Arkisto
1/2025
Jos nuorille tehdyn journalismin arvoa ei ymmärretä nuorten omissa järjestöissä, missä sitten? Tätä pohtii Ylioppilaslehden päätoimittaja Roosa Welling.
Moni arvottaa ystävät jo vähintään yhtä tärkeiksi kuin kumppanit, ainakin teoriassa. Arjessa hemmottelun ja hoivan saa kuitenkin ensisijassa kumppani. Myös ystäviä kannattaa viedä treffeille, kirjoittaa toimitussihteeri Eveliina Lempiäinen.
Kysyimme opiskelijoilta joulun alla, miten he ovat viihtyneet yliopistossa tai muussa korkeakoulussa. Kukaan ei haikaillut lukiovuosien perään.
Helsingin yliopisto jatkaa yhteistyötä israelilaisten yliopistojen kanssa, vaikka se sisältää riskin osallisuudesta kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Yliopiston johtoa neuvoo eettinen asiantuntijaneuvosto EAN, joka ei käyttänyt keväällä Israel-yhteistyöstä keskustellessaan mitään kirjallista materiaalia eikä kutsunut kuultavaksi ainuttakaan asiantuntijaa.
Yhdysvaltojen konservatiivinen Tennessee on ensimmäinen osavaltio, jossa dragissa esiintymisestä on tehty laitonta julkisilla paikoilla. Ylioppilaslehti haastatteli syvän etelän drag queeneja, joiden mukaan yhteisön tilanne tulee vain vaikeutumaan nyt, kun Donald Trump on palannut valtaan.
Hyppäisitkö viinanhajuisen pakettiauton takapenkille keskellä puolalaista pikkukylää? Kun kaksi toimittajaa liftasivat 1600 kilometriä Tallinnasta Prahaan, olivat vaihtoehdot välillä vähissä. Lopulta ihmisten avuliaisuus pääsi yllättämään.
Suomalaisnuoret kokevat tutkimusten mukaan valtavasti ilmastoahdistusta ja -surua. Vaikeita tunteita yritetään purkaa terapiassa ja autoteillä istumalla, mutta helpotusta voi löytää yllättävän pienistäkin rituaaleista.
Lasten tiedekysymyksiä on ratkottu iät ja ajat, mutta vihdoin vastatuiksi ansaitsevat tulla ”aikuisten” kysymykset. Lähetä oma kinkkinen kysymyksesi sekä kysyjän nimi ja ikä osoitteeseen toimitus@ylioppilaslehti.fi.
Ylioppilaslehti on saanut haltuunsa osan Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin vielä julkaisemattoman kirjan luonnoksesta. Englanninkielisessä teoksessa Our Turn: Fearless Leadership for a New Generation Marin inspiroi tulevaisuuden nuoria johtajia tekemään rohkeita valintoja, kuten hän itse.