05. syyskuuta 1997
Teksti:

”Jos jätkä ei halua kuukautisten aikana seksiä, pidän sitä tosi junttina. Se antaa kuvan, että sellanen tyyppi pitää naista osan aikaa kuusta likasena”, 26-vuotias kauppislainen tyttö laukoo. Hän pitää kuukautisia normaaliin naiseuteen liittyvänä, osittain etuoikeutenakin, vaikka niistä onkin vaivaa.
    ”Poikaystävälle voi kuukautisia pitää usein tekosyynä moneen juttuun. Jos kiukuttaa, haluaa herkutella tai seksi ei maistu, voi hyvällä omallatunnolla sanoa kärsivänsä niistä vaivoista.”
    Naistenklinikan osaston ylilääkäri Eeva-Marja Rutanen muistuttaa, että noin 15 prosenttia naisista kärsii todellisista kuukautiskivuista. Joidenkin selvitysten mukaan yli 90 prosentilla naisista on jonkinlaisia fyysisiä tai psyykkisiä oireita ennen kuukautisia tai niiden aikana.
    27-vuotias taideopiskelija kertoo kärsineensä teini-iässä niin kovista selkäkivuista, ettei pariin päivään päässyt ollenkaan ylös. ”Nyt lähinnä huomaan olevani jonain päivänä älyttömän pahalla päällä ja seuraavana päivänä kuukautiset yleensä alkaa.”

Ultraohut, varma ja siivekkeellinen

Kuukautissuojia on tarjolla joka lähtöön. Terveyssiteitä käytetään huomattavasti enemmän kuin tampooneja, joilla on vain noin kymmenen prosentin markkinaosuus kaikista kuukautissuojista. Siteistä Suomessa myydään eniten Always, Libresse ja Vuokkoset merkkejä. Tampooneista ob ja Tampax ovat kysytyimpiä.
    Tampoonien käyttäjät ovat kaikkein merkkiuskollisimpia. ”Sä oot joko ob- tai Tampax-ihminen”, kauppiksessa oleva tyttö määrittelee. Hän itsee uskoo Tampaxin nimeen. ”Siteistä on jääny kammo nuoruudesta. Ne oli silloin sellasia kömpelöitä ja pullottavia.”
    Nyt on kilpailu niin kovaa, että kaikki johtavat merkit mainostavat toinen toistaan ohuempia ja näkymättömämpiä siteitä. ”Kotimainen Vuokkosetkin on ottanut kiinni mainonnan mielikuvassa”, Delipap oy:n myyntijohtaja Hannu Rahikainen hehkuttaa. Hän uskoo kotimaisen halvemman hinnan auttavan kilpailussa.
    ”Ominaisuuksina varmuus, mukavuus ja helppokäyttöisyys tulevat ennen hintaa kaikissa kulutustutkimuksissa”, Libresseä myyvän Oy Mölnlycke Ab:n toimitusjohtaja Birgit Gyllström puolestaan sanoo. Alwaysia maahantuovan Procter & Gamblen kuluttajaneuvojan Outi Niemisen mukaan ei nykyisellä teknologiatasolla ole mahdollista tehdä halvempaa tuotetta. ”Kyllä kuluttajat tuntevat saavansa vastinetta rahoilleen”, hän uskoo.
    Ekositeet eivät Suomessa ole laajasti markkinoituja, mutta niitäkin saa. Ruohonjuuri Oy myy pestäviä luomupuuvillasiteitä ja luonnonsienitampooneja.
    19-vuotias humanistiopiskelija innostuu ajatuksesta. ”Kyllä sitä vois kokeilla ainakin silloin kun on vaan kotosalla. Miks ei niitä mainosteta?”

Häpeää ja ylpeyttä, osana naiseutta

Lähes kaikki naiset muistavat ensimmäiset kuukautisensa. ”Mulla siihen liitty kauheesti häpeetä”, kauppistyttö muistelee. ”En edes äidille ihan heti kertonut.” Noloimman tapauksen hän muistaa lomamatkalta isän kanssa. ”En vaan voinut pyytää isää ostamaan siteitä ja kiemurtelin pari päivää vessapaperitollot housuissa. Olin silloin 16.” Myöhemmin jutusta on saanut makeat naurut.
    Taideopiskelijatyttö puolestaan muistaa olleensa ylpeä ensimmäisistä kuukautisistaan 12-vuotiaana. ”Kauheen monilla oli jo alkanu ja mä oikeestaan jo venailin. Itse asiassa olin jo sovitellut vähän terveyssiteitä valmiiks.”
    Enää se ei sitten olekaan niin hauskaa.
    ”Yleensä se on niin, että just kun on unohtanu edelliset niin taas alkaa vuotaa”, taideopiskelija kiteyttää. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että ilmankaan ei osaisi olla. ”Kyllä ne jotenkin kuuluu naisena olemiseen.”
    Entisaikojen tapaan eii kuukautisiin enää liity häpeän tunnetta, vaikka joidenkin mielestä niistä ei ihan kaikille kuitenkaan puhuta. Murrosikäisiä tyttöjä tutkineen sosiologin Sinikka Aapolan mukaan tärkein juttu kuukautisissa on yhteisyys kavereiden kanssa. Se tuntuu säilyvän vielä murrosiän jälkeenkin.
    ”Tyttökavereiden kanssa voidaan puhua kivuista, sidemerkeistä, kierroista jne. paljon helpommin kuin esimerkiksi äidin kanssa”, kauppistyttö pohtii.
    Hyviä puolia kuukautisista ei terve nainen -leiman lisäksi hevin löydy.
    ”Parhaimmalta kuukautiset aina tuntuvat silloin kun niitä on syystä tai toisesta odotellut jo jonkin aikaa”, sanoo moni. Edelliseen kommenttiin yhtyy ainakin yksi miesopiskelijakin.

Kuukautiset pelottaneet kautta aikojen

Kuukautisiin on kautta aikojen liittynyt ennakkoluuloja ja häpeää. Raamatun Vanhassa testamentissakin naisen kuukautiset liitettiin epäpuhtauteen ja ”Jumalan rangaistukseen”. Vielä viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa taikauskoiset käsitykset ja hygienian puuttuminen hankaloittivat naisen elämää kerran kuussa.
    Monet luonnonkansat, kuten intiaanit pitivät naista vaarallisena kuukautisten aikana. Hänellä uskottiin olevan silloin yliluonnollisia voimia, jotka olivat erityisen vaarallisia miehille.
    Vielä 1900-luvun alussa pidettiin Pohjoismaissa kuukautisia niin saastaisina, ettei naisen suvaittu koskea mihinkään elävään vuotopäivien aikana.
    Suomalaisessakin kansanperinteessä kuukautiset löytyvät otsikon Naistentaudit alta. Vielä 1960-luvulla kuukautisten alkaminen oli monelle naiselle täysi yllätys ja järkyttävä kokemus.
    Vasta 1992 saatiin tv-mainoksissa näyttää ensimmäistä kertaa itse tuote, side tai tampooni.

Katarina Eriksson
Kuva: Sanna Vauhkonen