17. tammikuuta 1997
Teksti:

Gatewickissa minusta tuntui vielä tuhnuiselta. Lentokentän steriili fiilis iski ikävästi päin kasvoja. Matka kohti Lontoon keskustaa nosti mieltä allikoista. Jo vääränpuoleinen liikenne, kaksikerroksisten bussien ja laatikkomaisten pubien tiirailu sai vatsanpohjan kihelmöimään. Rakas eurooppalainen kulttuurimekka, täältä saavun sinua taas palvomaan!
    Vaihdettuani vaatteita halvan hotellin jääkylmän huoneen lämmittimen vieressä ryntäsin välittömästi pieneen Bird Nestin pubiteatteriin katsomaan kovasti kehuttua Decadencea. Nautin hurmoksessa, ah, niin briljantin viiltävää satiiria englantilaisesta luokkaelämästä ja perverssioista.
    Pubissa tapasin paikallisia tuttujani ja riemastutin heitä tilaamalla shandyä, keskiluokkaisten akkojen janojuomaa. Keskustelimme Lontoon teatterin tilasta (minä tyydyin nyökkäilemään sopivalle tuntuvissa väleissä). Huokailin syvään ja hymyilin leveästi. Olo oli kuin olisin ollut mukana hyvässä englantilaisessa elokuvassa.
    Matkalla kohti must go homoklubia Love Musclea tiirailin kenkäkauppojen mielettömiä korollisia monoja. Jaoin punnan kolikoita hyväntuulisen avosydämisesti joka ovisyvennyksessä värjötteleville huopaan kääriytyneille asunnottomille. Mitä rappioromantiikkaa! Tätä et Helsingistä löydä! Mieleni kohosi loistavan englantilaisen underground-leffan tasolle.

***

Olen suhtautunut huvittuneesti Helsingistä kulttuuripääkaupunki -hössötykseen. Viime aikoina ivallinen hymyni on hyytynyt. Tajusin, että maamme poliitikot urakoivat hiki hatussa mielenkiintoisemman, kultturellimman pääkaupungin ja koko maankin puolesta.
    Olen ollut sokea, sillä jo pari vuotta ovat kaikenlaiset mieleltään järkkyneet ihmiset huudelleet ratikkapysäkeillä. Mielisairaaloiden avustusleikkaukset ovat elähdyttäneet katukuvaamme jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla.
    Nyt saan lukea, että työttömät ja syrjäytyneet rupeavat käymään vihaisiksi. Pennit eivät kertakaikkiaan riitä elämiseen. Toimeentulotukea jakavat virkailijat saavat turpaansa. Poliitikot ovat päättäneet tosissaan kannustaa köyhät kaduille mekkaloimaan ja viilaavat toimeentulotuen leikkauksia. Kyllä tästä vielä nostatetaan mellakoita kuin Brixtonissa konsanaan!
    Ympäristöministeriön raportista ilmenee, että vuosien sinnikäs poliittinen uurastus on jo tuottanut Suomeen kymmeniä työttömyyden, köyhyyden, huonon koulutuksen ja kaikinpuolisen syrjäytymisen elähdyttämiä lähiöitä. Olemme saamassa omat slummimme!
    Englannissa Thatcherilla ja kumppaneilla kului reilut kymmenen vuotta järjestää asiat mallilleen. Suomella ja Helsingillä ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla Englannin kanssa palkintosijoista maanosamme asunnottomien, rikollisten, vankien ja muuten vain syrjäytyneiden määrässä. Vaikka kuinka lisäisimme kannustavuutta, yksityistämistä ja hurmaavaa uskoa markkinavoimiin, kulttuuripääkaupunki-nakkimme iskee aivan liian pian.
    Emme saa silti masentua. Pienen kansakunnan täytyy uskoa, että pienikin on kaunista.

Mari Manninen