Eläinoikeusaktivisti Mika Marenk pidätettiin äskettäin epäiltynä koe-eläinaseman kanivarkaudesta. Nyt hän astuu Olympiastadionin käärmenäyttelyn saliin.
Odotan jännittyneenä mitä tapahtuu.
Näen mielessäni, kuinka Mika ottaa laukustaan lehtiön ja alkaa piirtää karttaa näyttelytilojen ikkunoista ja oviaukoista. Varmasti hän kuvittelee, kuinka ihanaa olisi pakata kaikki riistetyt käärmeet pehmustettuihin putkikasseihin ja jakaa niitä aktivistien hoidettavaksi ympäri Suomea.
Mika tallustelee ensimmäisen terraarion luo. Apaattisesti hän tuijottaa lasiterraariossa lököttävää varaania. Varaani tuijottaa takaisin.
Seuraan Mikan poskipäitä. Odotan poskelle valahtavaa kyyneltä, kun aktivisti näkee terraarioon vangitun kauhukalkkaron.
Mika tukahduttaa haukotuksen. ”En olisi tänne koskaan itse eksynyt. Ei siinä ole edes poliittisia syitä, ei vain niin kiinnosta.”
Ehkä poliisi on erehtynyt. Mika kiisti kuulusteluissa kaikki syytökset. Oikeus kumosi hänelle langetetun matkustuskiellonkin.
Aktivistilla on tylsää. Käärmeetkin makoilevat liikkumatta rullalla terraarioiden nurkassa. Joidenkin lasien takaa näkyy vain sahanpurua, kasvi ja vesiastia, kun näyttelykohteet ovat luikerrelleet purujen alle piiloon.
”Huomio kiinnittyy lähinnä näihin levinnäisyyskarttoihin. Käärmeillä on pienet alueet, joilla ne elävät, lähinnä sademetsissä. Nämäkin resurssit voisi käyttää sademetsien suojeluun.”
Mika epäilee, että suurin osa ihmisistä tulee hakemaan näyttelystä jännitystä vaarallisista matelioista eikä tutustumaan eläimiin.
Eläintenhoitaja Antti Niinisalo kumoaa epäilyt. ”Ennen puolet tuli jännittämään. Nykyään matelijoita on niin paljon lemmikkieläiminä, että ihmiset tulevat hakemaan tietoa.”
Aktivisti nyökkää tyytyväisenä, ovathan käärmeet siinneet eurooppalaisilla tarhoilla sen sijaan, että ne olisi siepattu viidakon vapaudesta. ”Nämä eivät ole nähneet luontoa, joten ne eivät siellä pärjäisi”, Niinisalo kertoo.
Mikasta näyttelyssä on eläimistä hyötymisen makua. ”Ei tämä ole tiedonjakoa vaan bisnestä.”
Eläintenhoitaja myöntää väitteen auliisti todeksi. ”Niin, elettävähän tällä on.”
Riistäjän roolistaan huolimatta Niinisalo saa Mikalta synninpäästön. ”En voi sanoa, että näitä käärmeitä kohdeltaisiin huonosti. Asiantuntevan oloinen kaveri.”
Teiju-liskon puolimetrinen pituus tekee aktivistiin vihdoin vaikutuksen. ”Siinä on iso”, hän toteaa ja jatkaa saman tien matkaansa seuraavalle terraariolle.
Mika pysähtyy lukemaan terraarioon kiinnitetyn lapun. Eläimet eivät ole täällä missään sirkuksessa, eivätkä tee teille ylimääräisiä temppuja. Teidänkään ikkunaanne ei tule kukaan koputtelemaan.
”Toi on hyvä”, Mika sanoo ja tallustaa eteenpäin.
Aktivisti ei ole varma, pitäisikö tällaisia näyttelyitä järjestää vai ei. ”Jos on pakko valita, niin mieluummin ei. En osaa pitää tätä isona eläinoikeudellisena juttuna. Tehomaatalous ja tehokarjatalous ovat paljon suurempia ongelmia.”
Epäilen, että käärmeet eivät vain herätä eläinoikeusaktivissa sellaisia itkunsekaisia tunteenpurkauksia kuin söpöt koekanit tai pehmeänpörröiset häkkiketut.
”Toi on ärsyttävä stereotypia, että eläinoikeustyypit itkeskelisivät eläinten perään. En edes itse kauheasti pidä eläimistä”, Mika tuhahtaa.
Sitten aktivisti puhuu pitkään ja puuduttavasti Multilateral Agreement on Investments- eli MAI-sopimuksesta ja sen pääoman valtaa kiihdyttävästä vaikutuksesta.
Haukottelen.
Mari Manninen
