01. marraskuuta 1996
Teksti:

Frida Kahlo (1907-1954) oli meksikolainen kuvataiteilija, jonka elämänkaari näkyy selvästi hänen teoksissaan. Kivun ja tuskan täyttämästä elämästä on kirjoitettu myös näytelmä, joka saa ensi-iltansa Teatteri Jurkassa 31. lokakuuta. Amerikkalaisen Claire Braz-Valentinen käsikirjoitus ja Kaija Viinikaisen ohjaus Frida Kahlo -jos voisin tanssia esitettiin kesällä Kajaanin Runoviikoilla, jossa se sai ylistävät arvostelut.
    ”Ahdistus, tuska, nautinto ja kuolema eivät ole muuta kuin olemisen prosessi”, ovat Frida Kahlon sanoja. Naisen, jonka elämää ehkä parhaiten kuvaisi seksuaalisuus, kipu, epäsovinnaisuus ja vallankumouksellisuus.
    Frida Kahlo -jos voisin tanssia on toteutettu kahden Fridan dialogina. Erja Manto esittää Fridan nais-minää ja Katriina Rinne taiteilija-minää. Runollisessa näytelmässä kerrotaan taiteilijan sisimmästä tämän omasta näkökulmasta.
    ”Seksuaalisuus ja kipu ovat saman ympyrän kaksi päätä”, Erja Manto määrittelee tuntojaan Frida Kahlon elämästä. ”Kyse on tuskan jalostamisesta.”
    Kaija Viinikainen
myöntää, että koko prosessi on läpikäynyt naisten tavan ajatella, kokea ja tuntea, mutta uskoo sen puhuttelevan miehiäkin. ”Tunteiden ilmaisussa on paljon yleisinhimillistä. Monesti on helpottavaa, kun joku sanoo rohkeasti ja julkeasti vaikeita asioita ääneen.”
    Manto ja Rinne ovat sisäistäneet roolinsa niin hyvin, että puhuessaan Fridasta, he ikään kuin käyvät läpi tuntemuksiaan omasta elämästään. Rooliensa tavoin he korostavat keskeisinä teemoina Kahlon persoonan eri puolia. Manton mielestä tärkeimmäksi nousee rakkaus ja rohkeus elämään kun taas Rinne korostaa taiteen kautta tapahtunutta hengen voittoa sairaasta ruumiista.

Jokainen tunnistaa kärsimyksen itsessään

Lapsesta asti sairaudet täyttivät Fridan elämän. Seitsenvuotiaana hän sairasti polion, josta ei koskaan täysin toipunut ja lisäksi hänellä oli synnynnäinen selkävika. 18-vuotiaana Frida joutui raitiovaunuonnettomuuteen, jossa hänen selkänsä ja lantionsa murtuivat. Yhteensä selkä leikattiin yli 30 kertaa.
    Kärsimyksistään huolimatta Frida rakasti elämää. ”Vaikkei Frida itse voinut tanssia, hän nautti juhlimisesta ja pukeutui mielellään näyttävästi”, Rinne kertoo. Ilman sairauksiaan ei hänellä ehkä olisi ollut niin paljon aikaa maalaamiselle. ”Ei hän olisi ainakaan samanlainen taiteilija ollut. Hänen kärsimyksensä ja kipunsa näkyvät töissä niin selvästi”, Erja Manto pohtii. ”Vaikka hänen elämänsä oli ainutlaatuisen järkyttävää, se pystyy silti puhuttelemaan jokaista”, Rinne lisää. ”Kun jokin on oikein henkilökohtaista, se muuttuu yleispäteväksi.”
    Frida Kahlon elämää hallitsi kaikesta huolimatta rakkaus, joka voimakkaimmin kohdistui hänen aviomieheensä, kuuluisaan meksikolaistaiteilijaan Diego Riveraan. Pariskunnan avio-onni ei ollut tasaista ja kummallakin oli useita rakkaussuhteita avioliittovuosien aikana. Fridan rakastajat olivat sekä miehiä että naisia. Ikinä Frida ei myöskään synnyttänyt haluamaansa lasta, vaan koki monta tuskallista keskenmenoa ja aborttia.
    Mistä nainen, joka koki niin paljon tuskaa elämässään, ammensi kaiken rakkautensa? ”Fridalle rakkaus, juhliminen, tuskakin ja ylipäätään kaikkeen mikä tuntui oli keino pysyä kiinni elämässä”, Manto analysoi. Kaija Viinikaisen mukaan Kahlon elämänmyönteisyys näkyi siinä, että hän uskalsi sukeltaa myös omaan epätoivoonsa.
    Frida on usein nostettu esiin muiden naisten esitaistelijana ja poliittisena sankarittarena, kaltoin kohdeltuna vaimona. Teoksissaan hän rinnastaa Meksikon kansan kärsimykset omiinsa. Hän jopa valitsi syntymäajankohdakseen Meksikon vallankumoksen puhkeamisvuoden 1910. Koska tuo vallankumouksen vuosikymmen oli täynnä kaaosta ja verenvuodatusta, hän päätti, että moderni Meksiko ja hän olivat syntyneet yhdessä.
    ”Meksikolaisessa kulttuurissa puhuttelevat väkevyys ja värikkyys”, Rinne kuvaa. Erja Manto ja Kristiina Rinne tunnistavat monia Frida Kahlon piirteitä itsessään. Näytelmää varten näyttelijät tekivät kahden viikon matkan Meksikoon aistiakseen Fridan kasvattaneen kulttuurin. ”Esitys ei olisi tällainen ilman sitä matkaa. Käteen jäi paljon konkreettistakin puvustusta ja lavastusta varten”, Manto kuvailee. Katriina Rinne puhuu Frida Kahlosta kuin oikein hyvästä ystävästään: ”Kaikki ne asiat, joista näytelmässä puhutaan muuttuivat arkipäiväisiksi. Ostimmejopa sormukset siitä hallista, jossa Frida kävi päivittäin. Hänen elämästään tuli meille näkkileipää.”

Frida Kahlo -jos voisin tanssia (ohjaus Kaija Viinikainen) Teatteri Jurkassa (Vironkatu 7). Ensi-ilta 31.10. klo 19, varaukset ja tiedustelut p. 135 6166.
Liput 80/70/65 mk.
Tulossa: Frida Kahlo – maalauksia ja valokuvia Helsingin kaupungin taidemuseossa (Tamminiementie 6) 28.1.-20.5.1997.

Katarina Eriksson