen on suoritettava oma armomurhansa. Se saa itse määrätä mistä säästöt on toteutettava. On ilmeisesti täysin suomalais-ugrilaisen laitoksen sisäinen asia opetetaanko Suomessa enää viroa pääaineena.
    Sivistys ja kulttuuri eivät ilmeisesti enää kelpaa perusteluiksi koulutuspoliittisissa kädenväännöissä. Onneksi suomalais-ugrilaisia kieliä voi puolustaa muullakin kuin heimoaatteella: Viro ja Unkari ovat jonon kärjessä matkalla Euroopan unioniin. On sekä taloudellisesti että ulkopoliittisesti Suomen etu, että maassamme koulutetaan jatkossakin viron ja unkarin kieliä laajasti taitavia ihmisiä.

Jan Erola
päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Salaliiton ääriviivat

Kun kuulette päätoimittaja Erolan lausuvan sanan Viro, varautukaa epämääräiseen tunnekuohuun. 1980-luvulla Erola oli vapaustaistelija, joka vaati Virolle itsenäisyyttä. 1990-luvulla sama tuohtumuksen puna leviää hänen kasvoilleen, kun on kyse heimokansan asiasta.
    Tällä kertaa Erola on tuohtunut jopa aiheesta. Helsingin yliopiston uudessa rahanjakomallissa on sellaisia puutteita, että puistattaa. Kulttuuriskandaalia hokevien kannattaisi kuitenkin pohtia rahanjakomallia muutenkin kuin sukukansakielten kohtalonkysymyksenä. Viron sijaan pitäisi puhua viroista.
    Helsingin yliopiston rahanjaossa on vuoden 1998 alusta lähtien jaettu rahaa painottamalla tutkimusta perusopetuksen kustannuksella. Jatkotutkintojen ja ”tehdyn tutkimuksen” perusteella maksetaan puolet tiedekuntien pelimarkoista. Samaan aikaan perustutkinto-opiskelijoiden määrää kuitenkin nostetaan useimmissa tiedekunnissa. Lopputuloksena on nerokas nollasummapeli, jossa on vain häviäjiä ja katkeria häviäjiä.
    Yliopiston henkilökunta yrittää samaan aikaan järjestää leikatuilla resursseilla opetusta ja tehdä tutkimusta, jonka avulla resurssit jaetaan. Ainoa ratkaisu skitsofreenisessa pattitilanteessa olisi virkojen lisääminen, ei leikkaaminen.
    Uusi rahanjakomalli, kuten uhkailtu viiden vuoden giljotiinikin, tähtäävät jo selvästi EU:ssa valmisteltavaan korkeakoulututkintojen yhdenmukaistamiseen eli harmonisaatioon. Italian, Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian opetusministerien tekemä aloite johtaisi opiskeluaikojen ja tutkintojen sekä opintojen sisältöjen yhdenmukaistamiseen EU:n alueella.
    Jos rajoitumme puhumaan Virosta, jäävät todellisen salaliiton ääriviivat hämärän peittoon.

Jaakko Lyytinen
rahajagamissnsteemi haised