Koneteekkari Viku Perälä on automiehiä. Tarkemmin: Mini-miehiä. Perälän isällä on ollut Mini vuodesta 1960, heti kun niitä vain sai Suomesta. Poikakaan ei ole muulla suostunut ajamaan.
”Olen ollut uskollinen Mineilleni. Yksikään ei ole vapaaehtoisesti käsistäni eteenpäin lähtenyt. Sekin meni rusinaksi kolarissa”, Perälä kertoo.
”Minin passiivinen turvallisuus on kokoon nähden varsin hyvä. Aktiivinen turvallisuus on ehdottoman hyvä. Sillä on loistavat ajo-ominaisuudet, ja pienen koon ansiosta siihen ei edes osu helposti”, Perälä naurahtaa. ”Mini on lisäksi helppo huoltaa. Sen vain kaataa kyljelleen, jos tarvitsee ronkkia pohjaa.”
Auto on niin kevyt, että sitä voi työntää itsekseen. Talvella niin saattaa käydäkin, sillä Minissä ei heikon rengassaatavuuden takia tarvitse käyttää talvirenkaita.
Perälän autotallissa Satakunnassa Luvialla on kolme Miniä: avoauto, viritetty leikkikalu ja käyttöauto. Kaikilla saa ajella maantiellä, vaikka keskimmäinen kiihtyy kuudessa sekunnissa nollasta sataan. ”Huippunopeus on yli kaksisataa”, hän kertoo.
Sen jälkeen kun Perälä oli kolaroinut ensimmäisen autonsa, hän jätti hurjastelun ja teki Minin rakentamisesta taidetta. Kumpikin hänen luomuksistaan, menopeli ja avoauto, on valittu Suomen Mini-kerhon vuoden Miniksi.
Mini-piirit ovat pienet ja kaikki tervehtivät toisiaan tien päällä. Kerhoon kuuluu noin 550 jäsentä. Autoja tehdään vielä Britanniassa, mutta viime vuonna Suomessa rekisteröitiin vain kaksi Miniä. Niillä onkin hintaa: uusi koirankoppi maksaa toistasataatuhatta markkaa.
”Suomalainen kerho järjestää kansainvälisen Mini-tapaamisen Saariselällä vuonna 2000. Innokkaimmat harrastajat lennättävät omat autonsa kokoontumisiin Japanista asti”, Perälä hymyilee.
Teekkarit ymmärtävät autoja
Perälän opiskelukaverit suvaitsevat autoharrastusta, vaikka siihen käytetty panostus joskus herättääkin ihmetystä. Ihme olisikin, jos eivät suvaitsisi, sillä Perälän pääaine on auto- ja työkonetekniikka. Opiskeluvuosia on kertynyt jo kaksinumeroinen luku ja eteneminen on hidasta.
”Opiskelusta meni mielenkiinto, kun kaikki ammattiaineet tuli luettua. En ole silti hyllyttänyt opintoja”, hän vakuuttaa.
Otaniemessä on myös teekkarien autokerho TAK, jossa Perälä oli aiemmin mukana. Kerhossa ei juuri ollut hänen kaltaisiaan autonrakentajia.
”Toiminta oli enimmäkseen autojen korjaamista. Ja sitä yleistä teekkaritoimintaa ? juhlimista ? mutta yhdistettynä autoharrastukseen ”, Perälä hymyilee.
”Köyhät opiskelijat ajavat niin huonoilla autoilla, että niitä pitää korjata TAK:n tallilla. Käyttöoikeuden talliin saa osallistumalla tarpeeksi ahkerasti talkoohommiin.”
Perhe mahtuu mukaan
”Jotkut sanovat, että Mini puree pieniin tyttöihin. Kyllä se taitaa purra isoihinkin”, Perälä arvelee. Hänen oma vaimonsa Nina on hevostyttöjä, joten hän ei tarttunut autosyöttiin.
Mutta minitauti on tarttunut myöhemmin myös vaimoon. Muut autot eivät tahdo kelvata.
Perheeseen kuuluu myös 80-kiloinen tanskandogi Harmi.
”Kun asuimme Vantaalla, kävimme melkein viikottain Luvialla. Olihan se hiukkasen ahdasta, kun Harmi täytti auton takaosan”, Perälä naureskelee.
Nina-vaimon puuhastellessa yksihevosvoimaisen parissa isäntä on hakenut elantonsa vuodenvaihteesta lähtien moottorinrakentamisesta.
Hän toimii Formula Tech Finlandin talli-insinöörinä Formula 4 -sarjassa. ”Sarjan kilpapelit vastaavat Formula kolmosta, mutta moottorit on standardisoitu halvemmaksi rakentaa”, Perälä selvittää.
Formula 4 on Suomen nopein rata-autoluokka. ”Pienistä tehoistaan huolimatta ne ovat aitoja kilpa-autoja, ja näyttävätkin aika tavalla F-ykkösiltä”, Perälä kertoo. Suomen kilpakausi on lyhyt. Kesällä ajetaan vain viisi kisaa, joista Helsinkiä lähimmät ovat Ahvenistossa lähellä Hämeenlinnaa.
Perälä ei ole koskaan ajanut kilpaa, eikä hän radalle hinkua. ”Kilpatallissa pääsen kuitenkin haistelemaan tunnelmaa”, hän kertoo. Jos kaikki menee hyvin, tallilla on tavoitteena kokeilla ensi vuonna Keski-Euroopan F3-osakilpailuja.
Korkeakouluopinnoista on hyötyä myös formulatallissa. Tietokonetta pitää osata käyttää, sillä kilpa-auton vähäisimmätkin olotilan muutokset, kuten lämpötilat, moottorin kierrosluvut sekä kaarteiden G-voimat taltioituvat koneelle.
”Suunnitellessa pitää pystyä tekemään konepiirrustuksia ja valita oikeita materiaaleja konepajaa varten”, Perälä listaa. Teoriataitojen lisäksi hän on oppinut Otaniemessä hakemaan lisää tietoa kirjoista. Formula 4 -ajot Hämeenlinnassa Ahveniston radalla 16.-17. toukokuuta.
Autollinen kampus
”Monet opiskelijat arvostelevat yksityisautoilua. Mutta kun itse tarvitsee kyytiä, ollaankin hattu kourassa”, hammaslääketieteen opiskelija Jaakko Palmujoki virnistää. Hän omistaa puoli vuotta vanhan Fiat Punton. Edellinen auto oli Saab 900, mutta sen ylläpito osoittautui turhan kalliiksi.
”Ihmiset tulevat mielellään opiskelijajuhliin ja odottavat, että tarjolla on virvoitusjuomia. Eivät pullot bailuihin itsekseen lennä, vaan joku ne sinne kuljettaa. Apuna on usein auto”, Palmujoki muistuttaa.
Hammasalan yrityksen edustajana työskentelevä Palmujoki käyttää autoaan päivittäin. ”Joskus joudun tulemaan keskustaan luennoilla. Parkkipaikan saaminen on melkein mahdotonta”, hän valittaa.
Hän muistuttaa, että opiskelevilla lapsiperheillä on usein auto.
”Olenkin useana vuonna ehdottanut ylioppilaskuntatuttavilleni, että HYY lobbaisi opiskelija-alennukset entisen Pukeva-talon parkkihalliin.”
Toistaiseksi ylioppilaskunta on suhtautunut nuivasti Palmujoen ehdotukseen.
Jan Erola
Kuva: Tuomas Kolehmainen
