02. helmikuuta 1996
Teksti:

Vaikka Carl G. Gahmbergin johtama biokemian osasto Helsingin yliopistossa on tehokas valmistuneiden tuottaja, olisi uudenlaisessa tulosohjauksessa vaaransa. ”Yliopisto ei saa olla kuin koululaitos, joka tuottaa putken päästä ulos joukon samanlaisia maistereita. Täällä pitää olla mahdollisuuksia myös individualisteille.”
    Biokemia on suosittu ala yliopistossa: vuosittain uusia pääaineopiskelijoita otetaan 30, pyrkijöitä on moninkerroin enemmän. Professori Gahmberg ei turhaan ole ylpeä biokemian osaston tuloksista: opiskelijat valmistuvat yliopistollisia keskiarvoja nopeammin, noin viidessä vuodessa, eikä keskeyttämisiä juuri ole. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan valmistumistilastoissa biokemistit sijoittuvat kärkisijoille.
    ”Periaatteessa ehdotettu tutkintomääriin perustuva budjettiuudistus sopisi meille, mutta olen kuitenkin varovainen sen hyväksymisessä. Riski, että taso laskee, on suuri.” Tohtorinväitöskirjoissa yliopistojen sisäinen laadunvalvonta pelaa suhteellisen hyvin. Biokemian väitöskirjat ovat ns. artikkeliväitöskirjoja, joiden osat julkaistaan kansainvälisissä tiedelehdissä. ”Eivät ne huonoja julkaise”, Gahmberg muistuttaa.
    Perustutkintojen laadun tarkkailu on monimutkaisempaa. ”Ehkä yksi kriteeri voisi olla, kuinka hyvin valmistuneet saavat töitä.” Biokemistejä ei paljon työttöminä ole. He ryhtyvät tutkijoiksi, sairaalakemisteiksi tai pestautuvat teollisuuden palvelukseen. Lääketeollisuus ja muu biotekniikan teollisuus on Suomessa laajentunut niin, että tekevälle töitä löytyy.

Pianistille opiskelupaikka

Kansainvälisesti tunnettu solukalvotutkija Gahmberg muistelee kaiholla omia opiskeluaikojaan lääketieteellisessä tiedekunnassa, vaikka myöntääkin monen asian olevan nyt mallikkaammin järjestetty. Esimerkiksi opettajien ja opiskelijoiden välinen yhteydenpito on nykyisin tiiviimpää ja mutkattomampaa kuin 60-luvulla. Luentoja on vähemmän kuin aikaisemmin, mutta oppikirjat ovat selkeästi parempia ja audiovisuaalinen materiaali tasokasta. Lisääntyneet kansainväliset yhteydet stimuloivat opiskelijoita työskentelemään entistä ahkerammin, Gahmberg uskoo.
    Opiskeluajoiltaan Gahmberg muistaa erityisesti sero-bakteriologian professori Olli Renkosen, joka oli Persoonallisuus suurella R:llä. ”Kirjallisen tentin jälkeen järjestetyssä suullisessa tentissä Renkonen laittoi vastauspaperit paremmuusjärjestykseen, huonoimman päällimmäiseksi. Hän otti ylimpänä pinossa olevan paperin, ruttasi sen ja heitti paperikoriin sanoen onnettomalle opiskelijalle: `kai tiedätte mitä tämä tarkoittaa?’ Kun hylätty tenttijä oli luikkinut huoneesta ulos, alkoi varsinainen kuulustelu”, Gahmberg kertoo. Renkonen piti kiinni professorin oikeudesta luennoida haluamallaan kielellä. Useilta tulevilta lääkäreiltä jäi oppi vähäiseksi, kun ranskan kieli ei ollut hallussa.
    Lääketieteen opiskelijoiden Thorax-järjestön toiminnasta Gahmberg haikailee erityisesti hauskojen laulunäytelmien, spexien, perään. Kun näytelmäseurue tarvitsi pianistia, piti sellainen saada keinolla millä hyvänsä. Pelastajaksi löydettiin tuore ylioppilas, joka ei kuitenkaan ollut vielä yliopistossa. ”Järjestimme hänelle yksityisopetusta, jotta hän pääsisi lääketieteelliseen. Me saimme loistavan pianistin ja pianistista tuli aikanaan lääkäri.”

Nina Korhonen
Kuva: Jyrki Komulainen