17. marraskuuta 1995
Teksti:

1940-luvulla suosittuja elokuvia ”langenneista naisista” nimitettiin kansan suussa yksikertaisesti kuppaelokuviksi. Ne piirsivät kuvan likaisesta naisenruumiista: prostituoidusta, langenneesta naisesta, petollisesta morsiamesta ja aviovaimosta. Samalla käsiteltiin ajankohtaisiksi miellettyjä ongelmia kuten rikollisuutta, alkoholismia, avioeroja, sukupuolitauteja ja lapsettomuutta. Sensaatio saatiin naisruumiin esittämisestä, todenkaltaisuus ajankohtaisina pidetyistä ongelmista.
    ”Sota-aika on naisten osalta esitetty vain äitiyden ja kodinhoidon, pesemisen ja puunaamisen historiana. Hämmästyin, kun aloitin suomalaisen elokuvan tutkimuksen Lea Joutsenon moderneista komedioista, jotka olivat lapsena suosikkejani. Ne eivät sopineet kanonisoituun käsitykseen agraarista pirttihirmusta. Totesin, että elokuvien naiskuva ei ole lainkaan ristiriidaton tai yhtenäinen, tutkimukseni tavoitteena onkin kuvan moninaistaminen”, elokuva ja televisiotieteen tutkija Anu Koivunen toteaa.
    Koivunen jaottelee kirjassaan ”Isänmaan moninaiset äidinkasvot” sotavuosien suomalaisen elokuvan naisnäkökulmat neljään ryhmään: yhteiskunnallinen äiti, langennut nainen, haaveellinen nainen ja moderni nainen. ”Ne eivät ole mikään ominaisuuksien joukko, vaan saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan. Esimerkiksi langenneen naisen kuva on universaali, mutta sen merkitys on sidottu aikaan ja paikkaan.”

Kriitikkomiehet huolissaan naisista

Sota-aikana tehtiin paljon kotirintamaan eli naisiin vetoavia romanttisia pukudraamoja ja kriitikkomiehet olivat huolissaan naisten reaalimaailmantajun säilymisestä. ”Paljon kyyneliä vuodatetaan, koska joskus on helpompi itkeä kuin ajatella…Vaivihkaa pyyhkivät pikku myyjättäret silmänsä ja puuteroivat nenänsä ennen kuin valot syttyvät”, kirjoitti Siegfried Kracauer jo 1927. Elokuvia verotettiinkin valistusarvon mukaan, opettavaisuudella tienasi alhaisemman veroprosentin.
    Äitiyden ylivertaisuutta painotettiin monin tavoin: ”Tuomari Martassa” (Suomen filmiteollisuus 1943) Martta (Helena Kara) yrittää hoidella uran ohessa perheen, mutta kun hänen pieni poikansa joutuu auto-onnettomuuteen äidin istuessa käräjillä, laitetaan asiat ”oikeaan” tärkeysjärjestyksen. Elokuvan lopussa Martta katsoo pateettisesti kameraan ja huudahtaa: ”äidit, älkää koskaan jättäkö pieniä lapsianne!”. Tuottaja T. J. Särkkä vaati kohtaukseen kerta toisensa jälkeen lisää tunnetta ja useiden otosten jälkeen se tehtiin reippaasti liioitellen.
    Suomalaisen elokuvateollisuuden kulta-aikaa 30-luvulta 50-luvun puoliväliin on tutkittu melko vähän. ”Sota-ajan elokuvaa ei ole pidetty kiinnostavana tutkimuskohteena, koska sen on ajateltu olevan vain harmitonta viihdettä tai yksioikoista propagandaa. Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut valtava renessanssi”, Koivunen toteaa. ”Isänmaan moninaiset äidinkasvot” on osa Hannu Salmen ja Jukka Sihvosen vetämää suomalaisen elokuvan projektia, joka päättyy Turun elokuva- ja televisiotieteen laitoksella tämän vuoden lopussa.

Miira Lähteenmäki