05. syyskuuta 1997
Teksti:

”Hesassa ei kuulemma voi oikein saada uusia kavereita. Kaikki vaan pyörii omissa piireissään eikä tapaa ketään”, 19-vuotias Minna tokaisee ja hymyilee ilkikurisesti rautatieaseman laiturilla. Sisäsuomalainen puheenrytmi töksähtelee Minnan murteessa. ”Mutta kaepa minä olen sen verran savolainen, että pärjään ihhan hyvvin.”
    Minna on tullut Helsinkiin Kuvansista, Varkauden läheltä. Kesällä hän pyrki ja pääsi yliopistoon ja aloittaa nyt opinnot lääkiksessä. Takana on neljän puolen tunnin aamuinen junamatka vain muutaman tunnin yöunen jälkeen. Eilen oli viimeinen kesätyöpäivä lehdenjakana – Hesari on tullut vähän liiankin tutuksi.
    Matka pääkaupunkiin ei ole Minnan ensimmäinen. Hän on käynyt Helsingissä shoppailemassa jo monta kertaa. Mutta keskustan ulkopuolelle hän ei ole uskaltautunut. ”Tiedän missä on KappAhl ja Stockmann ja muut kaupat. Siihen rajoittuu minun Helsinkini.”

Helsinki täynnä pölyä ja poikia

”Tämähän on kuin sairaalan käytävä”, Minna naurahtaa astelleessaan uuden kotitalonsa kiiltelevällä käytävällä. Hänelle järjestyi kämppä Mediomasta, lääkiksen opiskelija-asuntolasta Ruskeasuolta. Vuokra on halpa, tonnin tietämillä, eikä hän olisi tiennyt mitä tehdä, ellei asuntoa olisi löytynyt etukäteen.
    Minna avaa yksiönsä oven. Kaksikymmentäneliöinen yksiö on tyhjä ja ilma tunkkainen. Kolme hiestynyttä makuualustaa retkottaa pölyisellä lattialla. Minna heittää kotipuolestaan tuomansa siivousvehkeet nurkkaan. ”Vähän kun siivoilee ja maalailee, niin kyllä tästä hyvä tulee.”
    Yläkertaan muuttaa vanha luokkatoveri, joka hänkin pääsi lääkikseen. Muitakin kotipuolen tuttuja asuu kaupungissa. Mutta poikaystävää kotipuolessa ei ole, eikä vielä täälläkään. Helsingissä ravintoloita riittää, ja Minna haluaa päästä kunnon tanssimestoihin. ”Kuvansissa on vain yksi baari ja sekin täynnä vanhoja juoppoja.”

Rehtorin ja fuksin tapaaminen

Rehtori Kari Raivio saapuu tapaamiseen myöhässä, mutta Minnan nähdessään hän ottaa tilanteen heti haltuunsa. ”Voi, kyllä minä välillä kaipaan takaisin opiskelijaelämään!” hän huudahtaa ja katsoo kateellisena nuorta fuksia, joka kyselee hänen opiskeluvuosistaan. Silmissä näkyy vammalalainen nuorukainen, joka 50-luvun lopulla tuli pienestä maalaispitäjästä pääkaupunkiin ï hänkin opiskellakseen lääkäriksi.
    ”Toivottavasti eivät ota sinulta heti luuloja pois”, Raivio varoittaa. Lääkiksen opetus on muuttunut hänen ajoistaan parempaan suuntaan. Mutta koko yliopiston kehitystä hän ei uskalla vielä arvioida. Astuessaan virkaan vuosi sitten hän lupasi, ettei pyrkisi uudelleen rehtoriksi, ellei opetuksen taso paranisi.
    Valtionhallinnon hankkeen leipoa maistereita liukuhihnalta Raivio tyrmää. ”Opiskelija-aikana pitää elää. Kannattaa ottaa selvää kaikesta mitä on tarjolla ja kokeilla, kun vielä ehtii.”
    ”Niin, opiskeluaikana pitää olla hauskaa”, Minna nyökyttelee päätään epävarmasti. Tämmöisiäkö ne yliopiston rehtorit ovat?
    Paluumatka Ruskeasuolle vie Minnan läpi Helsingin kaupunginosien. ”Ullanlinna, Punavuori, Eiraä” Minna luettelee. Jokaisessa asuu enemmän kuin koko Kuvansissa. ”Asuuko näissä ketään, niinku tavallisia ihmisiä?” hän kysyy ja osoittaa Ehrensvärdintie villoja.
    Muutto Helsinkiin ei kaduta. Minna tiirailee Kaivopuiston rullaluistelijoita. ”Kotona piti aina pyöräillä pari kilometriä ennen kuin pääsi asvaltille.”

Otto Mattsson
Kuva: Riku Isohella