19. syyskuuta 1997
Teksti:

Monen opiskelijankin luukusta on pudonnut kirje, jossa HPY tiedottaa annista ja merkintäoikeuksista. Osto-oikeus rajoittuu kymmeneen 55 markkaa maksavaan osakkeeseen. Merkintäoikeutensa voi myös myydä, joko HPY:lle tai jollekulle muulle. Hesarin takasivuilta löytyy useita ostotarjouksia.
    Miksi kuitenkaan antaa muiden ansaita osakkeilla? Muutama soitto ilmoitusten numeroihin kertoo, että ”parhaissa hinnoissa” on kyse 300-350 markasta heti käteen tai tilille, ilman toimituskuluja. Huonekaluliike Isku tarjoaa merkintäoikeuksista 400 markan ostoskuponkia.
    Kymmenen osakkeen sijoituksella ei vielä rahaa tee eikä opiskelijan talous kestä merkintäoikeuksien ostoa ja kasapäin sijoittamista. Mutta entä jos sijoittajia olisikin monta? Ylioppilaslehti lähti kampukselle nuuskimaan ja etsimään mahdollista sijoituskumppaneita, joukkoa, joka olisi valmis ansaitsemaan osakkeilla. Parhaat pörssihait tietävät mitä tehdä, joten emme kerro olevamme liikkeellä sijoitusmielessä.
    Kampuksella vastaanotto on lähinnä hämmentynyt. ”Ihmettelen onko rahaa sijoittaa osakkeisiin”, sosiologian opiskelija Arto Aniluoto, 21, pohtii. ”En ole vielä ehtinyt kunnolla perehtyä asiaan. Jotain pitäisi kyllä tehdä.” Aniluoto ei puhu vain omasta puolestaan. Harva on perehtynyt osakeantiin tai tietää tarkalleen mistä on kyse.

Opiskelijalla ei ole varaa

Seemiläisiä kieliä opiskeleva, 28-vuotias Antti Sallinen kertoo sijoittamisen käyneen mielessä. ”Tuli vain vähän huonoon tilanteeseen. Just nyt ei oo laittaa sitä 550 markkaa.” Sallinen kertoo palauttavansa oikeudet HPY:lle ja saavansa vähän alle 300 markkaa.”
    Opiskelijan sijoitusten suurimmaksi esteeksi koituu raha. Harvalla opiskella on myöskään 550 markkaa ylimmääräistä sijoitettavaksi. Kun rahaa ei ole, sitä on vaikea tehdä.
    Japanin opiskelija Ritva Väisänen, 27, vaikuttaa lupaavalta yhteistyökumppanilta. Ehkä jotain on tarttunut talousmaan kulttuurista.Hän julistaa päättäneensä sijoittaa osakkeisiin. Kumppanudesta hän on jo kuitenkin ehtinyt sopia muualla. Väisänen ehti jo keväällä neuvotella insinööripikkuserkkunsa kanssa asiasta.
     ”Ostan kymmenen osaketta ja myyn ne myöhemmin pikkuserkulleni. Minulla ei ole koskaan ollut osakkeita, joten haluan harjoitella niiden kanssa.” Väisänen kuitenkin paljastaa, ettei oikeastaan tiedä mistä merkintäoikeuksissa on kyse.
    Tytti Friberg
, 25, ei ole kovin innostunut osakeannista. Avoimessa kasvatustieteitä opiskeleva Friberg ei aio tehdä merkintäoikeuksillaan mitään. ”En usko että saan osakkeista mitään taloudellista hyötyä”, Friberg toteaa.
    Niinpä niin. Ehkä yliopisto ei ole oikea paikka sijoittajien hakuun. Oikea finanssihai olisi suunnannut kauppakorkean käytäville.

Heikki Valkama
Kuva: Tuomas Harjumaaskola