15. joulukuuta 1995
Teksti:

Kauhulla ja kaiholla muisteltu sosialismin soihdunkantaja Akateeminen Sosialistiseura täyttää tänä syksynä 70 vuotta. Juhlan kunniaksi ASS järjesti marraskuun lopulla juhlaseminaarin aiheesta ”globalisoituvan kapitalismin kritiikki”. Samassa yhteydessä julkistettiin Akateemisen Sosialistiseuran manifesti, seuran ensimmäinen poliittinen ohjelma miesmuistiin.
    ASS:n luultiin olevan kuollut ja kuopattu sen jälkeen kun se 1990-luvun alussa katosi ylioppilaskunnan aktiivipolitiikasta. Huhut kuolemasta olivat kuitenkin ennenaikaisia: ASS toimii yhä, tosin säästöliekillä. Kymmenkunta aktiivijäsentä pyörittää pienimuotoista opinto- ja kulttuuritoimintaa. Yhdistyksellä ei ole suuria resursseja, ja se näkyy tuoreen manifestin pienenä painoksena. Ohut punakantinen vihko ei levinne kovin laajalle lukijakunnalle.
    Ajatus poliittisen ohjelmapaperin laatimisesta syntyi viime syksynä. ”Halusimme ASS:iin lisää poliittista ulottuvuutta ja katsoa, onko meillä riittävän painavaa sanottavaa. Manifestissa ei ole mitään mullistavaa: yritimme ottaa parhaan osan sosialistisesta traditiosta, säilyttää sen terveen ytimen, ja lisäksi ikäänkuin päivittää sitä”, ASS:n puheenjohtaja Jari-Ville Nyman toteaa. ”Se, että olemme ulkona päivänpolitiikasta, antoi tilaa syvällisemmille pohdinnoille.”
    16-sivuinen manifesti on varsin uskollinen traditiolle. Jo nimi vie ajatukset sosialismin klassikkoon, pian 150-vuotiaaseen Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistiseen manifestiin. Marx ja Engels aloittivat manifestinsa puhumalla Euroopassa liikkuvasta kommunismin aaveesta; ASS:n tuore paperi alkaa sanoilla ”Historian aave on alkanut jälleen kummitella maailmassa”.
    Manifestien rakenne muistuttaa hieman toisiaan: ensin luodaan katsaus kapitalismin historialliseen tilaan, esitetään nykytilalle sosialistinen vaihtoehto ja katsotaan, mitä on käytännössä tehtävä. ASS:n manifesti myös tunnustaa avoimesti velkansa Marxille ja muille marxismin klassikoille: ”Sosialistiselle toivolle voidaan antaa uusi hahmo ainoastaan tulkitsemalla näitä klassisia ajatuksia kriittisesti nykytilanteen valossa.”
    Manifesteilla on kuitenkin ratkaiseva ero. Siinä missä Marx ja Engels saattoivat itsetietoisesti esittää selkeän poliittisen ohjelman, Akateeminen Sosialistiseura on kokemuksista viisastuneena varovainen. Valmista toimintamallia ei esitetä, vaan hahmotelmia siitä, miltä suunnalta aineksia kapitalismin kaatamiseen löytyisi.
    Vallankumous yhteiskunnan muuttamisen keinona on yhä ohjelmassa, mutta ikään kuin ehdollisena, ei historiallisesti väistämättömänä. ”Me ymmärrämme vallankumouksen laajasti: vallan demokraattisena siirtymänä ja yhteiskuntamuodon muutoksena, ei välttämättä väkivaltaisena mullistuksena. Väkivaltainen kumous ei ole sinänsä toivottava”, Nyman tarkentaa manifestin sanomaa. Lopullinen tavoite on kuitenkin selvä: aidosti sosialistinen yhteiskunta.

Sosialistinen sivistyneistö?

Mistä sitten löytyy se vallankumouksellinen potentiaali, joka kaataa kapitalismin? ASS:n manifesti ei anna siihen yhtä suoraa vastausta kuin Marx ja Engels aikanaan. ”Meidän on oltava avoimia kaikille potentiaalisesti antikapitalistisille liikehdinnöille ja tunnoille”, manifesti toteaa. Uutta työväenliikettä ei haluta sulkea pois laskuista, mutta sellaisen syntymisen varaan ei liikoja lasketa.
    Nymanin mielestä sosialismi on periaatteessa kaikkien ihmisten intressissä, mutta on aika epätodennäköistä, että vannoutuneet kapitalistit tai ”huippubyrokratian” edustajat ryhtyisivät kapinoimaan. ”Me haluamme pitää tämän homman avoimena. Nyt eletään aikaa, jolloin vanha on kuolemassa, eikä uutta ole vielä selkeänä näkyvissä”, Nyman toteaa. ”Syntyykö uusi sosialistinen liike ensisijassa työn ympärillä vai työn ulkopuolella, jää nähtäväksi.”
    Entä sivistyneistön rooli? ASS:n manifestin mukaan ”vallankumouksia ei synny ilman vallankumouksellista filosofiaa, taidetta ja tiedettä”. Löytyisikö manifestin kaipaamalle vasemmistolaiselle sivistyneistölle ja sivistykselle yliopistolta pohjaa? ”Mekaanisen rationalistisesti ajatellen mahdollisuus siihen näyttäisi nyt hyvältä. Yliopisto ja opiskelijat ovat ahtaalla”, Nyman tuumii. ”Mutta asiat eivät kulje niin suoraviivaisesti, historialliset prosessit ovat usein yllättäviä. Kehitystä on vaikea ennakoida, mutta ei pidä vajota synkkyyteen.”

Parhaat bileet ja kauneimmat naiset

Vuonna 1925 perustettu Akateeminen Sosialistiseura oli alkujaan pieni muutaman kymmenen hengen järjestö, jonka merkitys ylioppilasmaailmassa oli varsin vähäinen. Akateemisen Karjala-Seuran aatteellisesti dominoimassa ylioppilaskunnassa ei vasemmistolaisia katsottu hyvällä, ja ASS:n nimikin oli herja AKS:lle (alunperin nimi kirjoitettiinkin Akateeminen Sosialisti-Seura). Ensimmäisen edustajansa HYY:n edustajistoon ASS sai 1934, mutta muuten seuran toiminta suuntautui pääosin ylioppilaskunnan ulkopuolelle.
    ASS:n piirissä toimi alkuaikoina useita sittemmin mainetta niittäneitä sosialisteja. ASS julkaisi 1930-luvun alusta alkaen Soihtu-lehteä, jossa ruodittiin mm. seuran emopuolueen SDP:n tilaa. Soihdun ja ASS:n vasemmistososialistinen linja johti ristiriitaan puolueen maltillisen valtalinjan kanssa, ja ASS erotettiin SDP:sta 1937.
    Suhde puolueisiin oli myöhemminkin ongelmallinen. Muuan seuran aktiivi ilmaisi asian 1980-luvulla: ”Me emme kuulu puolueisiin, me vain perustamme niitä.” ASS oli 1944 perustamassa SKDL:oa yhdessä mm. Suomen Kommunistisen Puolueen kanssa. SKP:n jakauduttua 1960-luvun lopulla enemmistöön (”saarislaiset”) ja vähemmistöön (”taistolaiset”) ASS tuki Neuvostoliitolle uskollista vähemmistöä. Enemmistön savustettua taistolaiset ulos SKP:sta assilaiset olivat mukana perustamassa Demokraattista Vaihtoehtoa 1980-luvun puolivälissä.
    Ylioppilaspolitiikassa Akateemisen Sosialistiseuran suuruudenaika koitti 1970-luvulla. Taistolaisten haltuunsa ottama seura sai parhaimmillaan HYY:n vaaleissa lähes kolmanneksen edustajiston paikoista, ja mm. monet ainejärjestöt olivat vahvasti ASS-vetoisia. ASS perusti myös omia osastojaan yliopiston eri laitoksille. Taistolaisilla oli tunnetun sananparren mukaan ”parhaat bileet ja kauneimmat naiset”.
    Vuosikymmenen lopulla puoluetoiminta laitoksilla ja ainejärjestöissä alkoi laantua, ja 1980-luvulla ASS:n kannatus kääntyi muiden puolueiden opiskelijajärjestöjen tavoin laskuun. ASS:n alamäki oli erityisen jyrkkä: kommunistinen aate ei enää vetänyt, ja seura osallistui viimeisen kerran HYY:n vaaleihin 1989. Soihdun viimeiset numerot ilmestyivät 1990-luvun alussa.

Veijo berg
Kuva: Niko Nurmi